Asiakkaat ovat aiempaa tyytyväisempiä Kela-takseihin
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela on jälleen kartoittanut Kela-taksien käyttäjien asiakaskokemuksia. Keväällä 2025 tehdyn kyselyn perusteella valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä taksipalveluun. Vuoden 2023 tuloksiin verrattuna asiakkaiden tyytyväisyys on parantunut selvästi. Erityisesti kuljettajien ystävällisyyttä ja avuliaisuutta kiiteltiin laajasti.

Kela selvitti asiakkaiden tyytyväisyyttä tekstiviestillä lähetetyllä kyselyllä. Kysely toteutettiin viikolla 14. Sillä tavoitettiin noin 40 000 asiakasta, jotka olivat käyttäneet Kela-taksia ajalla 24.2.–16.3.2025. Asiakkaista 33,5 prosenttia vastasi kyselyyn.
Kyselyssä asiakkaita pyydettiin arvioimaan taksipalvelua asteikolla 0–10. Arvosanojen keskiarvoksi muodostui 9,2. Asiakkaiden tyytyväisyys taksipalveluun parani selvästi vuodesta 2023, jolloin keskiarvo oli 8,8.
Keväällä 2025 parhaat arvosanat annettiin Kainuussa, jossa keskiarvo oli 9,5. Heikoimmaksi keskiarvo jäi Uudellamaalla, mutta myös Uudellamaalla keskiarvo (8,8) oli selvästi parempi kuin vuonna 2023.
Avoimissa vastauksissa asiakkaat antoivat myönteistä palautetta erityisesti kuljettajien ystävällisyydestä, turvallisuuden tunteesta ja matkustamisen sujuvuudesta. Kielteistä palautetta annettiin muun muassa myöhästymisistä ja haasteista kyytien saamisessa. Tärkeimmiksi asiakaskokemukseen vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat aikataulujen pitävyys ja asiakaspalvelun laatu.
– Olemme iloisia siitä, että asiakkaiden tyytyväisyys on selvästi parantunut. Kyselyn tulokset antavat meille arvokasta tietoa palvelun kehittämiseen, sanoo Kelan erikoissuunnittelija Otto Talvitie.
Kelan tavoitteena on varmistaa, että taksipalvelu toimii jatkossakin asiakaslähtöisesti ja luotettavasti kaikkialla Suomessa.
Yhteyshenkilöt
Otto Talvitie,erikoissuunnittelijaKela
Puh:050 407 9658etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Valfrihetsförsöket för personer som fyllt 65 år inleds 1.9 – hundratals vårdföretag deltar20.8.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
I september inleds försöket med valfrihet för personer som fyllt 65 år och hundratals privata aktörer inom hälso- och sjukvården deltar, inklusive stora riksomfattande företag. Under försöket får 1,3 miljoner finländare chansen att uppsöka privat allmänläkare till ett pris som motsvarar klientavgiften inom den offentliga primärvården. FPA publicerar uppgifter om de tjänsteproducenter som deltar i försöket på sin webbplats senast 1.9.2025
65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu käynnistyy 1.9. – mukana satoja terveysalan yrityksiä20.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Syyskuun alussa käynnistyvään 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeiluun osallistuu satoja yksityisiä terveysalan toimijoita, ja mukana ovat myös suuret valtakunnalliset yritykset. Kokeilun aikana 1,3 miljoonaa suomalaista saa mahdollisuuden asioida yksityisellä yleislääkärillä julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla. Kela julkaisee tiedot kokeiluun osallistuvista palveluntuottajista verkkosivuillaan viimeistään 1.9.2025.
Pilot study on freedom of choice in healthcare begins on 1 September – hundreds of private healthcare providers to participate20.8.2025 10:00:00 EEST | Press release
Hundreds of private healthcare providers have joined the pilot study on freedom of choice in healthcare for persons aged 65 or over that is slated to begin at the beginning of September, including large service providers that operate nationwide. During the pilot study, 1.3 million Finns will have the opportunity to book appointments with a private general practitioner at the price of the local user fee charged by public healthcare providers. Kela will publish a list of all participating service providers on its website by 1 September 2025 at the latest.
FPA ber arbetsgivarna att övergå från Ilmoitin.fi till andra e-tjänster19.8.2025 08:13:02 EEST | Pressmeddelande
Den sista dagen då arbetsgivarna kan ansöka om FPA-förmåner med eSARA-filer i tjänsten Ilmoitin.fi är 30.9.2025. Efter det kan förmåner som hänför sig till arbetstagare, såsom sjuk- eller föräldradagpenning, sökas antingen i inkomstregistret eller i dagpennings- och ersättningstjänsten för arbetsgivare.
Kela pyytää työnantajia siirtymään pian Ilmoitin.fi-palvelusta muihin asiointipalveluihin19.8.2025 08:13:02 EEST | Tiedote
30.9.2025 on viimeinen päivä, jolloin työnantajat voivat hakea Kelan etuuksia eSARA-tiedostoilla Ilmoitin.fi-palvelussa. Sen jälkeen työntekijöihin liittyviä etuuksia kuten sairaus- tai vanhempainpäivärahoja voi hakea joko tulorekisterissä tai Työnantajan päiväraha- ja korvauspalvelussa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme