Ruoholahden metroasemaa kehitetään
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.

Ruoholahden metroaseman kortteli on tärkeä liikenteellinen solmukohta, joka tavoittaa päivittäin tuhansia ihmisiä. Metroaseman kiinteistö ei nykyisellään palvele toimistokäyttäjiä tai alueen asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Korttelin palvelutarjonta on rajoitettu eikä se houkuttele ohikulkijoita pysähtymään. Osasyynä tähän pidetään rakennuksen muotoa, sillä rakennus on ympäristöään selkeästi matalampi ja ilmeeltään sulkeutunut.
Korttelin kehittämiselle haetaan kaupungilta kehittämisvarausta Koy Ruoholahden Metrotorille ja rakennusyhtiö SRV:lle. Tavoitteena on tutkia minkälainen asumisen, uusien palveluiden ja liiketilojen yhdistelmä palvelisi parhaiten korttelin käyttäjiä ja lähialueen asukkaita. Korttelista halutaan kehittää houkutteleva portti Ruoholahteen, Jätkäsaareen ja Länsisatamaan tiivistämällä kaupunkirakennetta ja parantamalla alueen palveluja ja toimintoja. Tarkoitus on myös kehittää yhteyksiä ja kulkureittejä sekä lisätä vehreyttä ja katutilojen viihtyisyyttä.
Alustavissa suunnitelmissa esitetään nykyisen toimistorakennuksen purkamista. Tilalle rakennettaisiin kaksi erillistä rakennuskokonaisuutta, joiden väliin tulisi uusia pieniä aukioita ja reitti korttelin läpi. Rakennusten katutasoon voisi tulla liiketiloja, päivittäistavarakauppa sekä tiloja julkisille palveluille. Myös metron liityntäpyöräpysäköinnin sijoittumista alueella tutkitaan.
Samalla selvitetään täydennysrakentamisen mahdollisuuksia Ruoholahdentorin länsilaitaan siten, että rakennuksen toritason kerrokseen sijoittuisi torille ja kanavan suuntaan avautuvia liiketiloja. Lisäksi on tarkoitus tarkastella Ruoholahdentorin alle sijoittuvan pysäköintilaitoksen rampin uutta sijaintia. Tämä ohjaisi ajoneuvoliikennettä pois Selkämerenkadulta ja parantaisi Selkämerenkujan ilmettä. Metroasema olisi käytössä koko muutoksen ajan.
Kerro kantasi -kyselyssä kerätään kaupunkilaisten mielipiteitä alueen kehittämisestä
Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä ja toiveensa alueen kehittämisestä Kerro kantasi -kyselyssä 21.5.2025 asti. Kyselyssä voi kertoa ajatuksensa siihen, millaisia reittejä alueelle kaipaa, millaiset palvelut alueelle sopisivat ja miten vehreyttä ja viihtyisyyttä voisi parantaa. Kyselyn vastauksia hyödynnetään alueen suunnittelussa.
Hankkeen seuraavissa vaiheissa suunnitelmia tarkennetaan, ja hankkeen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä selvitetään yhdessä muun muassa asemakaavoituksen, kaupunginmuseon ja muiden osallisten kanssa. Kehittämisvaraus on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi kesän jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katharina Mead
Erityisasiantuntija
Helsingin kaupunki
Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
p. 09 310 25452
katharina.mead@hel.fi
Olli Viita
Johtaja, Hankekehitys
SRV
p. 050 579 4973, vaihde 0201 455 200
olli.viita@srv.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme