Pirkanmaan ELY-keskus

Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu

Jaa

Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.

Kuvassa näkyy Herralanvirran padon alajuoksu.
Kuvassa näkyy Herralanvirran padon alajuoksu. Kuva: Nina Parviola, Pirkanmaan ELY-keskus

Vähälumisen talven vuoksi järvien vedenkorkeuksien nousu aikaistui ja kevään sulamishuippu jäi pieneksi Pirkanmaalla. Lunta satoi vähemmän kuin viime vuosina. Leuto ja sateinen talvi kerrytti vettä järviin runsaasti.  

Nollan molemmin puolin sahanneesta lämpötilavaihtelusta johtuen sateita ja lumen sulamista koettiin pitkin talvea, joten keväällä järviin kertyi tavallista vähemmän sulamisvesiä. Tavanomaisesti kevään sulamisvesien myötä luonnontilaisten, eli säännöstelemättömien, järvien vedenpinnat nousevat koko huhtikuun ja usein vielä toukokuun alun. Tänä talvena luonnontilaisten suurten järvien, kuten Iso-Längelmäveden ja Iso-Tarjanneveden, vedenpinnat pysyttelivät talven aikana keskimääräistä korkeammalla, mutta ovat huhtikuusta alkaen kääntyneet laskusuuntaan.

Suurilla säännöstellyillä järvillä, eli Näsijärvellä, Vanajavedellä, Pyhäjärvellä ja Kyrösjärvellä, pintoja laskettiin keväällä tavanomaista vähemmän sulamisvesiin varautumiseksi. Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä päästiin hyödyntämään uusia säännöstelylupia, minkä vuoksi pakollista vedenkorkeuden alentamista ei vaadittu.

"Vallitsevasta tilanteesta hyötyvät niin vesiluonto, pesäpaikkoja etsivät linnut kuin kesää kohti vilkastuva virkistyskäyttökin"
Niko Nurhonen

–  Vanajaveteen tulevan veden määrä on toukokuussa tavallista vähäisempää. Pienemmät virtaamat tarkoittavat pienempää korkeuseroa järven Lempäälän ja Hämeenlinnan päätyjen välillä, jolloin Lempäälän vedenpinta on ollut mahdollista nostaa tavallista aikaisemmin ylös ilman, että siitä aiheutuu tulvahaittoja Hämeenlinnaan. Vallitsevasta tilanteesta hyötyvät niin vesiluonto, pesäpaikkoja etsivät linnut kuin kesää kohti vilkastuva virkistyskäyttökin, toteaa vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Kasvukauden käynnistyminen näkyy keskimääräistä alhaisempina vedenkorkeuksina 

Lämpimämmät säät merkitsevät kasvukauden käynnistymistä ja haihdunnan lisääntymistä. Tämä vähentää järviin päätyvän veden määrää. Vedenkorkeudet tyypillisesti laskevat edelleen kesäaikana. Koska pinnat ovat jo matalalla, kasvukauden aikainen lasku näkyy aiempaa alempana korkeutena, ellei tulevan kesän aikana sada merkittävästi.

–  Tulevana kesänä voi useilla järvillä olla tavanomaista alhaisempia vedenkorkeuksia. Säännöstellyillä järvillä vedenkorkeuksien laskua pystytään jonkin verran hidastamaan juoksutuksia pienentämällä. Mikäli kesästä tulee kovin kuiva, vedenkorkeudet laskevat säännöstelystä huolimatta. Tässä vaiheessa on vielä kuitenkin vaikea ennustaa kesän tilannetta, kertoo vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta. 

Pohjaveden pinnat ovat keskimääräisellä tasolla

Myös pohjavedenkorkeudet pysyttelivät talven aikana Pirkanmaan seuranta-asemilla keskimääräistä korkeammalla ja vielä maaliskuussa pohjavedenkorkeus oli keskiarvoa suurempi.  

Pohjavesiesiintymien pinnan korkeudet riippuvat pohjavesiesiintymien sijainnista ja koosta. Pirkanmaalla isompien pohjavesialueiden pinnat näyttäisivät olevan tällä hetkellä melko keskimääräisellä tasolla.  Tyypillisesti pohjavedenpinnat laskevat talvella ja nousevat keväällä lumien sulamisen myötä. Kesällä pinnat laskevat kasvillisuuden ja lämpimän sään vuoksi, kun pohjavettä pääsee muodostumaan vähemmän. Mahdolliset kesän sateet voivat vaikuttaa pohjaveden pintojen nousuun.

Tulvat on otettava huomioon rakennettaessa  

Vuoden alussa tuli voimaan uusi rakentamislaki, joka mahdollistaa pienten rantamökkien, -saunojen ja muiden rakennusten rakentamisen useille paikoille ilman rakennuslupaa.

Uudesta laista huolimatta rakentajan tulee huolehtia riittävästä varautumisesta tulviin. Rakentajan vastuulla on varmistua siitä, että rakennuksen alimmat rakenteet ovat riittävän korkealla, etteivät ne pääse kastumaan harvinaisten suurten tulvien yllättäessä. 

Lue lisää ajankohtaisesta vesitilanteesta: 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan ELY-keskus
Vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä, p. 0295 036 164
Vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen, p. 0295 036 213
Vesitalousasiantuntija Nina Parviola, p. 0295 036 339

Sähköpostimme ovat muotoa: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye