Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Vuoksen vesistöalueen vesitilanne on jatkunut tavanomaista vähälumisempana ja -vetisenä koko talven ja kevään ajan. Sadekertymä on viimeisen kahdeksan kuukauden aikana ollut tavanomaista pienempi. Saimaan ja Pielisen vedenkorkeuksien ennustetaan saavuttavan huippunsa touko-kesäkuun aikana ja kääntyvän laskuun loppukesän ja syksyn ajaksi.
Vuoden 2025 tulvahuipun ennustetaan jäävän Saimaalla ja Pielisellä 80 cm edellisvuotta matalammaksi. Nykytilanteeseen nähden vedenkorkeus laskee ennusteen mukaan Saimaalla noin 10–15 cm ja Pielisellä noin 20–30 cm loppukesään mennessä.
Saimaan vedenkorkeuden ennustetaan laskevan lähelle vuosien 2003, 2006 ja 2011 kesien ja syksyjen vedenkorkeuksia. Kuivuus koskettaa koko Saimaata mukaan lukien Haukiveden, Puruveden ja Pyhäselän alueet. Sateinen loppukevät ja kesä voisi mahdollisesti nostaa Saimaan ja Pielisen vedenpintoja.
Saimaan vedenpinnan laskua rajoitetaan Vuoksen juoksutusta vähentämällä
Nykyisen vesitilanteen sekä loppukesän ja syksyn vedenkorkeusennusteen takia Saimaan juoksutusta on vähennetty 14.4.2025 alkaen 50 m3/s ja 5.5.2025 alkaen 100 m3/s luonnonmukaista juoksutusmäärää pienemmäksi. Vähentämällä juoksutusta pyritään ehkäisemään kuivuudesta aiheutuvia haittoja sekä Saimaan vedenkorkeuden laskemista Suomen ja Venäjän välisessä valtiosopimuksessa esitetyn vedenkorkeuden normaalivyöhykkeen alarajan alapuolelle. Näin ollen Vuoksen virtaama tulee olemaan edellisvuosia hillitympi. Mikäli loppukevät ja kesä ovat tavanomaista vähäsateisemmat, voi Saimaan vedenpinta poikkeusjuoksutuksista huolimatta laskea jopa normaalivyöhykkeen alapuolelle.
Kuivuustilanne vaikuttaa vesiliikenteeseen ja kaivoihin
Veneilijöiden on syytä ottaa huomioon keskimääräistä, eritoten viime vuotta, matalammat vedenkorkeudet. Ylemmillä vedenkorkeuksilla käytetyt kulkureitit eivät ole välttämättä enää turvallisia veneillä. Lisäksi veneluiskien ja laitureiden käyttö voi vaikeutua. Myös laiturirakenteiden asennuksessa voi olla tarpeen huomioida vesitilanne. Nykyisillä vedenkorkeuksilla veneväyliä on edelleen turvallista käyttää eikä väylien liikennöinti ole toistaiseksi vaarassa. Alueelliset ELY-keskukset seuraavat tilanteen kehittymistä ja tiedottaa tarpeen mukaan uudelleen.
Pienet pohjavesimuodostumat ovat keskisuuria ja suuria pohjavesimuodostumia herkempiä sadannan vaihteluille. Vähäsateisuus ja maaperän kuivuminen voi näyttäytyä kaivojen kuivumisena tai vedenlaadun heikentymisenä erityisesti Pohjois-Karjalan alueella. Asukkaat voivat varautua hankkimalla vettä marketeista tai varavedenjakelupisteiltä. Järvivettä voi käyttää peseytymisvetenä, mikäli vedessä ei ole sinilevää tai muita epäpuhtauksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus:
Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö, rajavesistöyhteistyö, alueellinen vesitilannetieto (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso)
- Vesitalousasiantuntija Jarmo Kivi, p. 0295 029 211
- Vesistöpäällikkö Matti Vaittinen, p. 0295 029 112
Etelä-Savon ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Etelä-Savo)
- Ryhmäpäällikkö Varpu Rajala, p. 0295 024 224
- Vesitalousasiantuntija Ari Luukkonen, p. 0295 024 204
Pohjois-Savon ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Pohjois-Savo)
- Johtava vesitalousasiantuntija Tuulikki Miettinen, p. 0295 026 828
- Vesitalousasiantuntija Jussi Härkönen, p. 0295 026 202
- Vesitalousasiantuntija Ilkka Maksimainen, p. 0295 026 823
Pohjois-Karjalan ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Pohjois-Karjala):
- Vesitalousasiantuntija Teppo Linjama, p. 0295 026 199
- Johtava asiantuntija Mauri Keränen, p. 0295 027 691
- Vesitalousasiantuntija Milla Sallinen, p. 0295 026 162
Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
p. 0295 020 900 (12.5. alkaen ma–pe klo 9–16)
ympariston.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Itä-Suomen tienpidon ja liikenteen suunnitelma vuodelle 2025 on julkaistu (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)20.5.2025 15:44:32 EEST | Tiedote
Suunnitelmassa esitetään tiiviisti, mitä ELY-keskus tekee maantienpidon ja liikenteen tehtävissä toimialueellaan Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkiman linja-autoliikenteen kesäkausi alkaa (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)19.5.2025 10:50:52 EEST | Tiedote
Kesäaikataulut astuvat voimaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkimassa linja-autoliikenteessä 2.6.2025. Koillismaalla, Oulujokivarressa ja Raahen seudulla aikataulut pysyvät pääosin ennallaan edelliseen kesään verrattuna. Jokilaaksojen alueella ja Kainuussa liikenne muuttuu uuden sopimuskauden käynnistyessä.
ELY-keskusten ilmastotyö palkittiin15.5.2025 14:46:39 EEST | Tiedote
Palkitun hankkeen tuloksena ELY-keskukset loivat valtakunnallisen asiantuntijaverkoston, ”ilmastoperheen”, joka toimii varpaat perustyössä ja pää strategisen tason ratkaisuissa. Tästä työstä saatu Kaiku-palkinto jaettiin 13.5.2025 Valtio Expossa Helsingissä. Palkinnon jakoi Valtiokonttori ja sen arvo on 10 000 euroa. Summa on tarkoitettu ilmastotyön jatkokehittämiseen.
Takajärven alueelle Kokemäelle suunniteltavan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville (Satakunta, Varsinais-Suomi)15.5.2025 08:57:30 EEST | Tiedote
Myrsky Energia Oy:n tytäryhtiön Takajärven Tuulivoima Oy:n Kokemäelle suunnittelema tuulivoimahanke on nyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn selostusvaiheessa.
Porin kaupunki sai kiitosta pitkäjänteisestä rakennusperinnön vaalimisesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)14.5.2025 15:11:17 EEST | Tiedote
Järjestyksessään kahdeksas Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinto luovutettiin 14.5.2025 Porin taidemuseolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme