Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa
7.5.2025 18:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.

Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu jäsenäänestykseen päättyi maanantaina. Määräaikaan mennessä ainoaksi ehdokkaaksi asetettiin puolueen nykyinen puheenjohtaja Sofia Virta. Jäsenäänestystä puolueen puheenjohtajasta ei täten järjestetä. Puolueen vaalilautakunta vahvisti Virran ehdokkuuden tänään keskiviikkona.
Virta on toiminut Vihreiden puheenjohtajana kesäkuusta 2023 saakka. Tuolloin puolueen jäsenet äänestivät hänet puolueen johtoon. Vastaehdokkaana oli kansanedustaja Saara Hyrkkö.
– On ollut suuri kunnia luotsata tätä joukkuetta viimeiset pari vuotta. Olemme yhdessä urakoineet jo kolmet vaalit, palauttaneet Vihreät neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja keränneet kymmeniä tuhansia ääniä enemmän kuin eduskuntavaaleissa 2023. Työni on kuitenkin vasta alussa. Siksi haen luottamustanne jatkaa – jotta Vihreät voi kasvaa liikkeeksi, joka näyttää suuntaa ja tarjoaa tulevaisuuden ratkaisuja rohkeasti ja rakentavasti, Virta kommentoi asiaa tuoreeltaan.
Puheenjohtajakautensa alussa Virta lupasi purkaa rajoittavia mielikuvia vihreydestä ja näyttää, että Vihreä liike on enemmän kuin pinttyneet stereotypiat.
– Nyt voin ylpeänä todeta, että olemme edenneet pitkälle. Olemme laajentaneet mielikuvaa vihreistä, sote-osaamisellamme lunastimme äänestäjien luottamuksen ja olemme tuoneet välttämättömien ja kunnianhimoisten ilmastoratkaisujen rinnalle arjen turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Olemme onnistuneet osoittamaan, että meillä on hallituksen politiikalle realistinen ja toivoa luova vaihtoehto ja että tinkimättömästi puolustamme koulutusta, tasa-arvoa sekä lapsia ja nuoria, Virta kertoi.
Puheenjohtaja valitaan Vihreiden puoluekokouksessa Hämeenlinnassa 7. kesäkuuta.
Yhteyshenkilöt
Anna MoringPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:050 3750832Ville-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Oras Tynkkynen jatkaa Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana – varapuheenjohtajina jatkavat Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu.3.2.2026 11:52:23 EET | Tiedote
Vihreä eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan eduskuntaryhmälle puheenjohtajiston. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Oras Tynkkynen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Saara Hyrkkö ja toisena varapuheenjohtajana Inka Hopsu.
Vihreiden Bella Forsgrén: Sosiaaliturvan heikentäminen nykyisessä työllisyystilanteessa on vain köyhyyden syventämistä2.2.2026 13:02:39 EET | Tiedote
Hallitus kiristää toimeentulotuen ehtoja ja heikentää sen tasoa tilanteessa, jossa työttömyys lähestyy lama-ajan huippulukemia ja sosiaaliturvasta on jo tehty aiemmin merkittäviä heikennyksiä. Osa leikkauksista astui voimaan juuri nyt helmikuun alusta. Vihreiden kansanedustajan Forsgrén mukaan päätökset osuvat ihmisiin, joilla ei ole realistista mahdollisuutta parantaa asemaansa työn kautta, ja näin ollen leikkaukset syventävät köyhyyttä sen sijaan, että lisäisivät työllisyyttä.
Vihreiden Hyrköltä suorat sanat hallituksen talouspolitiikasta: “Epäjohdonmukaista ja epäonnistunutta”2.2.2026 11:27:19 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi talouspolitiikan arviointineuvoston tänään maanantaina julkaisemaa raporttia, joka toteaa hallituksen epäonnistuneen kaikissa asettamissaan taloustavoitteissa. Hyrkön mukaan epäjohdonmukaisen talouspolitiikan kurssia olisi vielä mahdollista korjata esimerkiksi perumalla yhteisöveron alennus.
Vihreiden Hopsu: Hallitus loi tukiloukun, joka pakottaa opiskelijan köyhyyteen tai luopumaan opinnoista30.1.2026 17:08:01 EET | Tiedote
Helmikuun alussa voimaan tuleva toimeentulotukiuudistus luo tukiloukun, jossa opiskelijaa rangaistaan työn puutteesta. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsun mukaan hallitus on rakentanut järjestelmän, joka voi pakottaa opiskelijan elämään murto-osalla toimeentulotuesta tai luopumaan opinnoistaan. Hopsu vaatii hallitusta korjaamaan tilanteen pikaisesti.
Fatim Diarra vaatii muutosta lähisuhdeväkivaltarikosten tutkintaan: “On pakko herätä siihen, että jokin tässä systeemissä on pielessä”30.1.2026 15:14:01 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja Vihreiden Naisten tuore puheenjohtaja Fatim Diarra tukee kokoomuksen kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen lähestymiskieltoihin liittyvää esitystä ja vaatii, että lähisuhdeväkivaltatapauksissa esitutkinta on jatkossa suoritettava kiireellisenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme