Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.

Heikki Vestman, Kuvaaja Kimmo Falck
Heikki Vestman, Kuvaaja Kimmo Falck

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman muistuttaa, että laskelmissa verovaikutuksista on huomioitava kaikki hallituskauden aikana toteutetut ja päätetyt työn verotuksen kevennykset, joiden kokonaismäärä nousee puoliväliriihen myötä yli 1,5 miljardiin euroon. 
 
Akavan 7.5. julkaisemissa laskelmissa on otettu veronkevennyspohjaksi vain puoliväliriihen päätösten vaikutus 5000 euron kuukausitulon kohdalla, eli 250 euroa. Koko hallituskauden päätökset huomioiden verotus kevenee tässä tuloluokassa kuitenkin 435 euroa vuodessa. Vaikka työntekijällä olisi ollut mahdollisuus täyteen kaavamaiseen työhuonevähennykseen, kuten Akavan laskelmissa on oletettu, palkansaajalle jäisi vuodessa silti 145 euroa enemmän käteen. 
 
”Veronkevennykset eivät siis kenenkään, eivät kerta kaikkiaan kenenkään, kohdalla mitätöidy edes siinä tilanteessa, jossa täysi työhuonevähennysoikeus poistuu. Akava myös unohtaa jostain syystä kertoa, että jokainen huollettava lapsi lisää käteen jäävää tuloa 100 eurolla. Näin ollen Akavan esimerkkitapauksessa kahden huollettavan vanhemmalle hyöty on nettona 345 euroa. Yksinhuoltaja saa lapsikorotuksen kaksinkertaisena. Työtulovähennyksen lapsikorotus tuo helpotusta työssäkäyvien vanhempien lompakkoon ja arkeen.  Korostan, että kaikilla tulotasoilla palkasta jää veronkevennysten myötä enemmän käteen. Vaikea ymmärtää miksi palkansaajajärjestö yrittää väittää muuta”, Vestman sanoo. 
 
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistossa ei ole kyse ”hyökkäyksestä” ay-liikettä kohtaan. Vestman muistuttaa, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu yhtä lailla myös työnantajajärjestöiltä.

”Emme tietenkään vastusta etätyötä tai pyöräilyäkään, vaikka niiden verotukia karsitaan. Työmarkkinajärjestöön kuulumisen peruste ei voi olla, eikä ole verovähennysoikeus. Palkansaajaliike on aivan oleellinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Sillä on tärkeä tehtävänsä jatkossakin, ja jokaisella on oikeus kuulua tai olla kuulumatta liittoon. Uskon, että palkansaajat pitävät jatkossakin järjestäytymistä tärkeänä”, Vestman sanoo. 
 
”Hallitus tekee mittavat veronkevennykset joista 1,1 miljardia kohdistuu pieni- ja keskituloisille. Veronmaksajille jää enemmän käteen, ja he voivat käyttää sen haluamallaan tavalla. Palkansaajalle pääasia on, että Orpon hallituksen linjaamien veronalennusten vuoksi jokaiselle suomalaiselle, kuului liittoon tai ei, jää enemmän käteen omasta palkasta, oman työn hedelmistä kuin edellisen hallituksen lopettaessa”, Vestman päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye