Sosiaalialan arjen tieto näkyväksi sosiaalisella raportoinnilla
Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaalipalvelujen työntekijät ovat lokakuusta 2024 lähtien voineet kirjata sosiaalisen raportoinnin lomakkeella tietoa asiakastyössä havaituista ilmiöistä ja niiden vaikutuksista asiakkaiden hyvinvointiin ja arkeen. Tavoitteena on kerätä asiakastyöstä nousevaa tietoa esimerkiksi palvelujärjestelmän toiminnasta ja yhteiskunnallisista ongelmista. Kerätty tieto välitetään päätöksenteon sekä kehittämis- ja tutkimustyön tueksi.
Lomakkeella on tehty tähän mennessä 28 ilmoitusta. Suurin osa ilmoituksista on liittynyt työikäisten palveluihin ja lastensuojeluun. Ilmoitusten aiheena on ollut erityisesti palvelujen saatavuuteen liittyvät haasteet.
– Olemme saaneet ilmoituksista jo paljon arvokasta tietoa. Nyt kun sosiaalisen raportoinnin tiedon tuotanto ja keruu on lähtenyt hyvin käyntiin, voimme keskittyä tiedon hyödyntämisen kehittämiseen. Tavoitteena on, että tietoa hyödynnettäisiin mahdollisimman kattavasti päätöksenteossa ja kehittämistyössä, asiantuntija Sivi Talvensola kertoo. – Näin saamme asiakastyötä tekevien ammattilaistemme asiantuntemuksen ja osaamisen osaksi toimintamme kehittämistä.
Ilmiöistä saatavaa tietoa hyödynnetään palveluiden kehittämisessä
Sosiaalinen raportointi on herättänyt paljon kiinnostusta hyvinvointialueen henkilöstössä. Henkilöstölle järjestetyissä infotilaisuuksissa on puhututtanut tiedon hyödynnettävyys ja vaikuttavuus sekä se, miten sosiaalisella raportoinnilla kerätty tieto suhteutuu valvontalain mukaisilla epäkohtailmoituksilla kerättyyn tietoon.
– Sosiaalisella raportoinnilla ei kerätä tietoa yksittäisiin asiakkuuksiin liittyvistä asioista, vaan tarkoitus on kerätä tietoa yleisemmällä tasolla: millaisia puutteita palveluissamme on ja millä tavalla niitä tulisi kehittää, jotta haasteet eivät toistuisi jatkossa, Talvensola kuvaa
– Asiakastyötä tekevät sosiaalihuollon ammattilaiset ovat usein ensimmäisiä, joille kertyy tietoa rakenteellisista ongelmista, ja niiden vaikutuksista ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Kannustamme työntekijöitä pohtimaan esimerkiksi tiimeissä, havaitsevatko he asiakastyössä toistuvia ilmiöitä, joista olisi tärkeä välittää tietoa eteenpäin. Näin niihin voitaisiin tarttua varhaisessa vaiheessa, Talvensola sanoo.
Rakenteellisen sosiaalityön rakenteet muovautuvat hyvinvointialueella
Sosiaalinen raportointi on yksi keino toteuttaa rakenteellista sosiaalityötä. Lakisääteinen rakenteellinen sosiaalityö on sosiaalihuollon ammattilaisten vaikuttamistyötä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi, osallisuuden lisäämiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.
Seuraava askel on rakenteellisen sosiaalityön alueellisen toteutussuunnitelman laatiminen kevään aikana. Toteutussuunnitelman tarkoitus on olla käytännön työväline rakenteellisen sosiaalityön toteuttamiseksi ja kehittämiseksi Keski-Suomen hyvinvointialueella. Rakenteellista sosiaalityötä ja sosiaalista raportointia on kehitetty osana EU-rahoitteista Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sivi Talvensola, asiantuntija, p. 040 090 4663, sivi.talvensola(at)hyvaks.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Sanni Saarelainen, p. 040 539 4332, sanni.saarelainen(at)hyvaks.fi
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote7.5.2025 14:59:25 EEST | Tiedote
Ruoka kärähti hellalla Jyväskylässä
Korjaustiedote: Nykyisen aluevaltuuston viimeisessä kokouksessa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä6.5.2025 20:29:03 EEST | Tiedote
Korjaustiedote: Tiedotteen loppuun kohtaan Valtuustoaloitteet korjattu nimi. Pahoittelemme virhettä. Tänään 6.5. pidetty aluevaltuuston kokous oli nykyisen aluevaltuuston viimeinen. Aluevaltuusto käsitteli muun muassa keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätöstä.
Nykyisen aluevaltuuston viimeisessä kokouksessa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä6.5.2025 19:58:54 EEST | Tiedote
Tänään 6.5. pidetty aluevaltuuston kokous oli nykyisen aluevaltuuston viimeinen. Aluevaltuusto käsitteli muun muassa keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätöstä.
Kinnulassa juhlitaan aluevaalihaasteen voittoa – torikahvit ja asukastilaisuus torstaina 22.5.6.5.2025 12:33:24 EEST | Tiedote
Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon (Eloisa) ja Pohjois-Karjalan (Siun sote) hyvinvointialueet (Itäisen yhteistyöalueen hyvinvointialueet) kilvoittelivat aluevaalihaasteen muodossa aluevaalien korkeimmasta äänestysprosentista.
Titta Frantsila on aloittanut terveydenhuollon palveluiden vastuualuejohtajana6.5.2025 11:16:33 EEST | Tiedote
Yleislääketieteen erikoislääkäri Titta Frantsila on aloittanut 1.5.2025 Keski-Suomen hyvinvointialueen terveydenhuollon palveluiden vastuualuejohtajana. Frantsila työskentelee tehtävässään osa-aikaisesti elokuun 2025 loppuun saakka, minkä jälkeen hän siirtyy hoitamaan tehtävää kokoaikaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme