Tampereen pääpoliisiaseman rakennustyömaalla vietettiin harjannostajaisia
Tampereen Nekalassa vietettiin tänään 9.5. uuden pääpoliisiaseman harjannostajaisia. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja ne jatkuvat suunnitellusti vuoden 2026 loppuun saakka.

Rakennushanke on edennyt sisätyövaiheeseen, jossa työn alla ovat muun muassa kevyiden väliseinein rakentaminen, talotekniikka-asennukset sekä pintarakennetöitä. Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 150 ammattilaista. Harjannostajaisia juhlistettiin työmaalla perinteiseen tapaan juhlallisuuksien ja lohikeiton siivittämänä.
”Rakennus on noussut työmaalla suunnitelmien mukaan, ja nyt pääsemme täydellä vauhdilla rakentamaan sisätiloja. Tulevista toimitiloista rakentuu modernit ja toimivat työympäristöt, jotka takaavat erinomaiset työskentelyolosuhteet poliisille pitkälle tulevaisuuteen”, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Jouni Viri kertoo.
Rakennushankkeen toteuttaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt yhteistyössä Jatke Pirkanmaa Oy:n kanssa kärkihankeallianssimallilla. Uudisrakennuksen kokonaispinta-ala on noin 24 000 bruttoneliömetriä, ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 105 miljoonaa euroa. Rakennus valmistuu aikataulun mukaan vuoden 2026 lopussa.
Hankkeessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä noin 25 % tavanomaiseen tasoon nähden. Rakennukseen tullaan asentamaan aurinkovoimala, jonka tuotantoteho on 400 kWp ja vuosituottoarvio 320 000 kWh.
Modernit ja toimivat tilat tukemaan poliisin toimintaa
Uuteen pääpoliisiasemaan sijoitetaan valtaosa poliisin toiminnoista, kuten valvonta- ja hälytystoiminta, rikostorjunta ja poliisivankila. Talon käyttäjinä tulee olemaan Sisä-Suomen poliisilaitos ja Keskusrikospoliisin Sisä-Suomen yksikkö, ja tiloissa tulee työskentelemään noin 500 henkilöä.
”Uusi poliisitalo tarjoaa poliisille modernit, toimivat ja terveysturvalliset puitteet tehdä työtä koko poliisilaitosalueen turvallisuuden eteen. Odotus uusista tiloista päättyy vihdoin ensi vuonna. Nyt on ilo juhlistaa hankkeen etenemistä aikataulussa”, Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Markus Välimäki toteaa.
Poliisin lupapalveluiden on suunniteltu sijoittuvan valtion toimijoiden yhteiseen palvelupisteeseen, joka suunnitellaan Attilan virastotaloon lähelle Tampereen rautatieasemaa. Uusi pääpoliisiasema korvaa nykyiset Tampereen poliisitalot, jotka sijaitsevat Hatanpään valtatiellä ja Sorinkadulla.
Sorin alueen tulevista suunnitelmista on parhaillaan käynnissä asemakaavan muutos sekä Senaatti-kiinteistöjen ja Tampereen kaupungin järjestämä arkkitehtuurikutsukilpailu. Suunnittelukilpailulla haetaan kaupunkisuunnitteluratkaisua ja ideoita alueen asemakaavoituksen pohjaksi. Kilpailu järjestetään keskustan eteläiselle kehittyvälle muutosalueelle. Sorin alueella on poistuvia toimintoja, ja aluetta kehitetään yhteistyössä alueen maanomistajien kanssa. Kilpailua koskevat kilpailuehdotukset toimitetaan 13.6. mennessä tuomariston arvioitavaksi, ja kilpailu päättyy lokakuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Senaatti-kiinteistöt: Jouni Viri, rakennuttajapäällikkö, jouni.viri@senaatti.fi, puh. 040 742 6131
Sisä-Suomen poliisilaitos: Markus Välimäki, esikuntapäällikkö, puh. 0295 440 580, markus.valimaki@poliisi.fi
Kuvat

Linkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Turun linnassa pieni vesivahinko – korjaustyöt käyntiin välittömästi26.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Turun linnan Itätornin ilmanvaihtokonehuoneessa tapahtui perjantaina 23.5. illalla vesivuoto. Vesivuodon aiheutti käsienpesualtaan käyttövesiputkien liitoksen irtoaminen. Kiinteistössä käytössä ollut vuotovahtijärjestelmä katkaisi veden, minkä ansiosta vahingot jäivät pieniksi, eivätkä esimerkiksi museoesineet vaurioituneet.
Senaatti-kiinteistöt myy ainutlaatuisen koulutus- ja tutkimusalueen Inarin Kaamasessa23.5.2025 11:58:01 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt myy merkittävän kiinteistökokonaisuuden Inarin Kaamasessa, Toivoniementien varrella Vastusjärven rannalta. Myyntikohde koostuu kahdesta vierekkäisestä kiinteistöstä, jotka ovat aiemmin toimineet Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Porontutkimuslaitoksen käytössä. Alueen toiminta päättyy pääosin kesällä 2025, ja kohde avautuu uusille omistajille ja käyttötarkoituksille.
Vantaan oikeustalon lisärakennuksen peruskivi muurattiin Kielotiellä21.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa Vantaan nykyisen oikeustalon Tikkurilassa ja rakennuttaa sen viereen uudisrakennuksen, jonka peruskivi muurattiin tänään keskiviikkona 21.5. juhlallisin menoin rakennustyömaalla. Rakennustyöt Kielotiellä etenevät suunnitellusti. Rakennushanke valmistuu keväällä 2026, ja toiminta uudistetuissa tiloissa alkaa kesällä 2026.
Limingan koulukodissa vietetään uuden päärakennuksen harjannostajaisia21.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Limingassa juhlistetaan tänään Limingan koulukodin uuden päärakennuksen harjannostajaisia. Rakennushanke etenee aikataulussa ja budjetissa, ja se luo turvalliset ja modernit puitteet lastensuojelutyölle.
Pelson entinen vankila-alue myyntiin – valmis maatalousympäristö ja kehityspotentiaalia uuteen käyttöön20.5.2025 15:07:01 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Vaalan Pelson entisestä vankila-alueesta. Noin 2 500 hehtaarin kokoinen alue on poikkeuksellisen monipuolinen kokonaisuus. Laajat peltoalueet, olemassa oleva maatilainfra sekä lukuisat rakennukset tukevat erityisesti maaseutuelinkeinojen ja tuotantotoiminnan jatkamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme