SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt
8.5.2025 15:29:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Perjantaina 9.5. vietetään Eurooppa-päivää ja juhlistetaan Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä. Unioni on parhaillaan suurten kysymysten äärellä ja ratkaisuja on löydettävä merkittävienkin sisäisten uudistusten kautta, toteaa Kumpula-Natri.
EU:n on vahvistettava omaa turvallisuuttaan ja puolustustaan. Koska perussopimusten muuttaminen on aikaa vievä prosessi, on turvallisuutta vahvistettava mahdollisimman tehokkaasti nykyperussopimusten puitteissa. Tässäkin työssä tehdään suuria päätöksiä.
Käsittelyssä ovat parhaillaan esimerkiksi merkittävät turvallisuutta vahvistavat taloudelliset ratkaisut, kuten EU:n puolustusinvestointeja tukevan ReArm Europe -suunnitelman rahoitus ja uuden SAFE-rahoitusvälineen perustaminen jäsenvaltioiden puolustusinvestointien tueksi.
"Kun puhutaan uudesta yhteisvelasta ja miljardeista euroista, joilla tuetaan puolustusta, on eduskunnalla oltava aito mahdollisuus asioiden käsittelyyn siitä, millaisilla ehdoilla suuria, tärkeitä investointeja tehdään. Eurooppapäivänä on aiheellista myös vaalia vahvaa kansalaiskeskustelua Euroopasta. Näitä asioita ei voi puskea läpi muutamassa tunnissa suljetuissa valiokuntien käsittelyissä", Kumpula-Natri toteaa.
Kumpula-Natrin mukaan EU:n uudistumisen tarve on ilmeinen. Uudistuva EU vaatii vahvan eduskunnan ja kansalaisten tuen. Turvallisuus ei saa tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan rapauttamista. Kestävä turvallisuus rakennetaan toimivan demokratian ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perustalle ja siksi uudistuvan EU:n on oltava kokonaisuus, Kumpula-Natri toteaa.
Suomen oman EU-politiikan demokraattinen valmistelu kaipaa vahvaa demokratiaa. Kumpula-Natri muistuttaa, että sama ripeys, jota vaadimme EU:lta, on nähtävä myös kansallisessa valmistelussa ja asioiden tuomisessa hallituksesta eduskuntaan. Liian usein eduskunnan kanta merkittäviin EU-päätöksiin on jouduttu määrittelemään kiireellä tai jopa jälkikäteen, vaikka perustuslain mukaan eduskunnalla tulee olla riittävä mahdollisuus vaikuttaa kannan muodostukseen ajoissa, eikä sitä saa asettaa jo tosiasiassa tapahtuneiden asioiden eteen.
”Jos hallitus ei toimita EU-asioita eduskuntaan viipymättä, kuten perustuslaki edellyttää, herää väistämättä kysymys sen kyvystä hoitaa EU-politiikkaa asianmukaisesti”, Kumpula-Natri huomauttaa. "Ihan viime viikoilta löytyy esimerkit EU:n kestävyysraportointi- ja yritysvastuudirektiivin soveltamisen lykkäämisestä (Omnibus I) tai suden suojeluasemaa koskeva säädöksestä. Ne oli itse asiassa Brysselissä jo päätetty ennenkuin niistä tuotiin edes informaatiota eduskuntaan."
"Toimiva Suomen EU-politiikka vaatii hallitukselta toimintakykyä sekä vahvan kansalaistuen. Hyvin johdetut prosessit auttavat parantamaan lainsäädännön laatua ja kansalaiskeskustelua kokonaisuutena", Kumpula-Natri kannustaa.
"Hyvää Eurooppapäivää!"
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen on pidettävä ruoan hinta aisoissa4.2.2026 12:05:39 EET | Tiedote
– Ruoan alkutuotanto on saatava kannattavaksi ennen kaikkea kaupan ja tuottajan jälkimmäiselle kohtuuttomiin sopimusehtoihin puuttumalla, mutta lainsäätäjällä on myös velvollisuus varmistaa, ettei se kostaudu suomalaiselle kuluttajalle ruoan kalliimpana hintana, sanoo maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP:n Joona Räsänen: Ministeri Purrakin voisi jo tunnustaa, että hallituksella on vastuu talouden alakulon pahentamisesta4.2.2026 10:31:52 EET | Tiedote
SDP ei ole hallituksen kanssa eri mieltä talouden sopeuttamisen tarpeesta tai mittakaavasta vaan politiikan valinnoista. Hallitus ajaa omalla talouspolitiikallaan Suomen entistä suurempiin vaikeuksiin, sanoo Joona Räsänen.
Piritta Rantanen sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajaksi3.2.2026 15:00:38 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä järjestäytyi kokouksessaan 3.2.2026. Ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisellä päätöksellä Piritta Rantanen. – Kiitän ryhmää saadusta luottamuksesta. Työ paremman huomisen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan eteen jatkuu, toteaa Rantanen.
Tytti Tuppurainen jatkaa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana3.2.2026 10:57:44 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä järjestäytyi kokouksessaan 3.2.2026. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Tytti Tuppurainen.
SDP:n Jani Kokko: Vanhusten hoivan turvallisuus on varmistettava3.2.2026 09:02:36 EET | Tiedote
– Viime kuukausien aikana mediassa on kerrottu ikäihmisten jopa kuolemaan johtaneista tilanteista hoivakodeissa. Erityisen järkyttäviä ovat olleet tapaukset, joissa iäkkäät asiakkaat ovat menehtyneet hoivakodissa turvattomissa olosuhteissa yksin ollessaan. Yhteisenä nimittäjänä tapauksissa on tuotu esille osassa iäkkäiden hoivakoteja vallitseva hoitajien tarpeeseen nähden liian vähäinen määrä. Vanhusten hoivan turvallisuus on varmistettava, vaatii kansanedustaja Jani Kokko (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme