Palveluverkkomuutosten toimeenpano etenee suunnitellusti Oma Hämeessä
Lähipalvelumallin kokeilusta Tammelassa on saatu ensimmäisiä havaintoja.

Aluevaltuusto päätti Oma Hämeen palveluverkkomuutoksista huhtikuussa 2024. Sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat muutokset alkavat näkyä asiakkaille pääsääntöisesti vuoden 2026 alussa. Muutosten valmistelu henkilöstön kanssa on hyvässä vauhdissa. Hämeenlinnassa käynnissä on toiminto- ja rakennuskohtainen suunnitteluvaihe. Forssassa ja Riihimäellä suunnittelu käynnistyy vähän myöhemmin.
Palveluverkkomuutosten tavoitteena on turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus, laatu ja kustannustehokkuus. Muutosten lähtökohtana ovat väestön palvelutarpeet ja niiden muutokset sekä henkilöstön ja rahoituksen riittävyys. Pelastuspalveluihin ei ole tulossa suuria muutoksia, niistä on linjattu pelastustoimen palvelutasopäätöksessä.
Maanantaina kokoontuvalle aluehallitukselle esitellään muutosten toimeenpanon suunnitelmaa ja tämänhetkistä tilannetta. Myös aluevaltuustolle raportoidaan toimeenpanon etenemisestä säännöllisesti, kuten muutoksista päätettäessä edellytettiin. Asukkaille palvelumuutoksista tiedotetaan erikseen sitä mukaa, kun aikataulut täsmentyvät ja asiat tulevat ajankohtaiseksi.
Lähipalvelumallin pilotti jatkuu Tammelassa
Aluevaltuuston huhtikuussa 2024 tehdyn päätöksen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluja tarjotaan jatkossa laajasti kolmessa palvelukeskuksessa Forssassa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Palvelukeskuksissa tullaan tarjoamaan laaja valikoima palveluja, kuten kiirevastaanottoja, laboratorio- ja kuvantamispalveluja, osastohoitoa, apuvälineiden jakelua, psykiatrian poliklinikkatoimintaa sekä suun terveydenhuoltoa.
Valtuuston päätöksellä palvelukeskusten lisäksi perustetaan yhdeksän palvelupistettä eri puolille maakuntaa. Palvelupisteet tulevat sijaitsemaan Jokioisissa, Hauholla, Kalvolassa, Lammilla, Lopella, Oitissa, Parolassa, Tervakoskella ja Turengissa. Näissä palvelupisteissä tarjotaan muun muassa kiireettömiä ja kiireellisiä vastaanottoja, neuvolapalveluja, laboratoriopalveluja sekä liikkuvia palveluja asiakastarpeen mukaan.
Asukkaiden käytössä ovat myös Oma Hämeen digitaaliset palvelut, joita on kehitetty vauhdikkaasti koko hyvinvointialueen toiminnan ajan. Oma Häme -sovellus ja monet chat-palvelut ovat kasvattaneet asiakasmääriään tänäkin vuonna. Etävastaanotot ja chat-palvelut parantavat palvelujen saatavuutta ja joustavuutta monille asiakasryhmille.
Oma Häme on pilotoinut uutta lähipalvelumallia alkuvuoden aikana Tammelassa. Mallissa haluttiin kartoittaa tammelalaisten tarpeita lähipalveluille. Tavoitteena oli myös helpottaa hoitoon pääsyä erityisesti väestöryhmille, joilla on ollut haasteita palveluihin pääsyssä tähän asti.
Alustavat havainnot Tammelasta kertovat, että moni asukas valitsi asiointipaikakseen Forssan. Perusterveydenhuollon, neuvolan, aikuissosiaalityön sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden tarjolla olevista vastaanottoajoista jäi suurin osa, eli 77 prosenttia, varaamatta ja käyttämättä maalis-huhtikuun aikana.
Samana aikana vain kaksi asiakasta ilmoitti valinneensa Tammelan palvelupisteen, koska heidän olisi ollut vaikea päästä vastaanotolle Forssaan. Perusterveydenhuollon käynti- ja kontaktitilastojen perusteella näyttää siltä, että tammelalaiset ovat hakeutuneet palveluihin ja saaneet palveluita alkuvuoden aikana keskimääräistä paremmin.
– Nämä valtuuston päätöksen mukaisen, ensimmäisen raportointipisteen tulokset ovat alustavia tietoja. Niiden perusteella ei voi vielä tehdä tarkempaa päätöstä lähipalvelukonseptin toimivuudesta tai tarpeesta. Ensimmäiset havainnot ovat kuitenkin varsin yllättäviä. Jatkamme Tammelan ja muiden pilottien kanssa palveluverkkosuunnitelman mukaisesti, sanoo hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen.
Hämeenlinnassa tilasuunnittelu on pitkällä
Palveluverkkomuutosten pääperiaatteena on keskittää palveluja Oma Hämeen omiin tiloihin sekä koota palveluja yhteen asiakkaiden tarpeiden mukaan. Hämeenlinnassa palveluja tiivistetään Ahveniston mäelle, Viipurintielle ja Uppsala-taloon, jossa palvelut säilyvät ennallaan.
Assi-sairaalan toiminnan käynnistyttyä sairaalalta vapautuviin tiloihin Ahveniston mäelle tulee sijoittuman uusia palveluja. Ahvenistolle sijoittuvat muun muassa selviämisasema sekä katkaisu- ja vieroitushoitoyksikkö, psykiatrinen kuntoutus, nuorisopsykiatrian poliklinikka sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalvelut. Lisäksi tulee tiloja ikäihmisten palveluiden työntekijöille, muun muassa asiakasohjauksen, etä- ja digikeskus, arviointi- ja kuntoutustiimin väelle. Myös HR-palvelut ja kehittämisyksikkö sijoittuvat Ahvenistolle. Perhehoitokeskus Kanerva muuttaa Ahvenistolle, jonne rakennetaan myös uusi lastensuojeluyksikkö.
Viipurintien terveysasemalle kootaan myös paljon Oma Hämeen sote-palveluja. Tiloissa jatkavat perusterveydenhuollon vastaanottopalvelut, neuvolapalvelut, kuntoutuspalvelut sekä hoitotarvikejakelu ja apuvälinekeskus. Viipuritieltä löytyvät jatkossa myös suun terveydenhuolto ja perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut. Myös osa sosiaalipalveluista, kuten aikuissosiaalityö, työllisyyden ja kotoutumisen edistämisen palvelut, lapsiperheiden palveluohjaus ja neuvonta, perheoikeudellinen yksikkö ja vammaissosiaalityö muuttavat Viipurintielle.
Forssan ja Riihimäen palvelukeskusten palvelutarjonta täsmentyy tämän vuoden aikana, kun sairaaloiden toiminnan muutokset selkeytyvät.
Toimipisteiden muutokset mahdollistavat uudenlaista yhteistyötä
Palveluverkkomuutosten valmistelua tehdään Oma Hämeessä yhdessä henkilöstön kanssa. Henkilöstö osallistuu omaa yksikköään koskevaan suunnitteluun ja muutosten toteuttamiseen. Koko henkilöstölle on pidetty yleisiä infoja muutosten suunnittelusta. Lähijohtajat ja tulosaluejohtajat pitävät oman väkensä ajan tasalla valmistelusta.
Muutos on myös mahdollisuus kehittää uusia yhteistyömuotoja Oma Hämeessä. Yhteisen keskustelun ja suunnittelun kautta voidaan parantaa työskentelyolosuhteita, yhdistää työkulttuureja ja luoda uusia, yhteisiä toimintamalleja. Palveluverkkomuutoksilla ei pyritä henkilöstön vähentämiseen. Joillekin toimialoilla ja tulosalueilla siirtyminen uuteen voi kuitenkin edellyttää yhteistoimintaneuvotteluita, jos henkilöstön työnkuviin ja työpisteisiin tulee olennaisia muutoksia.
Oma Häme kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja vastaamaan alueen asukkaiden muuttuvia tarpeita. Tavoitteena on tarjota palveluja niin, että asiakas saa oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Naukkarinenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 306 5560olli.naukkarinen@omahame.fiPetrus Kukkonenrahoitus- ja investointijohtaja
Puh:0504617820petrus.kukkonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme suunnittelee paloasemien ostoa Hämeenlinnan kaupungilta8.5.2025 11:49:54 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsittelee asiaa maanantaina 12. toukokuuta.
Aluehallitus hyväksyi ikäihmisten hyvinvointisuunnitelman sekä järjestöyhteistyön asiakirjan5.5.2025 16:31:24 EEST | Uutinen
Kiinteistöjärjestelyt Riihimäen kaupungin kanssa palautettiin valmisteluun.
Oma Häme julkaisi ensimmäisen sosiaalihuollon digipolkunsa – tukee työnhakijoita matkalla kohti työelämää5.5.2025 13:40:11 EEST | Tiedote
Oma Häme on tänään 5. toukokuuta julkaissut uuden, työhön ja koulutukseen suuntaavan digipolun, joka tarjoaa työnhakijoille konkreettista tukea matkalla kohti työllistymistä tai opintoja. Kyseessä on Oma Hämeen ensimmäinen sosiaalihuollon digipolku, ja sen tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden omaehtoista työllistymistä sekä lisätä heidän valmiuksiaan hyödyntää digitaalisia palveluja työnhaussa. Polku kohti aktiivista työnhakua Digipolku tukee asiakkaita löytämään omat motivaation lähteensä ja asettamaan henkilökohtaisia tavoitteita. Asiakas saa viikoittain suunniteltuja ohjeita ja neuvoja, jotka ohjaavat kohti työelämää, koulutusta tai esimerkiksi työkokeilua. Yhteistyö ammattilaisen kanssa jatkuu digipolun aikana, ja asiakas voi viestitellä ohjaajan kanssa turvallisesti palvelun kautta. Digipolun hyödyt asiakkaalle: - Aktivoi ja tukee omatoimisessa työnhaussa - Auttaa rakentamaan selkeän suunnitelman työllistymisen edistämiseksi - Rohkaisee ottamaan vastuuta omasta työllistymispolusta
Asukasvuokrien tarkistusajankohdasta on lähtenyt virheellistä tietoa asiakkaille2.5.2025 12:07:28 EEST | Uutinen
Asukkaiden ei tarvitse tehdä mitään, Oma Häme korjaa asian.
Aluevaltuusto kokoontui toiseksi viimeiseen kokoukseensa ja kyselytunnille29.4.2025 17:45:27 EEST | Uutinen
Kanta-Hämeen aluevaltuusto oli tiistaina 29. huhtikuuta koolla Hämeenlinnassa toiseksi viimeistä kertaa. Huhtikuun aluevaaleissa valitut valtuutetut aloittavat työnsä kesäkuun alussa ja istuva valtuusto on koolla vielä toukokuun lopussa. Ahveniston luentosalissa pidetyn kokouksen asialista oli lyhyt. Aluevaltuusto hyväksyi Oma Hämeen tukipalvelut Oy:lle myönnettävän takauksen. 300 000 euron takaus mahdollistaa yhtiölle tarvittavien koneiden, laitteiden ja kuljetuskaluston hankinnan joko omaksi tai leasingrahoituksella. Yhtiö on 100-prosenttisesti Oma Hämeen omistuksessa ja se tuottaa hyvinvointialueelle ateria-, puhtaus-, laitoshuolto- ja kiinteistönhoitopalveluja. Aluevaltuusto merkitsi kokouksessaan tiedoksi Ahveniston sairaalahankkeen 2024 vuosiraportin. Hankkeen edistymisestä raportoidaan säännöllisesti aluehallitukselle ja aluevaltuustolle. Raportissa on käsitelty hankkeen tilannetta muun muassa suunnittelun, rakentamisen, aikataulujen ja kustannusten näkökulmasta. Lisäksi alueval
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme