Tiivistyvällä TKKI-yhteistyöllä luodaan Keski-Suomen elinvoimaa
TKKI-neuvottelukunnassa korostui hyvinvointialueen, korkeakoulujen, oppilaitosten, ja muiden kumppaneiden tiivistyvä yhteistyö tutkimuksen, koulutuksen, innovaatioiden ja alueellisen vetovoiman edistämiseksi. Koulutus ja osaaminen ovat Keski-Suomen merkittävimpiä vahvuuksia, joiden kautta luodaan Keski-Suomen elinvoimaa.
Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimuksen, koulutuksen, kehittämisen ja innovaatioiden neuvottelukunta (TKKI-neuvottelukunta) kokoontui 8.5. käsittelemään ajankohtaisia TKKI-toiminnan teemoja, kehittämishankkeita ja yhteistyömahdollisuuksia. Kokous oli Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuustokauden viimeinen. TKKI-neuvottelukunta on nähty merkittävänä yhteistyöfoorumina ja sen toiminta jatkuu myös tulevalla valtuustokaudella.
Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia aluehallituksen neuvoa antavana elimenä koskien tutkimuksen, osaamisen ja koulutuksen roolia sekä tulevaisuuden ennakointia. Neuvottelukuntaan kuuluvat hyvinvointialueen johdon ja päättäjien lisäksi ylimmän johdon edustajat Jyväskylän yliopistosta, Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiasta, Keski-Suomen liitosta, Keski-Suomen yrittäjiltä, ELY-keskukselta, Itä-Suomen yliopistosta ja pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta.
TKKI-toiminnan ajankohtaiskatsaus
Kokouksessa kuultiin rehtoreiden ja neuvottelukunnan jäsenten näkemyksiä TKKI-toiminnan nykytilanteesta ja kehityssuunnasta. Keskusteluissa korostui yhteistyön syventäminen hyvinvointialueen, korkeakoulujen, oppilaitosten ja muiden kumppaneiden välillä erityisesti tutkimuksessa, koulutuksessa ja opiskelijoiden harjoitteluyhteistyössä.
Yhteiset kehittämisalueet sisältävät muun muassa innovaatioympäristöjen kuten ikääntyneiden hyvän arjen tutkimus- ja opetuskeskuksen (Living lab) ja EduFutura-yhteistyön vahvistamisen, biopankkitoiminnan kehittämisen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon alan vetovoiman lisäämisen. Lisäksi esiin nousivat tekoälyn ja pelillisyyden hyödyntäminen koulutuksessa, työelämälähtöinen oppiminen ja opiskelijoiden valmistumisen tukeminen.
Yhteistyö on keskeistä TKKI-toiminnassa, jossa kansainvälisessä kilpailussa menestyminen edellyttää korkeatasoista koulutus- ja tutkimusympäristöä sekä laajojen, yhteisten kokonaisuuksien rakentamista. Yhteistyötä tuetaan strategisilla kumppanuuksilla, ekosysteemiajattelulla ja maakuntatason strategialla ja linjauksilla. TKKI-neuvottelukunta nähdään tärkeänä yhteistyöfoorumina, joka edistää tiedonvaihtoa, yhteistä kehittämistä ja alueen elinvoimaa.
Tutkimustoiminnan tilannekatsaus
Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimusasiantuntijat Kirsi Pylvänäinen ja Päivi Lampinen esittelivät kokouksessa hyvinvointialueen tutkimustoiminnan kokonaisuutta. Keski-Suomen hyvinvointialueen TKKI-ohjelman mukaan tieteellisen tutkimuksen tavoitteena on tieteellisen tutkimuksen vahvistaminen strategian mukaisesti ja juurruttaminen osaksi arjen työtä, tieteellisen tutkimuksen näkyvyyden, arvostuksen ja vaikuttavuuden lisääminen, tutkimusrahoituksen kasvattaminen sekä tutkimusyhteistyön vahvistaminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Keski-Suomen hyvinvointialueella tehtävän tieteellisen tutkimuksen vahvuusalueita ovat syöpä-, reuma-, liikuntalääketieteen-, tuki ja liikuntaelinsairauksien-, sydän- ja verisuonitautien sekä mielenterveyteen kohdistuva tutkimus. Ajankohtaisia ja kehitettäviä tutkimusalueita ovat muun muassa vaikuttavuustutkimus, elämäntapojen ja erityisesti liikunnan merkitys terveyden edistämisessä ja hyvinvoinnissa, biopankki- ja geenitutkimus, sosiaalityön ja sosiaalisen hyvinvoinnin tutkimus ja tekoälyyn liittyvä tutkimus. Sosiaalialan tutkimus on monitieteistä ja tähtää sosiaalityön käytäntöjen, teorioiden ja menetelmien kehittämiseen sekä vaikuttavuuden parantamiseen.
Keski-Suomen hyvinvointialueella tutkimuslupien määrä on kasvanut selvästi. Tutkimuslupamäärä nousi 19 prosenttia vuodesta 2023 vuoteen 2024. Vuonna 2023 myönnettiin yhteensä 165 tutkimuslupaa, joista 34 koski tieteellistä tutkimusta. Vuonna 2024 lupia myönnettiin 196, joista 37 tieteelliseen tutkimukseen. Tämän vuoden ennuste on 235 tutkimuslupaa. Hyvinvointialueen tutkijat osallistuvat vuosittain yli 200 tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen.
Hyvinvointialueen tutkimusrahoitus koostuu pääosin tutkijoiden hakemista tutkimusapurahoista. Itä-Suomen yhteistyöalueen alueellinen yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta on päättänyt 9.4.2025 valtion tutkimusrahoituksen (VTR) jakamisesta tutkimushankkeille vuodelle 2025. Keski-Suomen hyvinvointialueelle myönnettiin rahoitusta 484 000 euroa, joka on 126 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Tutkimukset kohdistuvat eri lääketieteen aloille, kuten kardiologiaan, syöpätauteihin, käsikirurgiaan, naistentauteihin, sädehoitoon, ortopediaan ja traumatologiaan sekä anestesiologiaan ja tehohoitoon. Esittelyssä tuotiin esiin myös uusimman tutkimustoiminnan palautekyselyn tuloksia, jonka mukaan tutkimuslupaprosessit sujuvat hyvin, tuki on asiantuntevaa ja tutkimusyhteisö aktiivinen – alueella tutkimuksen tekeminen koetaan mahdolliseksi ja innostavaksi.
Tammikuussa 2025 käyttöön otettu digitaalinen Tiedepiste on koonnut tutkijat, opiskelijat ja hyvinvointialueen toimijat yhteen edistämään tutkimusta ja yhteistyötä. Alustalla on tällä hetkellä 150 rekisteröitynyttä käyttäjää ja se tarjoaa paikan ideoiden jakamiseen, kumppanien löytämiseen ja käytännönläheisten tutkimusprojektien kehittämiseen.
Tietoallas ja sen toteutuksen eteneminen
Keski-Suomen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Ari-Pekka Paananen esitteli kokouksessa tietoallasratkaisun toteutuksen etenemistä hyvinvointialueella. Katsauksessa kuvattiin tietoaltaan käyttötarkoitus, sen rooli tiedolla johtamisen ja tutkimustoiminnan tukena sekä teknisen ja toiminnallisen toteutuksen nykytilanne.
Keski-Suomen hyvinvointialueen tietoallas on käyttöönoton ensimmäisessä vaiheessa. Tietoallas on tietojärjestelmä, joka mahdollistaa suurten ja monimuotoisten tietomäärien tallentamisen. Tietoallas toimii ikään kuin kerätyn ja tarvittavan tiedon varastona, johon voidaan tuoda tietoa eri lähteistä, joko ulkoa tai organisaation sisältä. Tietoallas varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedon oikeellisuuden, eheyden ja kattavuuden, tarjoten arvokasta tietoa johtamiseen, toiminnan kehittämiseen ja tutkimukseen. Kokouksessa tarkasteltiin tietoaltaan hyödyntämismahdollisuuksia eri toimijoiden näkökulmasta sekä suunnitelmia jatkokehitykselle.
Yhteyshenkilöt
Lasse LeppäToimialajohtaja, konsernipalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Pekka NeittaanmäkiTKKI-neuvottelukunnan puheenjohtajaKeski-Suomen hyvinvointialue
Puh:0405507005pekka.neittaanmaki@hyvaks.fiSanna-Riikka KoponenViestintäpäällikköViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos jatkotiedote8.5.2025 17:16:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 8.5.2025 Rakennuspalo keskisuuri, Verkkalantie, Petäjävesi Verkkalantien rakennuspalon alkupalo sammutettu. Ei henkilövahinkoja. Palon epäillään syttyneen latauksessa olleesta akusta. Jälkisammutus edelleen käynnissä. Kohteessa on yhteensä 5 pelastuslaitoksen yksikköä. Lisätietoja: klo 17.30 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote8.5.2025 16:56:35 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 8.5.2025 Rakennuspalo keskisuuri, Verkkalantie, Petäjävesi. Kaksikerroksisessa omakotitalossa syttynyt tulipalo. Sammutustoimet käynnissä. Lisätietoja: klo 17:30 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Sosiaalialan arjen tieto näkyväksi sosiaalisella raportoinnilla8.5.2025 09:50:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaalipalvelujen työntekijät ovat lokakuusta 2024 lähtien voineet kirjata sosiaalisen raportoinnin lomakkeella tietoa asiakastyössä havaituista ilmiöistä ja niiden vaikutuksista asiakkaiden hyvinvointiin ja arkeen. Tavoitteena on kerätä asiakastyöstä nousevaa tietoa esimerkiksi palvelujärjestelmän toiminnasta ja yhteiskunnallisista ongelmista. Kerätty tieto välitetään päätöksenteon sekä kehittämis- ja tutkimustyön tueksi.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote7.5.2025 14:59:25 EEST | Tiedote
Ruoka kärähti hellalla Jyväskylässä
Korjaustiedote: Nykyisen aluevaltuuston viimeisessä kokouksessa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä6.5.2025 20:29:03 EEST | Tiedote
Korjaustiedote: Tiedotteen loppuun kohtaan Valtuustoaloitteet korjattu nimi. Pahoittelemme virhettä. Tänään 6.5. pidetty aluevaltuuston kokous oli nykyisen aluevaltuuston viimeinen. Aluevaltuusto käsitteli muun muassa keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme