Saint-Gobain Finland

Mediakutsu 3.6.2025 klo 9.30: Tervetuloa tutustumaan Saint-Gobain – konsernin sekä Suomen vähähiilisimpään lasivillatehtaaseen – Forssan lasivillatehdas siirtyy 100 % uusiutuvaan energiaan

Jaa

Tule tutustumaan Isoverin Forssan lasivillatehtaaseen sekä kuulemaan Saint-Gobainin viimeisimmistä investoinneista tiistaina 3.6.2025 klo 9.30.

Forssan tuotantolaitoksella järjestettävässä mediatilaisuudessa Saint-Gobainin johto ja asiantuntijat kertovat viimeisimmistä investoinneista, joiden myötä Forssan tehtaalla siirrytään hyödyntämään 100 % biokaasua uusiutuvan sähkön rinnalla sekä Saint-Gobainin ilmastotavoitteista ja niihin liittyvistä toimenpiteistä Suomessa. Medialla on aamupäivän aikana mahdollisuus kuulla Isoverin Forssan tehtaan matkasta sekä tutustua laitokseen ja uuteen biokaasun paineistusasemaan.

Tilaisuudessa kerrotaan myös Isoverin muista vähähiilisyyttä edistävistä toimenpiteistä, kuten Isoverin ja Revisol Oy:n kehittämästä kierrätyspalvelusta sekä vuonna 2024 uudistetuista pakkauksista. Lisäksi medialle avataan biokaasun hankintaan liittyvää yhteistyöverkostoa sekä Forssan tehtaan investointia uuteen, vuonna 2026 lanseerattavaan innovatiiviseen tuotteeseen. Tilaisuuden jälkeen tarjoillaan kevyt lounas. 

Paikalla mediatilaisuudessa puhumassa ovat Saint-Gobain Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Nikula, Saint-Gobainin Pohjois-Euroopan johtaja Patrick Dupin sekä Juha Strandberg, Isoverin Suomen tuotantojohtaja. Esitykset pidetään englanniksi. 

Median kysymyksiin vastaamassa myös Saint-Gobainin projektitiimin jäseniä ja ulkopuolisia kumppaneita.

Tilaisuus järjestetään Saint-Gobainin Forssan tehtaalla tiistaina 3.6.2025 klo 09.30 osoitteessa Ahlströminkatu 1, 30420 Forssa. Saapuessasi tilaisuuteen löydät opasteet pysäköintipaikalle ja portille, missä olemme vastaanottamassa sinua. 

Forssan tehdasvierailu tarjoaa tuoreimmat tiedot siitä, kuinka yksi maailman merkittävimmistä rakennusmateriaalien valmistajista edistää paikallisesti Suomessa rakennetun ympäristön ja meriteollisuuden vähähiilistymistä kiertotaloutta unohtamatta.

Pyydämme ilmoittautumiset sekä erityisruokavaliot viimeistään 27.5.2025 osoitteeseen: anne.kaiser@saint-gobain.com.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Saint-Gobain Finland

Saint-Gobains slaggbearbetningsanläggning främjar cirkulär ekonomi i byggbranschen20.11.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande

Saint-Gobains nya slaggbearbetningsanläggning i Brahestad är under uppbyggnad och färdigställs nästa år. SSAB å sin sida förändrar sin egen slagghanteringsprocess och investerar i relaterade lösningar som kylning och logistik. I företagens gemensamma projekt förädlas slagg som tillverkas som sidoström i stålproduktionen till koldioxidsnåla bindemedel som ersätter traditionell cement.

Saint-Gobainin rakennuttama kuonanjalostuslaitos edistää rakennusalan kiertotaloutta20.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Saint-Gobainin uusi kuonanjalostuslaitos Raahessa on nyt rakenteilla ja se valmistuu ensi vuonna. SSAB puolestaan muuttaa omaa kuonankäsittelyprosessiaan ja investoi siihen liittyviin ratkaisuihin, kuten jäähdytykseen ja logistiikkaan. Yritysten yhteishankkeessa terästuotannon sivuvirtana valmistettavasta kuonasta jalostetaan vähähiilisiä sideaineita korvaamaan perinteisiä sementtejä.

Saint-Gobain’s slag processing plant promotes the circular economy in the construction industry20.11.2024 10:00:00 EET | Press release

Saint-Gobain’s new slag processing plant in Raahe is now under construction and will complete next year. SSAB in turn is transforming its own slag handling process and is investing in the related solutions for this, including cooling and logistics. This joint project between the two companies will turn the slag created as a by-product in steelmaking into low-carbon binders to replace traditional cements.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye