Vapaa kissa tai koira vaarantaa luonnon poikaset
Vapaana liikkuvat lemmikit, kissat ja koirat, voivat aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Kissa ei kuulu luontoon – ilman valvontaa ulkoileva lemmikki on uhka pesiville linnuille ja nisäkkäiden poikasille.
Eläimillä on lisääntymisaika. Monilla nisäkkäillä on pienet poikaset ja linnut hautovat pesillään. Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
– Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua kokonainen lintupoikue, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Kissan irtipito ilman valvontaa omistajan ja haltijan pihapiirin ulkopuolella on kielletty, eikä lupaa siihen voi antaa. Jos kissa poistuu pihapiiristä ilman valvontaa, se on heitteillä.
– Myös nisäkkäiden, kuten jänisten ja kauriiden, poikaset ovat vaarassa joutua vapaana liikkuvien lemmikkien hampaisiin, muistuttaa Svensberg.
Koirat ulkoilutetaan kytkettyinä
Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Lain säädökset koskevat kaiken rotuisia koiria.
Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.
Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Kouluttamisen on kuitenkin tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta.
– Maastossa liikuttaessa koira on pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä, Svensberg sanoo.
Lain mukaan koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko SvensbergErikoissuunnittelija
Puh:029 431 2108marko.svensberg@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Jaktområden och jaktbegränsningar för sädgås oförändrade19.8.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på sädgås sker i höst på samma område och med samma begränsningar som i fjol. Häckningspopulation av tajgasädgås i Finland har ökat under de senaste åren och jaktområdet har utvidgats med små steg. Bytesmängden har ökat i och med de utvidgade jaktområdena. Att ha samma jaktområde och jaktbegränsningar som under fjolåret ger viktig information om hur utvidgningarna av området påverkar den totala bytesmängden och jaktens hållbarhet.
Metsähanhen metsästysalueet ja -rajoitukset ennallaan19.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsähanhen metsästys tapahtuu tänä syksynä samalla alueella ja samoin rajoituksin kuin viime vuonna. Taigametsähanhen Suomen pesimäkanta on viime vuosina kasvanut ja metsästysaluetta on laajennettu pienin askelin. Saalismäärä on kasvanut aluelaajennusten myötä. Metsästysalueen ja -rajoitusten pitäminen viimevuotisina antaa tärkeää tietoa aluelaajennusten vaikutuksista kokonaissaaliiseen ja metsästyksen kestävyydestä.
Säsongen för sjöfågeljakt inleds den 20 augusti – jakten ska riktas till rikliga arter18.8.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på sjöfåglar inleds onsdagen den 20 augusti klockan 12.00. Jakten ska inriktas på talrika och livskraftiga arter. Skymningsjakt på sjöfåglar är förbjuden.
Vesilintujen metsästyskausi alkaa 20. elokuuta – metsästys kohdennettava runsaisiin lajeihin18.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Vesilintujen metsästys käynnistyy keskiviikkona 20. elokuuta kello 12.00. Metsästys on kohdennettava runsaslukuisiin ja elinvoimaisiin lajeihin. Vesilintujen hämärämetsästys on kielletty.
Ringduvan har blivit jägarnas favorit – jakten börjar den 10 augusti8.8.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Säsongen för jakt på ringduva inleds söndagen den 10 augusti. Ringduvan har blivit den vanligaste bytesarten bland finländska jägare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme