Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.

”Suojatie poistetaan yleensä silloin, kun se on turvaton, tarpeeton tai vähällä käytöllä. Näiden poistettavien suojateiden kohdalla on arvioitu, ettei suojatie paranna tien ylittämisen turvallisuutta”, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmäasiantuntija Miikko Santala.
”Joissakin tapauksissa suojatie voi jopa lisätä vaaraa, jos se antaa tienkäyttäjille harhaanjohtavan tunteen turvallisuudesta tien ylityksessä. Onkin turvallisempaa ylittää tie vaihtoehtoisen reitin kautta, tai silloin kun liikennettä ei ole”, hän lisää.
Ennen kuin suojatie päätetään poistaa, sen turvallisuus ja tarpeellisuus arvioidaan tarkasti. Osa poistettavista suojateistä sijaitsee alueilla, joilla nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus saa nykyisen valtioneuvoston liikenteenohjauslaitteiden käytöstä annetun asetuksen ja Väyläviraston ohjeistuksen mukaan enimmillään olla 50 kilometriä tunnissa, jos suojatie on tiemerkinnöin ja liikennemerkein merkitty.
”Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa suojatie on liikennevaloilla ohjattu, jolloin 60 km/h nopeusrajoitus sallitaan”, Santala toteaa.
Jotta nopeusrajoitus voitaisiin laskea suojatien kohdalla esimerkiksi nopeuteen 50 km/h, täytyy ympäristön myös tukea alempaa nopeusrajoitusta.
Osiin niistä kohdista, joista suojatie poistetaan, asennetaan liikennemerkki varoittamaan tienkohdasta, jossa jalankulkijat ylittävät tien tai siirtyvät ajoradalle. Jalankulkijoista varoittavaa liikennemerkkiä käytetään esimerkiksi tilanteissa, joissa jalankulku- ja pyörätie päättyy tai vaihtaa puolta. Merkkiä voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa suojatie on poistettu.
Poistettavat suojatiet:
Kanta-Hämeen alue, 1 kohde:
Maantie 13653, Hämeenlinna, Rengonraitti 13, kohde kartalla: Google maps
Päijät-Hämeen alue, 1 kohde:
Maantie 172, Orimattila, Ratulantie 385, kohde kartalla: Google maps
Uudenmaan alue, 9 kohdetta:
Maantie 174, Myrskylä, Keskustie 23, kohde kartalla: Google maps
Maantie 176, Loviisa, Lapinjärventie 460, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11697, Sipoo, Brobölentie 60, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11355, Nurmijärvi, Herustentie 3, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11357, Espoo, Gumbölentie 18, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11357, Espoo, Gumbölentie 15, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11237, Vihti, Asemantie 6, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11261, Vihti, Ojakkalantie 1, kohde kartalla: Google maps
Maantie 11261, Vihti, Ojakkalantie 318, kohde kartalla: Google maps
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskus, liikennejärjestelmäasiantuntija Miikko Santala puh. 0295 036 279, e-mail etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Energiasektorin puhdistuessa katseet kääntyvät tulevina vuosina tieliikenteen päästövähennyksiin28.4.2025 09:44:09 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2005 alkaen yhteensä jo 42 prosenttia. Päästöjen seurantatiedot on koottu tuoreeseen Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomukseen, jossa kuvataan ELY-keskuksen roolia ilmastotyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme