Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 13.5. kokouksen ennakkotiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla kokous on tiistaina 13. toukokuuta 2025 klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa talouden ja toiminnan ennustetta, kardiologisen toiminnan siirtämistä liikkeenluovutuksena HUS-yhtymälle sekä sosiaali- ja potilasasiavastaavien vuosiselvitystä.
Talouden ennuste: Toiminta ja talous tasapainossa
Lautakunnalle esitellään ensimmäinen toiminnan ja talouden ennuste vuodelle 2025. Tammi-helmikuun tietojen pohjalta arvioituna talous tulisi tänä vuonna olemaan 64,9 milj. euroa ylijäämäinen.
”Vuoden ensimmäinen ennuste perustuu vasta vuoden kahden ensimmäisen kuukauden kirjanpidon toteumatietoihin. Siitä ei voi vielä vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Epävarmuutta ennusteeseen tuovat esimerkiksi palvelujen kysynnän ja käytön vaihtelut sekä mahdolliset valtionrahoituksen muutokset”, sanoo toimialajohtaja Juha Jolkkonen.
Helsingissä jatketaan talouden tasapainottamiseen tähtäävän muutosohjelman toteuttamista. Vuonna 2025 muutosohjelman kustannusvaikutuksiksi arvioidaan 22 miljoonaa euroa, mikä on sisällytetty ennusteeseen. Muutosohjelman tavoitteena on muun muassa tiivistää tilankäyttöä, tarkastella vuokratyövoiman kustannuksia, asiakasmaksuja ja kustannusten perintää sekä kehittää toimivampia ja kustannustehokkaampia toimintatapoja.
Valtion kokonaisrahoitus Helsingille sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelujen järjestämiseen on 2 949,5 miljoonaa euroa vuodelle 2025.
Lisätietoa:
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talouden ja toiminnan ennuste
Toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi
Talous- ja strategiajohtaja Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
Kardiologinen toiminta esitetään siirrettäväksi HUS-yhtymälle
Lautakunnalle esitetään, että sisätautien poliklinikan kardiologinen toiminta siirretään liikkeenluovutuksella HUS-yhtymälle.
Tällä hetkellä Helsinki järjestää perustasoisen ei-kajoavan kardiologisen hoidon ja HUS järjestää vaativan kardiologisen hoidon. Liikkeenluovutuksen tarkoituksena on keskittää kardiologisen toiminnan järjestämisvastuu kokonaisuudessaan HUSille ja täten tehostaa kardiologisten palvelujen saatavuutta ja tuottavuutta. Liikkeenluovutuksen jälkeen HUS palvelee kaikkia Helsingin kardiologisia potilaita ja palvelut järjestetään samalla tavalla koko Uudenmaan alueella.
Asiavastaavat auttavat myös yksityisen terveydenhuollon asioissa
Lautakunnalle esitetään asiavastaavien vuosiselvitys 2024. Sosiaali- ja potilasasiavastaaviin otetaan tyypillisesti yhteyttä tilanteissa, joissa ollaan tyytymättömiä palveluihin tai tarvitaan tietoa asiakkaan ja potilaan oikeuksista sosiaali- ja terveydenhuollossa tai varhaiskasvatuksessa.
Asiavastaavien tehtäväkenttä laajeni vuonna 2024 kattamaan myös yksityiset terveydenhuollon palvelut, mikä lisäsi yhteydenottoja jonkin verran. Asiavastaaviin otettiin yhteyttä 2651 kertaa: yhteydenotoista 69 prosenttia koski Helsingin kaupungin palveluja, 8 prosenttia koski yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja ja 23 prosenttia liittyi palveluntuottajiin, jotka eivät kuulu Helsingin kaupungin asiavastaavien vastuualueeseen. Varhaiskasvatusta koskevia yhteydenottoja tuli vain muutama.
Helsingin kaupungin järjestämissä sosiaali- ja terveyspalveluissa oli noin 9 miljoonaa asiointia vuonna 2024.
Linkit
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Stadin sote ja brankkari 2/259.5.2025 12:07:06 EEST | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirje on jälleen täynnä mielenkiintoisia aiheita Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Lasten ja nuorten terapiatakuu käynnistyy toukokuun alussa29.4.2025 13:35:36 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen parantamiseen tähtäävä terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Haluamme Helsingissä varmistaa, että nuoret saavat tarvitsemansa avun ja tuen ajoissa.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut vappuna 202529.4.2025 09:58:50 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös Vappuna.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 22.4.22.4.2025 17:36:27 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 22. huhtikuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 22.4. kokouksen ennakkotiedote17.4.2025 15:40:15 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 22. huhtikuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa asunnottomien asumispalvelujen hankintaa ja avustusten myöntämisen kriteereitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme