Ruskeasuon varikolle myönnetty ympäristösertifikaatti
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikolle on myönnetty Excellent-tason BREEAM-ympäristösertifikaatti. Sertifikaatti perustuu riippumattoman kolmannen osapuolen tekemään arviointiin rakennuksen ympäristöominaisuuksista ja on kansainvälisesti vertailukelpoinen. Ruskeasuon varikko sai erityisen hyvän arvosanan tontin ja sen luontoarvojen kehittämisen ansiosta.

Ruskeasuon varikon kansainvälinen BREEAM-ympäristösertifioinnin myöntävänä tahona toimi brittiläinen BRE (British Research Establisment). Ruskeasuon varikko saavutti toiseksi korkeimman Excellent-luokitustason erinomaisilla pisteillä. Excellent -luokitustaso vastaa BREEAM:n määritelmän mukaan parhaiden rakennuttamiskäytäntöjen mukaista tasoa, jonka saavuttaa vain 10 % rakennushankkeista.
Sertifiointihankkeen ohjauksesta vastasi Susteralta BREEAM AP Marika Riikonen ja BREEAM Assessorina toimi Timo Rintala.
BREEAM International New Construction 2016 on kansainvälinen rakennusten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon kestävää kehitystä arvioiva vapaaehtoinen ympäristösertifiointi. Sertifiointi antaa konkreettisia vaatimuksia ja toimenpiteitä muun muassa rakennuksen energia- ja materiaalitehokkuudelle, vedenkäytölle, sisäolosuhteille sekä kestävän kehityksen mukaiselle ylläpidolle. Se auttaa arvioimaan, mittaamaan ja parantamaan rakennuksen teknisiä ominaisuuksia, suunnitteluratkaisuja ja työmaatoimintoja huomioimalla niiden ympäristövaikutukset.
”Kaupunkiliikenteen strateginen tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2030, ja rakentamisen vähähiilisyys on keskeisin toimenpiteemme tavoitteen saavuttamiseksi. Korkean luokitustason BREEAM-sertifikaatti on osoitus siitä, että varikkohankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa onnistuttiin huomioimaan hankkeelle asettamamme tavoitteet.” kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n vastuullisuuspäällikkö Maija Sarpo.
Ruskeasuon varikon ympäristötoimet
Ruskeasuon varikon suunnittelussa ja rakentamisessa on huomioitu ympäristövastuullisuus koko prosessin ajan. Ruskeasuon varikolle tehtiin alkuvaiheen hiilijalanjälkilaskenta, joka päivitettiin hankkeen lopussa. Näin pystyttiin todentamaan tehtyjen vähähiilisyyttä edistävien valintojen vaikutus rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälkeen. Rakentamisessa käytettiin esimerkiksi vähähiilistä betonia, jolla on vähennetty rakentamisesta aiheutuvia päästöjä merkittävästi, ja suosittiin tuotteita, joilla on EPD eli ympäristöseloste.
Varikkoa lisäksi lämmitetään uusiutuvalla maalämmöllä. Käytössä on energiankierrätys, jossa maalämpöjärjestelmän jäähdytysverkostojen hukkalämpö hyödynnetään rakennuksen lämmityksessä.
Varikon ulkoalueiden suunnittelussa on panostettu tontin ekologisten arvojen parantamiseen istuttamalla kestäviä suomalaisia kasveja ja puita. Kasvien valinnassa painotettiin lajikkeita, jotka tukevat paikallisten pölyttäjien elinympäristöä. Lisäksi tontille toteutettiin lepakonpönttöjä ja hyönteishotelleja.
”Ruskeasuon varikon ympäristötoimet sekä kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut on otettu huomioon rakennusvaiheen lisäksi myös varikkokiinteistön operoinnissa ja käytössä. Varikkokiinteistön lämmitys- ja jäähdytysenergia tuotetaan tontille tehdyillä energiakaivoilla. Lisäksi energiankierrätyksen avulla pystymme hyödyntämään hukkalämpöä rakennuksen lämmityksessä.” kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n omaisuudenhallinnan yksikön johtaja Antti Nousiainen.
Ruskeasuon varikon rakennuttajana toimi Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy. Varikko valmistui keväällä 2024, jolloin se myös luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:lle, joka vastaa varikon operatiivisesta toiminnasta. Varikolta käsin liikennöidään sekä huolletaan raitiovaunuja. Varikko palvelee raitioliikenteen lisäksi myös HSL:n bussiliikennettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija SarpoKaupunkiliikenne Oy, vastuullisuuspäällikkö
Puh:040 868 4223maija.sarpo@kaupunkiliikenne.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Tapiolan metroaseman Itätuulenkujan kulkureitillä oviremontti 4.8. alkaen10.7.2025 08:07:34 EEST | Tiedote
Kulkureitti Tapiolan metroaseman sekä Itätuulenkujan ja bussilaiturien 10 ja 11 välillä muuttuu väliaikaisesti maanantaina 4.8.2025. Aseman itäisen lippuhallin ja bussiterminaalin välisen yhdyskäytävän palonkestävät teräs–lasiovet uusitaan, jonka vuoksi reitti joudutaan väliaikaisesti sulkemaan. Suljetun kohdan viereen rakennetaan väliaikainen kulkureitti aseman muiden tilojen läpi. Väliaikainen reitti ei ole täysin esteetön.
Kivenlahden aseman lasiseinää korjataan 7.7.–8.8. – aseman liukuportaat eivät ole käytössä korjaustöiden aikana2.7.2025 15:16:20 EEST | Tiedote
Kivenlahden metroaseman sisäänkäynnin liukuporraskuilun seinälasien korjaaminen alkaa maanantaina 7.7.2025. Seinälasien asennus valmistuu viimeistään 8.8. Korjaustöiden aikana kaikki metroaseman liukuportaat ovat poissa käytöstä. Matkustajien käytössä on aseman hissit.
Viherseinät ja -katot ihastuttavat kesällä Mannerheimintiellä ja Herttoniemen metroasemalla2.7.2025 12:36:01 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy on osana kahta eri viherkokeilupilottia, joissa toteutetaan viherratkaisuihin satsaavaa kaupunkiympäristöä. Toisessa hankkeista toteutetaan viherseinät ja pölyttäjäkatot Herttoniemen metroasemalle. Toinen hanke sijoittuu Mannerheimintien raitiovaunupysäkeille.
Salamoinnin aiheuttama asetinlaitevika haittaa metron liikennöintiä - korjaustyöt saattavat kestää tiistaihin30.6.2025 10:26:29 EEST | Tiedote
Sunnuntain kesämyrskyn vuoksi metroliikenne ei jatka vielä maanantaiaamuna Kaitaan asemaa edemmäs. Liikenne palautetaan heti, kun viat on saatu korjattua ja tarvittavat turvallisuustestit tehtyä.
Herttoniemen metroaseman lippuhallin hissi pois käytöstä 30.6. alkaen24.6.2025 09:43:19 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Herttoniemen metroaseman lippuhallin hissin. Hissi on pois käytöstä maanantaista 30.6.2025 alkaen. Sisäänkäynnin portaat pysyvät käytössä töiden ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme