Norrback: Askel kohti järkevämpää petopolitiikkaa
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä metsästyslain muutoksesta, joka koskee suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Anders Norrback (RKP) on tyytyväinen mietintöön. Karhun, ja osittain myös ilveksen, kannanhoidollinen metsästys helpottuu metsästyslain muutosten myötä jo tulevana metsästyskautena.

– Otamme nyt askeleen kohti järkevämpää suurpetopolitiikkaa Suomessa. Tämä on vaatinut vuosien määrätietoista työtä, mutta nyt alan todella uskoa, että muutos on tulossa, sanoo Norrback.
Vielä eilen metsästyslain muutokset koskivat myös sutta. Euroopan parlamentti äänesti 8. toukokuuta 2025 suden suojelustatuksen alentamisesta koko unionin alueella: tiukasti suojellusta lajista pelkästään suojelluksi lajiksi. Suojellun lajin metsästys voi olla sallittua, toisin kuin tiukasti suojellun, jonka metsästys on mahdollista vain poikkeustapauksissa. EU:n sääntelyn muututtua suden metsästys edellyttää nyt metsästyslain muutosta, jossa lähtökohtana on pyyntilupiin perustuva, vähemmän rajoittava metsästysmuoto, kuin kannanhoidollinen metsästys.
– Olen erittäin tyytyväinen EU:n päätökseen alentaa suden suojelustatus. Susi on suuri haaste sekä yhteiskunnan turvallisuudelle että kotieläimille, Norrback toteaa.
Valiokuntakäsittelyn yhteydessä maa- ja metsätalousvaliokunta esitti hallitukselle keskeisen vaatimuksen, eduskunta edellyttää, että EU:n luontodirektiivin muuttamisesta aiheutuvat suden rauhoituksen poistamiseen liittyvät säännösehdotukset tuodaan eduskunnan käsittelyyn heti vuoden 2025 syysistuntokauden alussa.
– Nyt on tärkeää, että saamme mahdollisimman nopeasti uuden lakiesityksen eduskuntaan, jotta voimme hyödyntää EU-lainsäädännön tarjoamat uudet mahdollisuudet susikannan hallintaan. Odotan, että pääsemme käsittelemään suden pyyntilupiin perustuvaa metsästystä jo tulevana syksynä, sanoo Norrback.
Yhteyshenkilöt
Anders NorrbackKansanedustaja
Puh:050 514 4385Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Adlercreutz: Dags för ett välförtjänt sommarlov31.5.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det har har ringt ut för sista gången för det här läsåret, och ett välförtjänt sommarlov väntar bakom hörnet. SFP:s ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz vill rikta ett varmt tack till alla som på olika sätt varit en del av skolvardagen.
Adlercreutz: Ansaittu kesäloma koittaa31.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Lukuvuosi on tullut päätökseensä ja ansaittu kesäloma odottaa aivan nurkan takana. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz haluaa esittää lämpimän kiitoksen kaikille, jotka ovat eri tavoin olleet osa koulun arkea.
SFP:s Samkrets sammanträdde till kretsmöte30.5.2025 15:08:35 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiets Samkrets samlades till kretsmöte måndagen den 26.5 i Helsingfors. Under kretsmötet valdes presidium och styrelse för verksamhetsåret 2025–2026. Johan Bardy från Kotka omvaldes till kretsens ordförande. Pia Tyyskä från Lahtis omvaldes till kretsens vice ordförande.
RKP:n Yhteispiiri kokoontui piirikokoukseen30.5.2025 15:08:35 EEST | Tiedote
RKP:n Yhteispiiri kokoontui piirikokoukseen maanantaina 26.5 Helsingissä. Kokouksessa valittiin puheenjohtajisto ja piirihallitus toimintavuodelle 2025–2026. Johan Bardy Kotkasta valittiin uudelleen piirin puheenjohtajaksi. Pia Tyyskä Lahdesta valittiin uudelleen piirin varapuheenjohtajaksi.
Ramieza Mahdi vill fortsätta som SFP:s vice ordförande30.5.2025 14:24:51 EEST | Pressmeddelande
Efter ett år som vice ordförande för Svenska folkpartiet känner Ramieza Mahdi att hennes engagemang är djupare och ansvarstagande starkare. Därför ställer hon upp för omval.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme