Aiempaa useampi kesätyöntekijä palkataan nollatuntisopimuksella
SAK:n tuoreen kyselyn mukaan kesätyöntekijöitä palkataan tänä kesänä hieman vähemmän kuin viime kesänä. Huolestuttavaa on, että nollatuntisopimusten käyttö näyttää lisääntyvän kesätyöntekijöillä.
SAK:n alojen luottamushenkilöistä 73 % arvioi, että hänen työpaikalleen palkataan ainakin yksi kesätyöntekijä tänä vuonna. Vuonna 2023 näin arvioi 76 % ja viime vuonna 72 % kyselyyn vastanneista. Perinteiseen tapaan eniten kesätyöntekijöitä palkataan yksityisille palvelualoille.
Niistä luottamushenkilöistä, joiden työpaikalle palkataan kesätyöntekijä, 23 % ilmoittaa, että kesätyöntekijöitä palkataan vähemmän kuin viime vuonna. Tilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan myös työnhakupalvelu Duunitorin tuoreen kyselyn mukaan. Taustalla on epävarma taloustilanne ja työttömyyden nousu.
SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho toivoo, että talouden sumeista näkymistä huolimatta, mahdollisimman moni yritys päättäisi tarjota työtä nuorille.
– Kesätyöllä on valtava merkitys nuorelle, sillä se tarjoaa arvokkaita kokemuksia ja taitoja, jotka hyödyttävät pitkälle tulevaisuuteen.
Nuorelle kesätyö on mahdollisuus opetella työelämän perussääntöjä. Työpaikoilla syntyy myös uusia kontakteja ja mahdollisia tulevaisuuden yhteistyösuhteita. Kesätyö voi auttaa nuorta hahmottamaan omia kiinnostuksen kohteita ja antaa suuntaa tuleville uravalinnoille.
SAK:n kyselyn mukaan aiempaa useammalle kesätyöntekijälle tarjotaan nyt nollatuntisopimusta, joka ei automaattisesti takaa yhtään työtuntia. Vastaajista 10 % kertoi, että kesätyöntekijä tullaan palkkaamaan nollatuntisopimuksella. Vuosina 2023 ja 2024 nollatuntisopimuksella palkattiin luottamushenkilöiden mukaan 8 % kesätyöntekijöistä.
– Vaikka nousu ei ole suuri, trendi on huolestuttava, sanoo Kirsi Rasinaho.
Hän huomauttaa, että työtuntien ja toimeentulon suhteen epävarma nollatuntisopimus voi heikentää kokemusta työelämästä. SAK suositteleekin työnantajille, että he tarjoaisivat kesätyöntekijöille kiinteitä tuntimääriä sisältäviä sopimuksia.
– Ne lisäävät ennakoitavuutta ja tukevat kiinnittymistä työelämään.
Perehdytykseen varattava riittävästi aikaa
Luottamushenkilöistä 77 % kertoo, että kesätyöntekijöille tehdään perehdytyssuunnitelma. Määrä on noussut hieman viime vuodesta. Osalla työpaikoista perehdytyksestä vastaa erikseen määrätty työnohjaaja, osalla sen hoitaa esihenkilö tai joku työntekijöistä.
– Hyvin hoidettu perehdytys auttaa nuorta oppimaan työtehtävät nopeammin ja myös työmotivaatio kasvaa. Hyvä perehdytys on investointi sekä nuorten hyvinvointiin että yrityksen toimintaan, painottaa Kirsi Rasinaho.
SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi 950 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Aineisto kerättiin 21.4.—2.5.2025.
Kesäduunari-info neuvoo kesätyöntekijöitä
SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info palvelee kaikkia kesätyöntekijöitä numerossa 0800 179 279 maanantaista torstaihin kello 9–15. Puhelu on soittajalle maksuton. Kysymyksiä voi esittää myös WhatsAppilla numerossa 040 747 1571 sekä palvelun sivulta löytyvällä nettilomakkeella.
Yhteyshenkilöt
Kirsi RasinahoKoulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija
Puh:050 342 8027kirsi.rasinaho@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n tutkimus: Hallituksen leikkaukset ovat heikentäneet erityisesti naisten toimeentuloa10.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten seurauksena SAK:laisten alojen työttömien työnhakijoiden toimeentulo on heikentynyt merkittävästi. Erityisen kovaa leikkaukset ovat iskeneet naisiin, käy ilmi SAK:n tuoreesta työttömyysbarometrista.
SAK: Budjettiriihi johti ojasta allikkoon2.9.2025 22:49:10 EEST | Tiedote
Hallitus on tehnyt budjettiriihessä päätöksiä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Budjettiesitys sisältää joitain parannuksia elokuussa esiteltyyn luonnokseen nähden, mutta uudet päätökset vetävät kokonaisuuden ojasta allikkoon.
SAK haluaa budjettiriiheltä inhimillisyyttä ja tasapainoa29.8.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Hallitus tavoittelee budjettiriihessä noin miljardin euron lisäsopeutusta. SAK vaatii, ettei kansalaisten ostovoimasta ja peruspalveluista enää leikata.
Kyselytutkimus: Reilusti yli puolet suomalaisista vaatii hallitusta perumaan sosiaaliturvaleikkauksiaan28.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
SAK:n Verianilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista toivoo Petteri Orpon hallituksen peruvan tekemiään leikkauksia sosiaaliturvasta.
Kyselytutkimus: Yli puolet suomalaisista vaatii hallitukselta toimia pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi27.8.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Suomen työttömyysaste on jo EU-maiden kärkitasolla ja pitkäaikaistyöttömyyden taso lähentelee 1990-luvun laman huippuja. Verianin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista haluaa hallituksen ryhtyvän toimiin pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi, vaikka se tarkoittaisi lisävelan ottamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme