Suomen startup-yhteisö

Yhteinen selvitys spin-off-yrityksistä: työpaikkojen ja investointien määrä nopeassa kasvussa

14.5.2025 06:00:00 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote

Jaa

VTT ja Suomen startup-yhteisö ovat julkaisseet yhteisen analyysinsä VTT:ltä lähtöisin olevien startup-yritysten taloudellisista vaikutuksista. Selvityksen mukaan pitkäjänteinen tutkimustyö on muuttunut uusiksi teknologiayrityksiksi, jotka houkuttelevat yksityisiä pääomasijoituksia, luovat työpaikkoja ja lisäävät yksityisiä investointeja tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Analyysin mukaan VTT:ltä on irtautunut yli 60 spin-off-yritystä, ja ne ovat keränneet yhteensä yli 1,2 miljardia euroa rahoitusta – valtaosa yksityiseltä sektorilta. Niiden yhteenlaskettu työntekijämäärä on kasvanut alle kymmenestä lähes 900 henkilöön.

Viime vuosina Suomeen on syntynyt kasvava joukko startup-yrityksiä, joiden juuret ovat tieteellisessä tutkimuksessa. Näiden yritysten kehittämät innovaatiot, kuten kvanttisirujen valmistus, pienydinreaktoreilla toimiva kaukolämpö ja hiilidioksidista sähköenergian avulla bakteerimassasta  valmistettava ravintoproteiini, voivat mullistaa kokonaisia toimialoja. Yhteistä näille läpimurroille on vuosikymmenten panostus tutkimukseen yliopistoissa ja tutkimusorganisaatioissa, kuten VTT:ssä.

Selvitys avaa konkreettisesti, kuinka uusia kasvuyrityksiä syntyy vaiheittain tutkimuksen pohjalta: Tutkimusideoista kehitetään aluksi julkisen rahoituksen tuella teknologisia läpimurtoja, joista kehitetään kaupallisesti arvokkaita ratkaisuja ja perustetaan spin-off-yrityksiä. Nämä yritykset hakevat yksityistä rahoitusta ja rakentavat skaalautuvan liiketoimintamallin. Tavoitteena on kasvattaa kansainvälistä, korkean arvonlisän liiketoimintaa.

VTT-lähtöiset yritykset ovat tilinpäätöstietojen perusteella investoineet merkittävästi aineettomaan pääomaan. Vuosien 2013-2023 välillä aineettomien pääomien määrä kasvoi 8 miljoonasta eurosta 123 miljoonaan euroon.

 “Määrät saattavat kuulostaa pieniltä, mutta oleellista on niiden muutosnopeus. Suomea on pitkään vaivannut tilanne, jossa yritykset investoivat aineelliseen pääomaan, eli käytännössä koneisiin ja seiniin. Nyt uudet teknologiayritykset investoivat entistä enemmän aineettomaan pääomaan, jossa kasvupotentiaali on todennäköisesti suurempi”, toteaa Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.

“VTT:llä on ainutlaatuinen rooli suomalaisessa innovaatiokentässä. VTT:n spin-off-yritykset jatkavat panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen irtauduttuaan VTT:stä. Uudet innovaatiot mahdollistavat uusien toimialojen sekä korkean arvonlisän tuotteiden syntymisen”, jatkaa Mio Silvennoinen, VTT:n erityisasiantuntija.

VTT:n strategiajohtaja Laura Juvonen korostaa, että nyt julkaistu analyysi on konkreettinen esimerkki yhteistyön voimasta: “Yhdessä Startup-yhteisön kanssa voimme entistä paremmin tukea tieteeseen perustuvien yritysten syntyä ja kasvua.”

VTT ja Suomen Startup-yhteisö aloittivat yhteistyön

VTT on liittynyt Suomen Startup-yhteisön kumppaniksi, ja yhteistyön tavoitteena on luoda ja edistää tutkimukseen pohjautuvien startup-yritysten verkostoja, kasvumahdollisuuksia sekä tuottaa uutta tietoa startup-yritysten roolista Suomen taloudessa. 

“Olemme todella iloisia tästä alkaneesta yhteistyöstä ja kehittämään yhdessä entistä vaikuttavampaa yhteistyötä tutkimuksen ja yritysten välillä”, toteaa Riikka Pakarinen Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja.

VTT LaunchPad on räätälöity kehittämään korkealaatuisia spin-off-yrityksiä

VTT tukee tutkijatiimejään kehittämään VTT:n omistamasta IPR:sta rahoituskelpoisia, kansainväliseen kasvuun tähtääviä startup-yrityksiä VTT LaunchPad -hautomossa. Päämäärä on vaikuttavuuden luominen kunnianhimon ja kansainvälisen rahoituksen avulla. 

Lisätietoja hautomon toiminnasta

Selvitys: VTT spinoffs report - From research to scale

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisö vahvistaa yhteiskunnallista vaikuttamistaan3.2.2026 11:50:53 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö vahvistaa yhteiskunnallista vaikuttamistaan ja viestintää, kun yhteiskuntasuhde- ja viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen aloitti yhteisössä. Tiittasen tehtävänä on tehdä startup-kentän kannalta keskeiset kysymykset ymmärrettäviksi päätöksenteossa ja julkisessa keskustelussa, seurata poliittista valmistelua sekä yhdistää tutkimustieto ajankohtaiseen viestintään ja vaikuttamistyöhön.

Startup-yritysten barometri: Näkemykset oman yrityksen taloudellisesta tilanteesta laskivat mittaushistorian heikoimmaksi26.1.2026 09:23:08 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisön tuoreimman barometrin (Q4) tulosten mukaan startupien arvio omasta taloudellista tilanteesta on laskenut historiallisen matalalla tasolle. Sentimentti on laskenut yli vuoden ajan, ja viimeisin pudotus on huomattava. Käytännössä startupit raportoivat oman taloudellisen tilanteen positiiviseksi, mutta aiempaan verrattuna selvästi heikommaksi. Kyselytutkimuksen tuloksiin liittyy aina satunnaista vaihtelua, mikä vaikeuttaa tulosten tulkintaa lyhyellä aikavälillä. “Tulokset ovat yllättäviä ja hieman huolestuttavia. Startup-kenttä on saanut paljon positiivista ansaittua näkyvyyttä viime aikoina ja olemme kaikki kuulleet monia hienoja uutisia muun muassa historiallisista rahoituskierroksista. Syy erityisen heikkoon vuosineljännekseen on epäselvä vielä tässä kohtaa. On hyvä kuitenkin muistaa, että startup-yritykset raportoivat vielä taloudelliset tilanteensa positiiviseksi”, kommentoi Suomen startup-yhteisön ekonomisti Amir Hassan.Kuvio 1: Startup-yhteisön jäsenyrityste

Mielipide: Trumpin politiikka rikkoo normeja, mitäs jos jokin toinen suurvalta käyttäytyisi samoin?21.1.2026 10:46:04 EET | Artikkeli

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kauppapolitiikka on jälleen ajautunut alueelle, jossa perinteiset pelisäännöt eivät enää päde. Yksityiskohdat uusista tullipäätöksistä ovat osin epäselviä. Epävarmuus koskee jopa perustavanlaatuisia kysymyksiä. Koskevatko tullit myös palveluita? Onko joitakin toimialoja tai tuotteita vapautettu? Kukaan ei tunnu tietävän varmasti ja juuri se on ongelma. Usein tullipolitiikkaa tarkastellaan perinteisen teollisuuden kautta, jolla halutaan suojella omaa teollisuutta. Tässä tapauksessa Trumpin tullit muistuttavat enemmän sanktioita kuin kauppapoliittisia välineitä. Niiden ensisijainen tarkoitus ei ole taloudellinen optimointi, vaan poliittinen painostus. Talous on keino, ei päämäärä. Myös startup-sektorilla vaikutukset ovat konkreettisia ja välittömiä. Eräs eurooppalainen kasvuyritys kuvasi mm tilannetta, jossa he olivat tehneet päätöksen mihin kahteen markkinaan rakennamme seuraavat paikalliset tiimimme. Yhdysvallat oli yksi vaihtoehto. Yritys oli pä

Suomen startup-yhteisö kannustaa hallitusta panostamaan innovaatiotoiminnan tukemiseen19.12.2025 09:08:30 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö on pettynyt hallituksen päätökseen leikata Business Finlandin innovaatiorahoitusta. Päätös tulee hetkellä, jolloin tutkimus- ja kehitysinvestoinnit (T&K) ovat selvässä kasvussa. Yhteisön mukaan juuri nyt olisi ratkaisevan tärkeää varmistaa, että myös innovaatiotoimintaa – eli tutkimuksesta kaupallistamiseen etenevää vaihetta – tuetaan riittävästi. “Business Finlandin Tempo ja Nuoret Innovatiiviset Yritykset-rahoitus ovat Suomen innovaatio- ja kasvupolitiikan vaikuttavimpien instrumenttien joukossa. Ne ovat suunniteltu varhaisen vaiheen yrityksille, joiden tuotteen, palvelun tai liiketoimintamallin potentiaali on suuri, mutta joiden riskitaso on vielä korkea. Juuri tässä vaiheessa julkisen rahoituksen rooli on korvaamaton. Näiden rahoitusinstrumenttien säilyttäminen on välttämätöntä”, vaatii Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen Esimerkiksi Tempo-projektit ovat tyypillisesti suhteellisen pieniä, mutta niiden vaikutukset ovat huomattavia. Pienell

Suomen Startup-yhteisö palkittiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla14.11.2025 13:40:00 EET | Tiedote

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat menestyneet kansainvälisillä markkinoilla. Arvioinnissa painotetaan kilpailukykyä, kansainvälisyyttä, kannattavuutta sekä toiminnan vastuullisuutta ja vaikutuksia suomalaiseen osaamiseen ja työllisyyteen. Lopullisen ehdotuksen palkittavista tasavallan presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat: Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö. Tasavallan presidentti on myöntänyt vuoden 2025 kansainvälistymispalkinnon Suomen Startup-yhteisölle. Palkinto korostaa startup-sektorin kasvavaa merkitystä suomalaiselle viennille, ja tunnustus luovutetaan vastaanotolla perjantaina 14.11. Yhteisö edustaa nopeasti kehittyvää kasvualaa, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Suomen Startup-yhteisön tavoitteena on nostaa kasvuyritysten vientitulot 20 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Suomalaiset startupit tuot

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye