Yhden vanhemman perheiden työllisyys heikkoa – 5 suositusta kunnille
26.5.2025 08:21:21 EEST | Monimuotoiset perheet -verkosto | Tiedote
Kuntien on kehitettävä palveluitaan lapsiperheellisten työllisyyden tukemiseksi, kannustavat Suomen startup-yhteisö ja Monimuotoiset perheet -verkosto. Kehittämisellä on kiire, sillä yhden vanhemman perheiden työllisyysaste on pysynyt vuodesta toiseen alhaisena.

Yhden vanhemman perheiden huoltajien työllisyysaste oli selvästi heikompi verrattuna kahden huoltajan perheisiin tai muihin vastaavan ikäisiin vuosina 2022 ja 2023, selviää Suomen startup-yhteisön ja Monimuotoiset perheet -verkoston Tilastokeskukselta tilaamista tilastoista.
Erityisen haastavaa työllistyminen on pikkulapsivaiheessa. Kun nuorin lapsi aloittaa koulun, työllisyysaste alkaa hitaasti kohentua. Kehitys on pysynyt samana vuodesta 2018 lähtien, ja myös aiemmat, vuodesta 2002 alkaneet seurannat osoittavat saman suuntauksen. Seurantajaksolla on havaittu vain yksi muutos: koronavuonna 2020 yhden vanhemman perheiden työttömyysaste nousi väliaikaisesti tavallista korkeammaksi.
Yhden vanhemman perheiden huoltajien tukeminen on tärkeää, sillä lähes joka neljännessä lapsiperheessä (24 prosenttia lapsiperheistä) asuu vain yksi aikuinen lasten kanssa. Yhden vanhemman perheiden määrä kasvaa, ja siksi lapsiperheellisten työllisyysaste voi laskea tulevaisuudessa, mikäli työelämän perheystävällisyyttä ei kehitetä. Myös vuoroasuvien lasten etävanhemmilla, jotka eivät aina näy lapsiperhetilastoissa, voi olla haasteita työllistymisessä ja työssäkäynnissä.
– Yhden vanhemman perheet ovat haavoittuvassa asemassa työmarkkinoilla ja tarvitsevat räätälöityjä tukitoimia. Kuntien on tärkeää kehittää palveluitaan sellaisiksi, että yksinhuoltajan kokopäivänen työssäkäynti onnistuu varmasti. Työ parantaa perheiden taloudellista asemaa ja vähentää lapsiperheköyhyyttä, toteaa Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.
Työllisyyspalveluiden siirryttyä kuntien vastuulle, kunnilla on mahdollisuuksia tukea yhden vanhemman perheitä työllisyystoimien lisäksi muilla omilla palveluillaan, kuten varhaiskasvatuksella, vuorohoidolla ja koululaisten vapaa-ajan toiminnalla. Myös yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa on tärkeää, jotta vanhemmat voivat saada tarvitsemansa palvelut, kuten lapsiperheiden kotipalvelua.
– Yhden vanhemman perheet tulee tunnistaa työllisyyspalveluissa omaksi työnhakijaryhmäksi. Työllisyyspalvelu voisi toimia verkostomaisesti ja tehdä yhteistyötä sekä kunnan sisällä että hyvinvointialueen ja järjestöjen kanssa, jotta esimerkiksi lastenhoito järjestyy vuorotyöläiselle tai työnhaun ajaksi, sanoo Monimuotoiset perheet -verkoston kehittämispäällikkö Tiina-Emilia Kaunisto.
5 keinoa kunnille lapsiperheellisten työllisyyden tukemiseksi
Suomen startup-yhteisö ja Monimuotoiset perheet -verkosto kokosivat viisi suositusta, joiden avulla kunnat voivat parantaa yhden vanhemman perheiden työllisyyttä:
1. Tee työllisyyspalvelusta perheystävällinen
- Kunnat voivat kehittää perheystävällisiä työllisyyspalveluita yhteistyössä muiden kuntien ja kunnan palveluiden sekä hyvinvointialueiden kanssa. Työllisyyspalveluissa voi olla esimerkiksi perhetilanteisiin ja perhepalvelutarjontaan erikoistunutta henkilöstöä. Lisätietoa antaa Monimuotoiset perheet -verkosto.
- Esimerkiksi Uudenmaan ELY-keskuksen Suunta selkeäksi -hanke (2023) tuotti hyviä tuloksia: yhden vanhemman perheet saivat työllistymistä tukevaa valmennusta, jossa huomioitiin perhetilanteen erityispiirteet. Myös lastenhoitoa järjestettiin palveluiden ajaksi.
2. Joustavampi lastenhoito tukemaan työllistymistä
- Järjestä lastenhoitoa kunnan työllistymispalveluiden yhteyteen ja tukemaan perhevapailta palaavan työnhakua tai keksi muita ratkaisuja. Monissa kunnissa nykyiset lastenhoitopalvelut eivät aina tue perhevapaalta palaavaa työnhakijaa.
- Varhaiskasvatuksen aukioloaikojen on oltava joustavia, jotta vanhemmat ehtivät sekä töihin että viemään ja hakemaan lapsensa ajoissa. Muista myös vuorohoidon tukeminen. Välimatkojen kodin, työn ja varhaiskasvatuksen välillä on oltava kohtuullisia.
- Kaavoita ja tue kuntana yrityksiä perustamaan varhaiskasvatuspaikkoja työpaikkojen yhteyteen. Huolehdi hyvistä kulkuyhteyksistä työpaikkojen ja varhaiskasvatuksen välillä. Tee yksityisten päiväkotien ja yritysten välinen yhteistyö mahdollisimman helpoksi. Malliesimerkki tästä on Suomen startup-yhteisön jäsenistöön kuuluva Supercell, jonka pääkonttorin yhteyteen on rakennettu päiväkoti.
- Koko vuoden saatavilla olevat englanninkieliset varhaiskasvatus- ja koulupaikat tukevat kansainvälisten osaajien työllistymistä Suomeen.
3. Vuorohoitoa myös pienille koululaisille
- Vuorohoidon järjestäminen pienille koululaisille tukee erityisesti yhden vanhemman perheen huoltajaa työssäkäynnissä. Matka koulusta vuorohoitoon tai vuorohoidosta kouluun tulee olla lyhyt tai tuettu koulukyydillä. Huomioi, että tarvetta vuorohoidolle ei välttämättä ole ennen kuin sitä on tarjolla jatkuvasti, sillä vuorotyötä ei voi edes hakea, jollei lapselle ole hoitoa työn ajaksi.
- Muista hoito koululaisille koulujen loma-aikoina.
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan on tuettava vuorotyöläisiä ja muita epätyypillisiä työaikoja tekeviä vanhempia.
- Hoitoringeissä kotiin järjestettävä vuorohoito voi olla toimivin ratkaisu erityistarpeisille lapsille.
4. Sujuvoita vuoroasuvien lasten vanhempien työssäkäyntiä
Vuoroasumisen lisäämisellä voi olla suotuisia vaikutuksia yhden vanhemman perheen huoltajien työllisyydelle. Vuoroasuminen tarkoittaa tilannetta, jossa lapsi asuu vähintään 40 prosenttia ajasta molempien vanhempiensa luona.
- Koulukyytien tulee olla maksuttomia sekä lähi- että etävanhemman luota.
- Lapsen kiireettömien sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatuksen tulee olla mahdollista sekä lähi- että etävanhemman kotikunnassa.
- Välitä tietoa lapsesta lähivanhemman lisäksi etävanhemmalle. Myös uusperheiden bonusvanhemman tai kumppanuusvanhemmuusperheen kaikkien huoltajien huomioiminen voi tukea arjen järjestämistä.
5. Kannusta työpaikkoja perheystävällisyyteen
- Kunnat voivat edistää perheystävällisiä käytäntöjä alueensa työpaikoilla ja toimia itse esimerkkinä työnantajana.
- Perheystävällisyyden ei tulisi perustua oletukseen, että perheessä on kaksi vanhempaa – kun perheystävällisyys huomioi yhden vanhemman perheet, se tukee samalla kaikkia työntekijöitä.
- Kannustakaa työnantajia joustaviin työaikoihin ja etätyömahdollisuuksiin, jotta perheiden ja työn yhteensovittaminen helpottuu. Joissain perhetilanteissa voi onnistua vain kokopäiväinen etätyö tai osa-aikatyö.
Tutustu analyysiin yhden vanhemman perheiden työllisyys- ja työttömyysasteesta. Samalta sivulta löydät myös webinaarin, jossa Youssef Zad ja Tiina-Emilia Kaunisto esittelevät työmarkkina-analyysiä ja suosituksia kunnille.
Yhteyshenkilöt
Tiina-Emilia KaunistoKehittämispäällikkö, työelämä
Monimuotoiset perheet -verkoston työelämän kehittämispäällikkö
Youssef ZadPääekonomistiSuomen Startup-yhteisö
youssef@startupyhteiso.comTietoja julkaisijasta
Monimuotoiset perheet on kymmenen perhejärjestön yhteistyöverkosto. Järjestöt edustavat eri tavoin normeista poikkeavia perheitä, ja kattavat noin kolmasosan kaikista suomalaisista perheistä. Monimuotoiset perheet -verkosto tekee vaikuttamistyötä politiikan, palveluiden ja työelämän parissa. Verkoston tavoitteena on yhteiskunta, jossa perheet ovat yhdenvertaisia ja jokainen perhe voi olla itsestään ylpeä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto
KUTSU: Erityislapsiperheiden tilanne on kriisiytynyt – 24.3. kansanedustajat ja järjestöt etsivät ratkaisuja18.3.2026 09:30:00 EET | Kutsu
Erityislapsiperheiden arki on vaikeutunut merkittävästi viime vuosien sosiaaliturvaleikkausten ja palvelujen heikentymisen seurauksena. Tämä lisää kustannuksia tulevaisuudessa. Vielä tänään 18.3. median edustajat voivat ilmoittautua paikan päälle tiistaina 24. maaliskuuta kello 14.30–16.00 eduskunnan Pikkuparlamenttiin seuraamaan Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut -tilaisuutta, jossa kansanedustajat etsivät ratkaisuja kriisiin yhdessä erityislapsiperheitä kohtaavien järjestöjen kanssa.
KUTSU: Erityislapsiperheiden tilanne on kriisiytynyt – 24.3. kansanedustajat ja järjestöt etsivät ratkaisuja12.3.2026 10:56:54 EET | Kutsu
Erityislapsiperheiden arki on vaikeutunut merkittävästi viime vuosien sosiaaliturvaleikkausten ja palvelujen heikentymisen seurauksena. Tämä lisää kustannuksia tulevaisuudessa. Tervetuloa tiistaina 24. maaliskuuta kello 14.30–16.00 eduskunnan Pikkuparlamentissa tilaisuuteen Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut, jossa kansanedustajat etsivät ratkaisuja kriisiin yhdessä erityislapsiperheitä kohtaavien järjestöjen kanssa.
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset, johtajat ja opettajat – kuinka huomioitte perheiden monimuotoisuuden?11.2.2026 11:39:06 EET | Tiedote
Suomessa yli kolmasosa lapsiperheistä on rakenteeltaan monimuotoisia, ja perheiden monimuotoisuus on arkipäivää myös varhaiskasvatuksessa. Tämän huomiointi on tärkeää, ja siihen ohjaavat myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö. Varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on suuri tarve käytännönläheiselle tiedolle ja konkreettisille keinoille monimuotoisuuden huomioimiseen. Tähän vastaavat Monimuotoiset perheet -verkoston uudet kokemukselliset videohaastattelut.
Keskustelu SuomiAreenassa: Lapsitoiveiden toteuttaminen 2030, miten lapsiperheellistymistä voidaan tukea politiikalla?18.6.2025 07:45:00 EEST | Kutsu
Miten yhä useamman lapsitoive voisi toteutua? Aiheesta Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. keskustelemassa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok), sekä kansanedustajat Matias Mäkynen (sdp) ja Hilkka Kemppi (kesk). Keskustelun järjestävät Monimuotoiset perheet -verkosto ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry.
Educa: Miten koulut tukevat monen kodin lapsia?21.1.2025 12:05:14 EET | Tiedote
Opetus- ja kasvatusalan Educa-tapahtumassa asiantuntijat etsivät keinoja useammassa kodissa elävien lasten tukemiseen koulussa ja kodeissa. Keskustelu aiheesta järjestetään perjantaina 24.1.2025 kello 16.00–16.45 Tieto-lavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
