Raportti: Kasvua hakevien pk-yritysten vienti 45 prosentin kasvussa
Business Finlandin rahoittamien kansainvälistä kasvua hakevien pk-yritysten vienti on lähes tuplaantunut (45 %) ja liikevaihto kasvanut kolmanneksella (31 %), käy ilmi Business Finlandin vaikuttavuusraportista.

Tarkastelussa mukana olivat yritykset, joiden projektit päättyivät vuosina 2017–2020. Niitä oli 3 326 kappaletta.
Raportin tulokset osoittavat, että rahoitettujen kasvuhakuisten yritysten projektien valinta on onnistunut. Rahoitettujen pk-yritysten vienti kasvoi yli 2,5 miljardia euroa vuodesta 2020 vuoteen 2023. Tämä on 45 prosenttia kasvua. Myös viennin osuus liikevaihdosta oli 45 prosenttia vuonna 2023.
– Suomi tarvitsee kasvuhakuisia yrityksiä. Hieno arviointitulos myös on, että Business Finlandilta saatava rahoitus korreloi yrityksen mahdollisuuteen kasvaa scaleup-yritykseksi kolmen vuoden sisällä, sanoo Business Finlandin vaikuttavuusarvioinnin asiantuntija Jari Hyvärinen.
Liikevaihto kolmanneksen kasvussa
Business Finlandin rahoittamien kansainvälistä kasvua hakevien pk-yritysten liikevaihto on kasvanut 31 prosenttia, kun muissa vastaavissa pk-yrityksissä liikevaihto kasvoi 12 prosenttia (2020–2023). Jalostusarvo Business Finlandin rahoittamissa pk-yrityksissä kasvoi viidenneksellä (20 %), kun vastaavissa pk-yrityksissä jalostusarvo kasvoi keskimäärin 7 prosenttia.
Business Finlandin rahoittamat startupit ovat menestyneet hyvin liikevaihdolla mitattuna ja myös yksityisten sijoittajien kohteina, vaikkakin vuonna 2023 on ollut laskua. Startupien liikevaihto on kasvanut lähes 8 miljardista eurosta (vuosi 2020) yli 13 miljardiin euroon (vuosi 2023).
– Lisäksi VC-sijoitukset olivat vuonna 2023 lähes 950 miljoonaa, kun vuonna 2022 sijoitukset olivat yli 2 miljardia euroa, sanoo Hyvärinen.
Business Finland seuraa rahoittamiensa projektien tuloksia projektin päättymisvaiheessa ja kolme vuotta projektin päättymisen jälkeen.
Vuoden 2025 vaikuttavuusraportti tarjoaa uusia näkökulmia Suomen innovaatioympäristöön. Raportti on luettavissa Business Finlandin verkkosivuilla.
Yhteyshenkilöt
Jari HyvärinenHead of Impact Assessment, Business Finland
Puh:050-5577803jari.hyvarinen@businessfinland.fiAnna Yli-SaunamäkiCommunications Manager, Business Finland
Puh:0407525222anna.yli-saunamaki@businessfinland.fiBusiness Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Uusia verohyvityksellä tuettavia puhtaan siirtymän investointeja suunnitteilla teollisuudessa yli odotusten4.9.2025 12:30:50 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen elinkeinopolitiikan yhtenä painopisteenä on ilmastoneutraaliutta tavoittelevat ratkaisut teollisuudessa ja energiantuotannossa. Suuria teollisuuden investointeja tuetaan mittavalla ohjelmalla, jossa on kaksi osaa: avustukset ja verohyvitykset. Investointiavustuksista Business Finland teki päätökset heinäkuussa 2025. Nyt verohyvitysten hakemukset ovat koossa ja päätökset niistä tehdään vuoden 2025 loppuun mennessä.
Team Finland -verkoston asiakkaiden viennin kasvu peittoaa yleisen viennin kehityksen28.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Team Finland -verkosto vahvisti suomalaisten yritysten kansainvälistymistä ja edisti Suomen vetovoimaa sijoituskohteena vuoden 2024 aikana.
Muistutuskutsu Team Finland -päivään 28.8.: Millä eväillä Suomen vienti nousuun?27.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Team Finland -päivä järjestetään 28.8. klo 9–13.30 Messukeskuksen Siivessä (Rautatieläisenkatu 3). Puhumassa ovat muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubb, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio, Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja AMD Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan päivän ohjelmaa.
Kutsu 28.8.: Team Finland -päivä – millä eväillä Suomen vienti nousuun?25.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Team Finland -päivä järjestetään 28.8. klo 9–13.30 Messukeskuksen Siivessä (Rautatieläisenkatu 3). Puhumassa ovat muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubb, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio, Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja AMD Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan päivän ohjelmaa.
Business Finland aloittaa muutos- ja yhteistoimintaneuvottelut osana laajempaa uudistumista18.8.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Business Finland käynnistää Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandissa yhteistoimintaneuvottelut ja Business Finland Oy:ssä muutosneuvottelut 25.8.2025. Neuvottelut koskevat suunniteltua organisaatiouudistusta ja ne ovat osa Business Finlandin laajempaa uudistumista, jonka taustalla ovat käynnissä oleva strategiauudistus sekä valtion tuottavuusohjelma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme