Helsinkiläisten ruoan kulutuksen hiilijalanjälki on pienentynyt
15.5.2025 12:09:46 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsinkiläisten kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2024 yhteensä 9,5 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e) asukasta kohden. Hiilijalanjälki koostuu energiankulutuksesta, rakentamisesta, liikkumisesta, ruuasta sekä tavaroiden ja palveluiden hankinnasta.

Usein kunnista puhuttaessa viitataan alueellisiin päästölaskelmiin, jotka kattavat kunnan sisällä syntyvät päästöt, kuten energiantuotannon ja maatalouden. Kulutusperusteinen laskenta puolestaan huomioi kaikki asukkaiden kulutuksesta aiheutuvat päästöt, riippumatta tuotantopaikasta. Nämä laskentamallit täydentävät toisiaan ja tarjoavat kokonaiskuvan päästöistä.
”Laskentamallin kehittyminen antaa tarkempia tietoja muun muassa helsinkiläisten ruoan kulutuksesta. On kiinnostavaa, että helsinkiläisten ruoan kulutuksen hiilijalanjälki on mukana olleista kaupungeista kaikkein pienin”, toteaa ilmastojohtaja Hanna Wesslin Helsingin kaupungilta.
Helsinki on sitoutunut kehittämään hiilijalanjäljen laskentaa ja vähentämään asukkaidensa päästöjä. Laskentamenetelmät tarkentuvat yhä, mutta epävarmuuksia on esimerkiksi lentomatkustamisen ja tavarahankintojen päästöissä.
Helsingin kaupungilla on päästövähennystavoite, joka koskee suoria, Helsingin alueella syntyviä päästöjä kuten liikennettä ja energian kulutusta. Asukkaiden hiilijalanjälki muodostuu sekä suorista että epäsuorista päästöistä, kuten tavaroiden ja palveluiden hankinnasta. Vaikka kulutuksen päästövähennyksissä korostuu asukkaiden rooli, pystyy kaupunki vaikuttamaan erityisesti rakentamisesta ja liikenteestä syntyviin päästöihin merkittävästi.
Kulutusperusteiset päästöt laskettiin nyt kolmatta kertaa Sitowisen ja Luonnonvarakeskuksen Kulma-hankkeessa. Tänä vuonna mukana oli 22 kuntaa. Laskentaa tarkennettiin erityisesti kotitalouksien kulutuksen ja rakentamisen osalta.
Tulokset korostavat arjen valintojen merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Esimerkiksi vaatteen käyttöiän kaksinkertaistaminen puolittaa sen päästöt, ja siirtyminen lihapainotteisesta ruokavaliosta kalapainotteiseen voi vähentää ruokailun päästöjä kolmanneksella.
Miksi kuntien kulutusperusteisia kasvihuonekaasupäästöjä seurataan?
Kulma-hankkeeseen osallistuneiden kuntien päästöt vaihtelivat 7,1 tonnista 9,9 tonniin vuonna 2024. Kestävän tason saavuttamiseen eli Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen mukaiseen tasoon, 2,5 tonnia CO2e, on siis vielä matkaa.
Kuntien vaikutusmahdollisuudet kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ovat merkittävät. Kunnat voivat tukea asukkaitaan ilmaston kannalta kestävissä valinnoissa esimerkiksi panostamalla julkiseen liikenteeseen ja kestäviin ruokavalintoihin kouluissa ja päiväkodeissa, tarjoamalla vähäpäästöistä kaukolämpöä sekä viestimällä aiheesta.
Laaja tietopohja päästöistä auttaa kuntia suunnittelemaan ja seuraamaan ilmastotoimia tehokkaasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiimipäällikkö
Johanna af Hällström
kaupunkiympäristön toimiala
Ilmastoyksikkö
puh. 040 3345498.
johanna.afhallstrom@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Det sista industriområdet i stadskärnan ändras till bostadsområde - En ny internationell tävling om Hanaholmens kraftverksområde27.2.2026 08:56:59 EET | Pressmeddelande
Området föreslås reserveras för en internationell idé- och byggtävling. Tävlingen ska inledas hösten 2026.
Viimeinen kantakaupungin teollisuusalue muuttuu asuinalueeksi – Hanasaaren voimalaitosalueesta uudenlainen kansainvälinen kilpailu27.2.2026 08:56:59 EET | Tiedote
Alue ehdotetaan varattavaksi kansainvälistä idea- ja toteutuskilpailua varten. Kilpailun on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026.
Last industrial area in the inner city to become a residential area – New international competition for Hanasaari power plant area27.2.2026 08:56:59 EET | Press release
The area is proposed to be reserved for an international idea and implementation competition. The competition is planned to start in autumn 2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 26.2.202626.2.2026 18:27:42 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 26.2.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.3.2026
Ge oss din åsikt om hur vinterunderhållet har lyckats26.2.2026 11:35:29 EET | Pressmeddelande
Svara på enkäten om vinterunderhållet av gatorna i Helsingfors 2025–2026. Svaren används för att utveckla underhållet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

