OAJ JA VOL: varhaiskasvatuksen johdon kelpoisuuksien väljentämiselle ei ole perusteita
OAJ ja VOL vaativat, että hallitus luopuu suunnitelmastaan muuttaa päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimusta.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL vastustavat hallitusohjelman mukaista kirjausta väljentää päiväkodin johtajien kelpoisuusvaatimusta. Pian nimettävän työryhmän tavoitteena on löyhentää varhaiskasvatuksen johdon pedagogista koulutusta. Tämä kertoo karua kieltä alan arvostuksesta.
Muutos vaikuttaisi suoraan lasten saaman varhaiskasvatuksen laatuun. OAJ ja VOL muistuttavat, että vain pedagoginen johtaminen ja johdon tasolta lähtevä osaaminen voivat turvata laadukkaan varhaiskasvatuksen tulevaisuuden. Varhaiskasvatuksen on perustuttava kasvatustieteelliseen tutkimukseen.
– Päiväkodin johtajilla on jatkossakin oltava kasvatustieteiden maisterin koulutus tehtäväänsä. Suomalaisen varhaiskasvatuksen pedagogista laatua ei saa vaarantaa – kelpoisuusvaatimukset on ehdottomasti säilytettävä ennallaan, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.
Kelpoisuuksiin kajoaminen olisi kestämätön valinta myös lasten yhdenvertaisuuden kannalta: muutoksen myötä päiväkotikohtaisista eroista voi tulla suuria.
– Tämä muutos ei edistä lapsen etua, päinvastoin. Nyt romutetaan se vuosikymmenien ylihallituskautinen työ, jossa varhaiskasvatus on siirretty sosiaalihuollon palvelusta opetusministeriön alaisuuteen osaksi koulutusjärjestelmää, VOL:n puheenjohtaja Anitta Pakanen toteaa.
Heikennykselle ei ole perusteita
OAJ ja VOL toteavat, että päiväkodin johtajan kelpoisuuden avaamiseen ei ole esitetty perusteluita. Jos päiväkodin johtajan tehtävässä toimiminen mahdollistetaan sosionomin YAMK-tutkinnolla, se romuttaisi hallitusohjelman muut kirjaukset varhaiskasvatuksesta ja sen laadun vahvistamisesta. Johdon pedagogisen osaamisen heikennykselle ei myöskään ole olemassa tieteellistä perustaa.
Päiväkodin johtajista ei ole tulossa pulaa. Heitä eläköityy noin 100 vuodessa ja uusia päiväkodin johtajakelpoisuuden saavia kasvatustieteen maistereita koulutetaan vuosittain 500. Koulutus on vetovoimainen ja sinne hakeutuu sekä sosionomeja että kasvatustieteen kandidaatteja eli opettajia.
– Muutos on hallituksen omien tavoitteiden vastainen. Hallitusohjelmakirjausta on perusteltu varhaiskasvatuksen henkilöstöpulalla. Nykyiset maisterien koulutusmäärät ovat kuitenkin täysin riittäviä kattamaan henkilöstötarvetta johtajien osalta. Hakijamäärätkin ovat olleet kasvussa kaikissa yliopistoissa, kertoo Murto.
Päiväkodin johtajan kelpoisuuteen on nykyisen lain mukaan jatkossakin väylä niin varhaiskasvatuksen opettajilla kuin sosionomeilla. Molempien osalta pätevyys saadaan vain kasvatustieteen maisterin tutkinnolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiAnitta PakanenPuheenjohtajaVarhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL
Puh:+358 40 540 8633anitta.pakanen@vol.fiOpetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ selvitti: Alle puolet opettajista on saanut koulutusta Wilman tietoturvallisesta käytöstä18.12.2025 09:14:56 EET | Tiedote
Alle puolet opettajista on saanut konkreettista koulutusta henkilötietojen turvallisesta käytöstä Wilmassa tai muussa vastaavassa järjestelmässä. Epävarmuus tietoturva-asioissa onkin suurta, Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n tuore jäsenkysely paljastaa.
Irtisanomisten helpottamista kaavaillaan myös virkasuhteisiin – OAJ: ”Eikö mikään riitä”11.12.2025 14:19:17 EET | Tiedote
Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Mietinnössä on nostettu esiin myös irtisanomiskynnyksen alentaminen koskemaan virkasuhteita. OAJ vastustaa sekä lainsäädännön muuttamista että sen laajentamista virkasuhteisiin.
OAJ pitää käsittämättömänä päätöstä leikata SASKin rahoitusta5.12.2025 09:16:30 EET | Tiedote
Ulkoministeriön tuore valtionapupäätös leikkaa roimasti OAJ:n yhteistyökumppanin rahoitusta. OAJ pitää päätöstä käsittämättömänä.
OECD:n tuore tutkimus osoittaa Suomen kehittäneen varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan2.12.2025 13:07:04 EET | Tiedote
Valtaosa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on Suomessa tyytyväisiä työhönsä, kertoo OECD:n tänään julkaisema TALIS-tutkimus. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää tutkimusta osoituksena siitä, että varhaiskasvatusta on Suomessa kehitetty oikeaan suuntaan. Henkilöstöpula ratkeaa satsaamalla esimerkiksi palkkatasoon ja stressin ennaltaehkäisyyn.
OAJ esittää uutta rahoitusmallia jatkuvan oppimisen tueksi4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen kavensi aikuisten mahdollisuuksia päivittää ja täydentää osaamistaan. Ongelman paikkaamiseksi OAJ esittää uutta jatkuvan oppimisen rahoitusmallia. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää välttämättömänä löytää ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan, työntekijöiden osaamisen laajentamiseen sekä koulutustason nostoon. OAJ:n malli myös parantaisi työmarkkinoiden toimivuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme