Tulli aloittaa yhteistoimintaneuvottelut – muutoksilla ei tavoitella henkilöstövähennyksiä
Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on kohdentaa Tullin resurssit nykyisen toimintaympäristön vaatimusten ja tarpeiden mukaan, jotta Tullin toiminta palvelee yhteiskunnan tarpeita vaikuttavasti jatkossakin.
Tulli aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat Tullin koko henkilöstöä eli 2 050 henkilöä.
Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on kohdentaa Tullin resurssit nykyisen toimintaympäristön vaatimusten ja tarpeiden mukaan, jotta Tullin toiminta palvelee yhteiskunnan tarpeita vaikuttavasti jatkossakin.
– Neuvotteluilla ei pyritä ensisijaisesti henkilöstövähennyksiin, mutta koska suunnitteilla on muutoksia Tullin organisaatioon, tehtäviin ja virkapaikkojen alueelliseen sijoittumiseen, tullaan neuvottelut käymään irtisanomisperusteisina. Henkilöitä, jotka työskentelevät tehtävissä, joita mahdollinen irtisanomisuhka koskee, on enintään 491 henkilöä, sanoo hallintojohtaja Pekka Pylkkänen.
Yhteistoimintaneuvottelujen tarve perustuu suunnitteilla olevaan organisaatiouudistukseen, johtamisrakenne- ja resurssimuutokseen. Neuvottelut käynnistyvät toiminnan uudelleen järjestämiseen liittyvistä syistä.
Yhteistoimintaneuvottelut kestävät arviolta kuusi viikkoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hallintojohtaja Pekka Pylkkänen
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Pääkaupunkiseudulla sijaitseva yhtiö toimittanut pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle9.7.2025 08:08:00 EEST | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle vuosina 2022–2025. Pakotteiden alaisten tavaroiden tämän hetkinen arvioitu arvo on noin 300 000 euroa.
Kesäinen Tullimuseo – ei pelkkää historian havinaa8.7.2025 10:46:37 EEST | Tiedote
Helsinkiin suuntautuvan kesälomaretken kohokohta on tietenkin UNESCO:n maailmanperintölistaan kuuluva 1700-luvun merilinnoitus Suomenlinna, josta matkailija löytää henkeäsalpaavia luontokohteita ja toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita. Susisaarella sijaitseva Tullimuseo palvelee vieraita saavutettavin aukioloajoin ja tarjoaa aina ilmaisen sisäänpääsyn.
Törkeä rikosepäily kansainvälisessä alkoholin nettikaupassa – veroja maksamatta Suomelle jopa 40 miljoonaa euroa4.7.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen valtiolle. Esitutkinta on koskenut myyntiä yli kahden ja puolen vuoden aikana, vuoden 2019 tammikuusta elokuuhun 2021.
Tullin uusilla tutkimuslaitteilla päästään käsiksi tuntemattomiin aineisiin huumeista elintarvikkeisiin2.7.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Uudet tutkimuslaitteet tarjoavat lisää tarkkuutta vieraiden aineiden tunnistukseen Tullilaboratoriossa. Vastaavia laitteita on ollut käytössä muissa EU-maissa, mutta ei vielä Suomen tullilla.
Turkista lähetettiin yli miljoona savuketta Suomeen – pakettien ilmoitettiin sisältävän lasten vaatteita1.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Tullin tutkinta paljasti joulukuussa 2024 laajan savukkeiden maahantuontikokonaisuuden. Savukkeita lähetettiin Turkista Suomeen postilähetyksissä, joissa väitettiin olevan kankaita ja lasten vaatteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme