Maatuulivoiman vesistövaikutuksia ja vesienhoidon mahdollisuuksia selvitetään uudessa yhteistyöhankkeessa
Maatuulivoiman ja siihen liittyvän infrastruktuurin rakentamisen vesistövaikutuksista, sekä tuulivoiman ja muun maankäytön yhteisvaikutuksista ei toistaiseksi ole riittävästi tutkittua tietoa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) uudessa yhteistyöhankkeessa Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa –riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI) selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesi- ja ilmasto-oloissa. Lisäksi hankkeessa etsitään ja arvioidaan ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia vesistöriskien vähentämiseksi.

Tuulivoiman tuotantokapasiteetti ja osuus sähköntuotannosta on kasvanut vauhdilla. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan sijoittuu 39 % koko Suomen tuulivoimakapasiteetista ja sen on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan muuttuva ilmasto voimistaa kaikesta maankäytöstä aiheutuvia vaikutuksia pintavesiin ja haastaa etsimään yhä tehokkaampia vesiensuojeluratkaisuja.
Kehitämme tietoon perustuvaa riskien arviointia
Maatuulivoiman pintavesivaikutuksia ja niiden huomioon ottamista tuulivoimahankkeiden YVA-, kaava- ja lupamenettelyissä selvitettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen esiselvityksessä maatuulivoiman vaikutuksesta, niiden arviointitavoista ja haittojen lieventämisestä (Kropsu ym. 2025). Sen mukaan tuulivoimala-alueiden, sähkönsiirtolinjojen ja tiestön rakentaminen ja maankuivatus voivat vaikuttaa pintavesiin suoraan hankealueella tai välillisesti muuttamalla valuntareittejä, valunnan määrää tai pintavesiin päätyvän ravinne- ja kiintoainekuormituksen määrää, mikä edelleen voi aiheuttaa monenlaisia muutoksia vesiekosysteemeissä. Vesistövaikutusten tunnistamiseen ja mahdollisten haittojen vähentämiseen on kuitenkin kiinnitetty melko vähän huomiota maatuulivoimahankkeissa.
TURRI-hankkeessa mitataan ja arvioidaan tuulivoimala-alueiden vaikutusta pienten valuma-alueiden virtaamiin, ravinnekuormitukseen ja vesien ekologiseen tilaan, sekä selvitetään vaikutusten riippuvuutta metsätalouden maankäytön voimakkuudesta. Mallinnuksen avulla selvitetään tuulivoima-alueiden vesistövaikutuksia erilaisissa ilmastoskenaarioissa.
”Tavoitteenamme on kehittää kriteereitä vesistövaikutusten riskin arviointiin ja tunnistaa Pohjois-Pohjanmaalta sellaiset alueet, joilla vesistöjen ekologisen tilan heikkeneminen on ilmaston muutoksen sekä tuulivoima-alueiden ja metsätalouden yhteisvaikutuksen seurauksena todennäköistä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Markus Saari.
Riskien hallintaa ja uusia ratkaisumalleja kehitetään yhteistyössä
TURRI-hankkeessa valittavalla esimerkkivaluma-alueella etsitään ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia uusiutuvan energian hankkeista ja maankäytön yhteisvaikutuksista aiheutuvien vesistöriskien vähentämiseksi. Lisäksi kehitetään tapoja ja toimintaperiaatteita vesienhoidon edistämiseksi yhteistyössä tuulivoimahankkeiden kehittäjien ja omistajien, metsätaloustoimijoiden, ympäristöviranomaisten, kunnan, maanomistajien ja vesienhoidon verkostojen välillä tuulivoimahankkeiden eri elinkaaren vaiheissa.
Tuloksista on hyötyä uusiutuvan energian hankkeille ja vesienhoidon edistämiselle
TURRI-hankkeessa tuotettavan tiedon avulla tuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia voidaan arvioida nykyistä kattavammin, luotettavammin ja yhtenäisemmin ja suunnitella tarkoituksenmukaiset toimet niiden vähentämiseksi. Hankkeessa tuotetaan tämän tueksi käytännönläheisiä toimenpidesuosituksia. Hankkeen tuottamaa tietoa vesien tilan kehityskuluista muuttuvassa ilmastossa voidaan laajasti hyödyntää vesienhoidon suunnittelussa ja toimenpiteiden kohdentamisessa.
Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa -riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI) -hanke on saanut rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan liiton EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 (EAKR). Hankkeen toteutusaika on 3.4.2025–31.12.2027.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ota yhteyttä!
Projektipäällikkö Markus Saari, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
markus.saari(a)ely-keskus.fi, p. 0295 351 3133
Erikoistutkija Jarno Turunen, Suomen ympäristökeskus (Syke),
jarno.turunen@syke.fi, p. 0295 251 229
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Romppaisensalmen sillan korjaustyöt alkavat Taivalkoskella21.8.2025 08:38:10 EEST | Tiedote
Jokijärventiellä (mt 8400) sijaitsevan Romppaisensalmen sillan korjaustyöt alkavat viikolla 35. Korjaustöiden aikana silta on suljettu liikenteeltä 26.–27.8.2025 klo 22.00–06.00.
Uudet linja-autovuorot täydentävät vuorotarjontaa Pyhäjoen, Raahen ja Oulun välillä20.8.2025 10:35:47 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää uusia linja-autovuoroja Pyhäjoen, Raahen ja Oulun välillä. Vuorot paikkaavat elokuun alussa lakanneiden markkinaehtoisten linja-autovuorojen jättämää aukkoa ja tarjoavat erityisesti toisen asteen opiskelijoille aamuyhteyden Raaheen ja Ouluun. Kokkolan ja Kalajoen väliltä katkenneen iltapäiväyhteyden palauttamista selvitetään.
Pohjois-Pohjanmaalla merkittäviä investointeja matkailuun ja maatalouteen20.8.2025 09:10:02 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi vuoden 2025 alkupuoliskolla alueen yrityksille rahoitusta yhteensä 23,2 miljoonaa euroa. Vastaava summa oli vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla noin 32,4 miljoonaa euroa, joten rahoituksen määrä on tänä vuonna selvästi vähentynyt.
Miehennevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus yleisötilaisuudessa Alavieskassa 10.9.20256.8.2025 09:53:05 EEST | Tiedote
YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 10.9.2025 klo 17–19 Alavieskan kaupungintalolla (Pappilantie 1, 85200 Alavieska) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla www.ymparisto.fi/miehennevan-tuulivoima-YVA.
Linja-autojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu1.8.2025 11:13:41 EEST | Tiedote
Kaikkien linja-autovuorojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu 4.8.2025 alkaen. Vuorot pysähtyvät jatkossa Reisjärventien varrella kunnantalon edessä sijaitsevalla pysäkillä. Uuden pysäkin nimi on Reisjärvi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme