Ylikapellimestari Anna-Maria Helsingin menestyskausi saa jatkoa
Anna-Maria Helsingin ensimmäinen kausi Vaasan kaupunginorkesterin ylikapellimestarina oli sekä arvostelu- että yleisömenestys. Myös syksyltä on lupa odottaa paljon, kun orkesteri esiintyy yhdessä kansainvälisten huippusolistien kanssa ja tuo kuulijoilleen monipuolisen ja elämyksellisen ohjelmiston. Musiikki vie kuulijat matkalle Mozartin myrskyistä Las Vegasin valoihin, Pohjanmaan lakeuksilta Pariisin romantiikkaan ja barokin loistosta nykymusiikin kirkkaimpiin helmiin.

– Orkesteri on mennyt huimasti eteenpäin viime vuosina, ja ohjelmisto haastaa soittajia sopivasti. Omien konserttieni teemoina ovat rakkaus ja elämä, Helsing kertoo.
Syyskauden avaus rakkauden sävyissä
Syyskausi käynnistyy Vuorion säätiön konsertilla, jossa rakkaus soi kaikissa sävyissään – salattuna, kaipauksena, kipuna ja lohtuna. Helsing ja ruotsalainen menestyssopraano Julia Sporsén herättävät henkiin Wagnerin ja Sibeliuksen laulujen salaisuudet.
Myös kotimaista virtuositeettia kuullaan syyskuussa, kun viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen kutsuvat kuulijat mukaan tanssin täyteiselle matkalle. Askeleet kulkevat Toivo Kuulan Pohjanmaalta aina Haydnin rakkauden pääkaupunkiin saakka.
Lokakuussa viihdettä sekä sopiva sekoitus uutta ja vanhaa
Lokakuussa keskellä harmainta arkea kaupungintalo muuttuu yhdeksi illaksi Las Vegasin tyylikkäimmäksi kasinoksi. Suomen Frank Sinatraksikin kutsuttu Juki Välipakka ja italialaislähtöinen Chiara Orlandi tarjoavat vanhan ajan puhdasverisen viihdekonsertin, jossa soivat niin amerikkalaiset kuin italialaiset ikivihreät koskettavina tulkintoina. Illan seremoniamestarina toimii maamme johtava viihteen tuhattaituri Antti Rissanen.
Lokakuussa ohjelmassa on myös odotettuja uutuuksia. Silloin Vaasassa esitetään maamme arvostetuimpiin säveltäjiin kuuluvan Aulis Sallisen uusin sävellys Lauluista varjojen varhain. Vaasa on yksi teoksen tilaajaorkestereista. Uuden musiikin rinnalla illassa soivat pianisti Olli Mustosen omaperäiset tulkinnat Bachin ja Beethovenin klassikoista. Vielä kuun lopussa juhlistetaan pitkään odotetun cembalon saapumista Vaasaan. Vihkiäiskonsertin solistina kuullaan historiallisiin kosketinsoittimiin erikoistunutta Petteri Pitkoa, ja luvassa on barokin loistoa parhaimmillaan.
Marraskuussa rajat rikkoutuvat
Marraskuun konserteissa yhdistyvät eri taidemuodot ja musiikilliset maailmat. Kuukauden aloittaa perinteinen yhteiskonsertti Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa, joka saa tällä kaudella uudenlaisen sävyn, kun mukaan liittyy kansainvälisesti tunnettu kansanmusiikkiyhtye Frigg. Kirjallisuusfestivaali Litfestissä näyttelijä Laura Malmivaara ja säveltäjä Arttu Takalo yhdistävät kirjallisuuden ja musiikin ainutlaatuiseksi elämykseksi, jossa tarinat ja sävelet kulkevat rinta rinnan. Lisäksi Markku Veijalainen tuo lavalle ikonisen Beatlesin tällä kertaa Kokkolassa – ei vain musiikin vaan myös tarinoiden kautta.
Kauden huipennus joulukuussa – suurteoksia ja kansainvälisiä tähtiä lavalla
Kauden huipennus koittaa joulukuussa, kun Anna-Maria Helsing ja viulisti Elina Vähälä esittävät Šostakovitšin ja Brahmsin suurteoksia. Vähälä kuuluu Suomen valovoimaisimpiin viulisteihin ja on paitsi Wienin musiikkikorkeakoulun professori myös poikkeuksellisen monipuolinen solisti. Kova taso jatkuu Jouluoratorio-esityksessä, jonka kansainvälisessä solistikunnassa kuullaan muun muassa viimeisimmän Mirjam Helin -laulukilpailun voittajaa Jingjing Xuta.
Ilmaiskonsertteja Strömsössä ja Rewell Centerissä
Juhla- ja kirkkosalien lisäksi orkesterin voi nähdä monessa yllättävässä paikassa. Heinäkuussa musiikista pääsee nauttimaan Strömsössä kahdessa kesäkonsertissa. Kauppakeskus Rewellin orkesteri valloittaa kahdesti: Taiteiden yössä sekä joulukuun yhteislaulukonsertissa. Syksyllä soittajat vierailevat myös kymmenissä vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa ympäri kaupunkia.
Tervetuloa kokemaan Vaasan kaupunginorkesterin syyskausi!
Kausikortit kampanjahintaan saatavilla 31.8. asti. Liput konsertteihin voi ostaa NetTicket.fin kaikista myyntipisteistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia Huhta
Intendentti
+35840 524 8877
mia.huhta@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Nu går det igen att bada vid Kronviks badstrand och hundarnas badstrand25.7.2025 15:31:33 EEST | Pressmeddelande
Tidigare i veckan upptäcktes blågröna alger vid Kronviks badstrand och hundarnas badstrand på Myrgrundsvägen. De prover som togs idag 25.7.2025 visade att vattnet är fritt från blågröna alger.
Kronvikin uimarannalla ja koirien uimarannalla voi taas uida25.7.2025 15:30:36 EEST | Tiedote
Kronvikin uimarannalla ja koirien uimarannalla Myrgrundintiellä todettiin aiemmin tällä viikolla sinilevää. Tänään 25.7.2025 otetut sinilevänäytteet olivat puhtaat.
Vid Kronviks badstrand i Sundom har observerats blågröna alger23.7.2025 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
Badvattenprovet togs idag 23.7.2025. Simning rekommenderas tillsvidare inte vid stranden.
Kronvikin uimarannalla Sundomissa havaittu sinilevää23.7.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Näyte otettiin tänään 23.7.2025. Rannalla ei suositella uimista toistaiseksi.
Staden utmanade VPS-stjärnor i cykeltävling – invånarna kan testa slå spelarna23.7.2025 15:09:14 EEST | Pressmeddelande
Fem VPS-stjärnor tävlade mot varandra i en cykelutmaning och satte referenstider för en utmaning till alla Vasabor. Stadsborna kan bygga och testa samma bana på sin egen gård. Jippot är en del av Vasa stads kampanj som uppmuntrar invånarna att cykla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme