Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Valiokunta suhautti sähköpotkulautojen ikärajakysymyksessä ministerin ohi – lasten liikenneturvallisuutta parannetaan nopein toimin
– Lasten liikenneturvallisuuden näkökulmasta on välttämätöntä, että sähköpotkulaudoille saadaan 15 vuoden ikäraja. Hallituksen esitykseen sellaista ei vielä sisältynyt. Valiokunta teki kuitenkin perusteellista työtä ja otti asiantuntijoiden viestin vakavasti. Muutoksella saadaan toivottavasti estettyä jatkossa lasten jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, toteaa kansanedustaja Pinja Perholehto.

Mikroliikkumista koskevan lakiesityksen käsittely on edennyt vihdoinkin loppusuoralle. Liikenne- ja viestintävaliokunta antoi maaliskuussa annetusta esityksestä tänään lausuntonsa saatuaan ensin lausunnon perustuslakivaliokunnalta.
– Perustuslakivaliokunta totesi, ettei ikärajoja voida säätää kuntakohtaisten toimilupasopimusten perusteella, vaan säädösten on oltava samat koko maassa riippumatta siitä, onko kyseessä omistus- vai vuokralauta. Liikenne- ja viestintäministeriö katsoi parhaaksi esittää tieliikennelakiin pykälämuutoksia, jolla kevyen sähköajoneuvon tai moottorilla varustetun polkupyörän kuljettamiselle säädetään 15 vuoden ikäraja ja jolla myös tällaisen kulkuneuvon luovuttamisesta alle 15-vuotiaan käyttöön voidaan määrätä 60 euron liikennevirhemaksu. Rajoitukset eivät koskisi liikkumisesteisen henkilön apuvälinettä, kertoo kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen.
Ministeriö katsoo 15 vuoden ikärajan parantavan juuri lasten liikenneturvallisuutta. 15 vuotta on myös mopokortin ikäraja ja rikosoikeudellisen vastuun ikäraja.
– Monet sähköpotkulautoja vuokraavat yritykset ovat asettaneet palvelunsa käytölle 18 vuoden ikärajan, mutta silti suuri määrä alaikäisiä käyttää näitä lautoja. Alaikäiset myös huomattavissa määrin kyyditsevät toisia vastoin liikennesääntöjä. Toisaalta myös onnettomuustilastot tukevat 15 vuoden ikärajaa, sillä esimerkiksi HUSin alueella suurin osa vuosina 2019–2024 sähköpotkulautaonnettomuuksissa vammautuneista oli 12–13-vuotiaita poikia, huomauttaa kansanedustaja Marko Asell.
Sähköpotkulautojen sääntely käynnistyi jo viime kaudella kuntien ja lautoja vuokraavien yritysten välisin sopimuksin lautojen määrän lähdettyä huimaan kasvuun vuonna 2021. Sopimuksin on aiemmin mm. kielletty vuokralautojen käyttö yöaikaan ja rajoitettu ajonopeuksia. Uuden lain myötä kunnat saavat enemmän työkaluja paikallisten tilanteen hallintaan, sillä ne myöntävät vuokrayrityksille mikroliikenneluvat toiminnan harjoittamiseen.
– Merkittävimpiä uusia muutoksia on 0,5:n promilleraja, mutta myös kunnat saavat toimilupia myöntäessään sisällyttää niihin paikallisten tarpeiden mukaisia ehtoja esimerkiksi vuokralautojen käyttöajoista. Toivottavasti kunnat ottavat rohkean roolin tämän lainsäädännön toteuttamisessa, kansanedustaja Seppo Eskelinen toteaa.
Sähköpotkulautaonnettomuudet ovat johtaneet Suomessa kaikkiaan kuuden henkilön kuolemaan. Neljä heistä menehtyi viime vuonna, yksi tänä vuonna ja menehtyneistä kolme oli alaikäisiä.
– Harmi, että esitys tuli niin myöhään eduskuntaan, ettei se ehtinyt heti kevätkauden alusta voimaan. Tärkeintä on saada asia kuitenkin eteenpäin. Emme voi odottaa tämän sääntelyn kanssa yhtään kauempaa, sillä esimerkiksi jo pelkästään Joensuussa tapahtui vappuna aamuyöllä kolme vakavaa sähköpotkulautaonnettomuutta, joissa menehtyi yksi henkilö, Eskelinen päättää.
Laki astuu voimaan kuukausi eduskunnan hyväksymisen jälkeen ja kunnilla on siirtymäaikaa käyttöönottoon vuoden loppuun.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiAnna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiMarko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiPinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?4.7.2025 10:09:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.
SDP:n Skinnari vaatii hallitukselta toimia: Pankkihuijaukset ja digipetokset kuriin3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari vaatii hallitukselta selkeitä toimia digihuijausten torjumiseksi ja huijausten uhreiksi joutuneiden auttamiseksi.
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme