Lappilaiset yrittäjät kaipaavat verkostoitumista ja myönteisempää asenneilmapiiriä
Lapissa laaditaan ensimmäistä alueen omaa yrittäjyysstrategiaa. Strategian osallistavassa työstövaiheessa yrittäjät ovat ilmaisseet kaipaavansa lisää verkostoitumismahdollisuuksia ja yrittäjämyönteisyyden edistämistä.

Lapin ensimmäisen yrittäjyysstrategian työstö alkoi syksyllä 2024. Alkuvuodesta 2025 käynnissä on ollut tehokas osallistamistyö.
- Olemme halunneet kuulla strategiatyössä erityisesti yrittäjiä, jotta yrityskentän ääni tulisi laajasti kuulluksi strategian valmistelussa, kertoo Marjaana Westerman, Lapin ELY-keskuksen Strategista kasvua muutoksessa -hankkeen projektipäällikkö. Hanke vastaa strategiatyön käytännön toteutuksesta.
Strategian osallistavassa vaiheessa näkemyksiä yrittäjiltä ja yrittäjien parissa toimivilta tahoilta on kerätty kolmella tapaa: sähköisellä kyselyllä, teemahaastatteluilla sekä työpajoilla, kertoo Westerman ja toteaa olevansa tyytyväinen osallistumisaktiivisuuteen.
- Sähköiseen kyselyyn saimme peräti 474 vastausta, joista yrittäjien vastauksia oli 344.
Puolistrukturoituja teemahaastatteluja toteutettiin yhteensä 21, ja näkemyksiä saatiin jokaisesta Lapin kunnasta. Työpajoihin puolestaan osallistui 148 henkilöä ympäri Lapin, kertoo Westerman.
- Näin laajan yrittäjänäkemyksen turvin on hyvä jatkaa kohti strategian viimeistelyä!
Yrittäjyyden haasteita tunnistettiin laajalla skaalalla
Yrittäjien näkemykset yrittäjyydestä Lapissa vaihtelevat, käy ilmi osallistavan työvaiheen yhteenvedosta.
- Lapissa on yrittäjyydelle runsaasti mahdollisuuksia – niin luonto, verkostot kuin markkinatkin tarjoavat ainutlaatuisen toimintaympäristön. Moni yrittäjä suosittelee lämpimästi yrittämistä Lapissa, vaikka se vaatiikin toisinaan kykyä elää epävarmuuden kanssa, nostaa Westerman esille yhteenvedosta.
Yrittäjät kaipaavat itsenäisen työnsä tueksi matalan kynnyksen verkostoitumistapahtumia, joissa voi luoda kontakteja ja jakaa kokemuksia eri alojen toimijoiden kanssa.
- Verkostoituminen on yrittäjälle tärkeää. Tarvitaan lisää aitoja kohtaamisia julkisten toimijoiden kanssa. Lapin yrittäjyysstrategialla on mahdollisuus purkaa kohtaamattomuuden pullonkauloja ja vahvistaa yrittäjyyshenkeä, sanoo Valmennustalo Tempon yrittäjä Paula Kähkönen, joka osallistui Rovaniemen työpajaan.
Yhteenvedossa korostuvat yrittäjien toive julkisen päätöksenteon paremmasta ennakoitavuudesta, konkreettisten esteiden ratkomisesta sekä palveluiden löydettävyydestä.
- Jo nämä seikat huomioimalla liiketoiminnan kehittäminen alueellamme helpottuisi yrittäjien mielestä. Otetaan esimerkiksi tiedonkulun parantaminen: nyt tieto erilaisista yritystuista on melko pirstaleisesti löydettävissä. Vaikka palveluita olisikin tarjolla, niiden piiriin ei välttämättä löydetä, kertoo Westerman.
Yrittäjiä huolettavat myös osaavan työvoiman saaminen, missä on suuria haasteita erityisesti kuumina sesonkiaikoina. Uusien työntekijöiden ja heidän perheidensä houkuttelemista Lappiin vaikeuttaa kuntien asuntopula.
Konkreettisten kädenojennusten lisäksi yrittäjät korostavat myönteisen asenneilmapiirin sekä tasapuolisen kohtelun merkitystä.
- Yrittäjät kaipaavat ansaitsemaansa arvostusta niin Lapissa kuin laajemminkin yhteiskunnassamme, mikä on ymmärrettävää. Yrittäjät haluavat tulla kuulluiksi, mutta ennen kaikkea he peräänkuuluttavat rohkeaa ja konkreettista yrittäjyyttä edistävää toimintaa meiltä viranomaisilta, lisää Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä.
Strategian osallistavan vaiheen yhteenvedosta käy ilmi, että haasteita ratkottavaksi löytyy laajalla skaalalla. Toisaalta nyt, kun haasteet on tunnistettu, niihin voidaan tarttua yhdessä, Perälä huomauttaa.
- Tärkeintä on, ettei yksikään yrittäjä tai sellaiseksi haluava jää yksin kysymystensä kanssa. Haluamme vahvistaa luottamusta siihen, että yritystoiminta Lapissa on kannattava ja arvostettu vaihtoehto.
Strategiatyöhön ehtii vielä osallistua
Yrittäjien ja yrittäjien ystävien aito osallistaminen strategian työstöön on keino innostaa heidät lopullisen strategian sisältöjen toteuttamiseen tulevaisuudessa. Tahtotilana horisontissa siintää entistä yrittäjäystävällisempi Lappi.
- Jotta strategialla saadaan aikaan jotakin muutosta, sen tulee sisältää konkreettisia toimia, joilla vastataan yritysten tarpeisiin, toteaa Perälä.
Toukokuussa alkaa strategian sisältöjen lyhyt sähköinen kommentointivaihe, jolloin voi ottaa kantaa siihen, mitkä luonnoksen sisällöt koetaan strategian kannalta keskeisimmiksi. Kesäkuussa kommenttien pohjalta muokattu strategia tulee viralliselle lausuntokierrokselle otakantaa.fi-palvelussa. Lapin ELY-keskus kannustaa lämpimästi ihmisiä osallistumaan strategian kommentointiin sekä myöhemmin lausuntokierrokselle.
Valmis strategia on tarkoitus julkaista valtakunnallisena yrittäjän päivänä 5.9.2025. Työ ei kuitenkaan pääty julkaisutilaisuuteen, vaan sen jälkeen alkaa kädet savessa -osuus eli strategian toimeenpanovaihe.
- Strategian tarkoitus on toimia konkreettisena työkaluna yrityspalvelujen kehittämiselle ja suunnannäyttäjänä yrittäjäystävällisen ilmapiirin luomiselle, sanoo Perälä.
Lapin yrittäjyysstrategia laaditaan Lapin ELY-keskuksen ja sen Strategista kasvua muutoksessa -hankkeen johdolla. Strategian laadinnasta vastaa Owal Group Oy yhteistyössä Arctic Factoryn ja Mikko Kesä Oy:n kanssa.
Strategista kasvua muutoksessa -hanke on Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) rahoittama ja Lapin ELY-keskuksen toteuttama hanke. Hanke on käynnissä 30.11.2026 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja Perälä, johtaja, Lapin ELY-keskus, +358 295 037 050
Marjaana Westerman, Strategista kasvua muutoksessa -hankkeen projektipäällikkö, +358 295 037 122
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Lapin työttömyyskehitys muuta Suomea valoisampi25.11.2025 08:28:11 EET | Tiedote
Lokakuun lopussa Lapissa oli 7 660 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kasvusta huolimatta työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa pienempi kuin koko maassa. Työttömyyden alueelliset kehityserot ovat yhä huomattavia ja esimerkiksi Kemi-Tornion seutukunnassa työttömyys on kasvanut runsaasti muita seutukuntia enemmän. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen ennusteen mukaan Pohjois-Suomen työttömyyskehitys näyttäytyy muuta Suomea valoisampana.
Työvoimabarometri kertoo työvoiman kohtaanto-ongelmista Lapissa14.11.2025 12:07:52 EET | Tiedote
Tänään julkaistussa työvoimabarometrissa tarkastellaan tulevan vuoden näkymiä sekä työvoiman saatavuutta ammattien ja osaamisten näkökulmasta. Lappi-tason tarkastelun lisäksi työvoimabarometrissa arvioidaan kolmea valtakunnallisesti valittua toimialaa: liiketoiminta ja hallinto, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala sekä teknologiateollisuus ja -palvelut.
Ansioituneita lappilaisia ilmastotoimijoita palkittiin ensimmäistä kertaa10.11.2025 14:06:15 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Lapin ilmastogaalassa palkittiin ilmastotutkimuksessa ja ilmastoteoissa ansioituneita lappilaisia. Tapahtuma oli osa 5.-6.11.2025 järjestettyä Lapin ilmastoseminaaria, joka kokosi yhteen ilmastonmuutoksen parissa työskenteleviä ja siitä kiinnostuneita ammattilaisia, tutkijoita ja kehittäjiä koko maakunnan alueelta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme