Kliiniset lääketutkimukset tuottavat merkittävää arvoa potilaalle ja yhteiskunnalle
19.5.2025 16:05:59 EEST | Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea | Tiedote
Yhden kliinisen lääketutkimuksen arvo potilaille on noin 1,2 miljoonaa euroa. Arvossa lääkkeiden osuus on 0,5 miljoonaa euroa, muun hoidon osuus 0,41 miljoonaa euroa ja hoidolla saatavan terveyshyödyn osuus 0,3 miljoonaa euroa. Arvoarvio perustuu Lääketeollisuus ry:n viimevuotiseen Lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo -selvitykseen.
- Potilaan saama ja yhteiskunnallinen hyöty muodostuu siitä, että lääkettä kehittävä yritys yleensä maksaa hoidossa käytetyt lääkkeet sekä hoito- ja seurantakulut, sanoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean kliiniset lääketutkimukset -jaoston päällikkö Kaisa Sunela.
Yhden kliinisen lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo on noin 10 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan tutkimuksen kustannus- ja terveyshyödyt terveydenhuollossa kaikkinensa. Tehdyn selvityksen mukaan vuosina 2018–2023 alkaneiden kliinisten lääketutkimusten yhteiskunnallinen arvo oli yhteensä 5,3 miljardia euroa.
- Tutkimuksista potilaiden saama terveydellinen ja inhimillinen arvo on merkittävä. Erityisesti huomioitavaa on, että kliinisissä lääketutkimuksissa potilaat pääsevät uusimman lääkehoidon piiriin jo vuosia ennen kuin se on kaupallisesti saatavilla. Terveydenhuolto hyötyy mahdollisuudesta säästää nämä resurssit muiden potilaiden hoitoon ja oppia kontrolloiduissa olosuhteissa uusista hoidoista, Sunela sanoo.
Fimea valvoo ja edistää kliinisiä lääketutkimuksia
Fimea paitsi valvoo kliinisiä lääketutkimuksia myös edistää niitä monin tavoin.
- Fimean osallistujia hakevat lääketutkimukset -verkkosivu avattiin tammikuussa 2024
- Monikanavainen tuki toimijoille, esimerkiksi webinaarit, tiedotteet, ohjevideot, henkilökohtainen neuvonta
- Fimean sisäisten prosessien kehittäminen vapauttaa aikaa tutkijoiden auttamiseen ja neuvontaan
- Mahdollisimman nopea arviointi ja tarvittava tuki tutkijoille mononationaalisissa lääketutkimuksissa
- Viranomaisharmonisointi EU-maissa
Fimea tarjoaa akateemisille lääkekehittäjille kaksi erilaista palveluväylää, joiden kautta on mahdollista saada ohjausta ja neuvontaa lääkkeisiin liittyvissä hallinnollisissa ja tieteellisissä kysymyksissä.
- Maksuton lääkeneuvola on tarkoitettu vapaamuotoiseen keskusteluun viranomaisen ja lääkekehittäjän välillä lääkekehityksen varhaisvaiheessa, Kaisa Sunela sanoo.
Maksullinen tieteellinen neuvonta on tarkoitettu lääkekehityksessä jo pidemmälle ehtineiden projektien tarpeisiin.
- Neuvonnassa pyritään löytämään vastauksia asiakkaan esittämiin kohdennettuihin kysymyksiin, jotka käsittelevät esimerkiksi tutkimusasetelmia tai asioita, joihin koetaan tarvittavan lisää viranomaisohjeistusta.
Suomessa edellytyksiä lisätä tutkimuksia
Suomessa olisi hyvät edellytykset tehdä kliinisiä lääketutkimuksia nykyistä enemmän. Kaisa Sunela tuo esille aiemmista julkaisuista, että Suomessa:
- Digitaalinen kehitys on kansainvälisessä vertailussa vahvaa
- Rekisterit ovat laadukkaat
- Toimintaympäristö on luotettava ja ennakoitava
- Tutkijat ovat ammattitaitoisia ja saatu tieto on luotettavaa
- Potilaat ovat yleensä halukkaita osallistumaan tutkimuksiin, kun heille sopiva tutkimus löytyy
Viime vuosina Fimea on ollut arvioijana runsaassa sadassa kliinisessä lääketutkimuksessa vuosittain. Monista vahvuuksista huolimatta kehitettävää on, jotta kliinisiä lääketutkimuksia saataisiin Suomeen nykyistä enemmän. Suomi on sijalla 13 kaupallisissa tutkimuksissa suhteutettuna väkilukuun.
- Suomi tulisi saada houkuttelevammaksi tutkimusmaaksi. Tähän tarvitaan usean eri toimijan panosta. Pyrimme viranomaistoiminnassa tekemään parhaamme. Tutkijapoolia olisi hyvä lisätä ja tutustua kliinisiin lääketutkimuksiin myös erikoisaloilla, joilla lääketutkimus ei ole niin tavanomaista. Hallitusohjelman innovaatioiden tuki tuottaa myös ministeriön tasolta tutkimuskentän tukea, Kaisa Sunela sanoo.
Lue lisää
Usein kysytyt kysymykset kliinisistä lääketutkimuksista
Usein kysytyt kysymykset kliinisten lääketutkimusten valvonnasta
Lääketutkimuksen arvo yhteiskunnalle -loppuraportti (laaketeollisuus.fi, pdf)
Lisätietoja antaa
Kaisa Sunela, jaostopäällikkö, p. 029 522 3401
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Fimea varnar: använd inte injicerbara peptider som säljs via nätet29.6.2026 09:05:19 EEST | Pressmeddelande
På nätet och via sociala medier finns peptider till salu, vilka ibland marknadsförs för exempelvis viktkontroll, muskeltillväxt, återhämtning eller för att bromsa åldrandet. En del av produkterna är injicerbara, alltså avsedda att sprutas in genom huden. Låt bli att använda sådana produkter på egen hand. Produkter som injiceras genom huden kan betraktas som läkemedel i Finland. Enbart läkemedel vars kvalitet, säkerhet och effekt har utvärderats får användas. När det gäller preparat som säljs via nätet är detta inte alltid fallet. Läkemedel får endast köpas från lagliga försäljningsställen. Dessutom finns det begränsningar för import och mottagande av läkemedel via post från utlandet. Vad är peptider? Peptider är små beståndsdelar av proteiner. Vissa peptider används i lagliga läkemedel, såsom insuliner och vissa läkemedel som är avsedda för diabetesbehandling eller viktkontroll. För lagliga läkemedel kontrolleras effekten, säkerheten och kvaliteten före användning. De används enligt lä
Fimea varoittaa: älä käytä verkosta ostettuja pistettäviä peptidejä29.6.2026 09:05:19 EEST | Tiedote
Verkossa ja somessa myydään peptidejä, joita saatetaan mainostaa esimerkiksi painonhallintaan, lihaskasvuun, palautumiseen tai ikääntymisen hidastamiseen. Osa tuotteista on injisoitavia eli ne on tarkoitettu pistettäväksi ihon läpi. Älä käytä tällaisia tuotteita omin päin. Jos tuotetta pistetään ihon läpi, se voi olla Suomessa lääke. Lääkkeitä tulee käyttää vain silloin, kun niiden laatu, turvallisuus ja teho on arvioitu. Verkosta ostettavien valmisteiden kohdalla näin ei välttämättä ole. Lääkkeet tulee ostaa vain laillisista hankintapaikoista. Lisäksi lääkkeiden tuontiin ja postitse vastaanottamiseen ulkomailta liittyy rajoituksia. Mitä peptidit ovat? Peptidit ovat pieniä proteiinien osia. Joitakin peptidejä käytetään laillisissa lääkkeissä, kuten insuliineissa ja tietyissä diabeteksen tai painonhallinnan hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä. Laillisten lääkkeiden teho, turvallisuus ja laatu tarkistetaan ennen käyttöä. Niitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan ja oikeaan tarkoitukseen. Verk
Fimealla huoli lääkitysturvallisuuden heikkenemisestä2.6.2026 12:46:29 EEST | Tiedote
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan apteekkitoiminnan kehittämistä koskevassa hallituksen lakiesityksessä on useita toiminnan laadun ja selkeyden parannuksia, mutta mukana on myös lääkitysturvallisuutta heikentäviä ehdotuksia.
Finland har näst högst användning av psykosläkemedlet klozapin i världen28.4.2026 12:31:16 EEST | Pressmeddelande
Finland har enligt en jämförande studie från 75 länder näst högst användning av psykosläkemedlet klozapin efter Nya Zeeland. Klozapin används för att behandla behandlingsresistent schizofreni när andra psykosläkemedel inte har någon effekt.
Suomessa käytetään maailman toiseksi eniten psykoosilääke klotsapiinia28.4.2026 12:31:16 EEST | Tiedote
Suomessa käytetään 75 maan vertailututkimuksen mukaan Uuden-Seelannin jälkeen maailman toiseksi eniten psykoosilääke klotsapiinia. Klotsapiinia käytetään hoitoresistentin skitsofrenian hoitoon silloin, kun muut psykoosilääkkeet eivät tehoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme