Kangasalan torin taideteoksen teosehdotukset julkaistu
Kangasalan torille sijoittuvan taideteoksen teosehdotukset on nyt julkaistu, ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus äänestää suosikkiaan neljästä eri vaihtoehdosta. Kaupunkilaisten äänestyksen tulos huomioidaan tasavertaisena äänenä valintaraadin kokouksessa toukokuun loppupuolella. Päätös toteutettavasta teoksesta julkaistaan kesäkuun alkupuolella.

Torin taideteoksen rinnakkainen luonnostilaus on edennyt viimeiseen vaiheeseen. Syksyn 2024 portfoliohaun perusteella valitut taiteilijat (Kirsi Kaulanen, taiteilijapari NEON, Tiina Raitanen ja työpari Jani Rättyä & Antti Hiltunen) ovat työstäneet kevään ajan teosehdotuksia Kangasalan uudistuvalle torille toteutettavasta julkisesta taideteoksesta, jonka lähtökohtana on Kangasalan urkutehdas ja urkurakentamisen perinne. Kangasalan urkutehdas oli vuonna 1843 perustettu Suomen ensimmäinen urkutehdas, jonka yli 150-vuotisen historian aikana rakennettiin yli tuhannet urut sekä yli 8000 urkuharmonia.
Suunniteltu taideteos sijoittuu keskeiselle paikalle torin eteläpäätyyn, ja siltä on haettu pitkäikäisyyttä ja maamerkkimäistä, tunnistettavaa ilmettä, joka sopii uudistuvan torin yleisilmeeseen. Torin yleissuunnitelman mukaan torialue toimii kaupunkilaisten olohuoneena sekä tapahtuma- ja kauppapaikkana. Lisäksi torille on suunniteltu erillinen liikerakennus Viuhka.
Taideteos toteutetaan valtionkonttorin myöntämillä perintörahoilla osana Kangasalan torin rakennusurakkaa, ja sen toivotaan valmistuvan vuonna 2027.
Taiteilijat ja teosehdotukset
Kevään aikana taiteilijat ovat päässeet esittelemään ajatuksiaan ja teosluonnoksiaan valintaraadin jäsenille. Lopputuloksena on neljä korkeatasoista ja erilaista teosehdotusta, joissa urkutehdasta ja urkuteemaa on käsitelty eri tavoin.
Kirsi Kaulanen: Aalloilla

NEON: Con Moto

Tiina Raitanen: Oksan suojassa

Jani Rättyä & Antti Hiltunen: Vox Humana

Äänestysprosessi
Kaupunkilaisilla on nyt mahdollisuus äänestää suosikkiaan. Yleisön suosikki saa yhden äänen, joka on tasavertainen muiden raadin äänien kanssa. Äänestys tapahtuu kaupungin verkkosivuilla, ja se on avoinna maanantaihin 26.5. klo 15 asti. Äänestyksen tulokset julkistetaan kesäkuun alkupuolella, jolloin myös tieto toteutettavasta teoksesta julkistetaan. Pääset äänestämään tästä linkistä.
Kyselylinkki löytyy myös kaupungin verkkosivujen Osallistu ja vaikuta -sivustolta: kangasala.fi/Osallistu ja vaikuta/Anna palautetta ja vastaa kyselyihin. Osallistu ja vaikuta- sivuille pääsee myös suoraan etusivun yläosan navigaatiosta.
Valintaraatiin kuuluu kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala, vapaa-aikajohtaja Marke Vornanen, rakennuspäällikkö Merja Saarilahti, taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto, kaupunginarkkitehti Anna-Leena Lehtiniemi, hyvinvointilautakunnan nimeämä jäsen Elina Rinne, matkailuasiantuntija Maria Eskelinen, Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen, Tampereen taidemuseon amanuenssi Janne Kauppinen, kuvataiteilija Virve Lilja, Suomen Taiteilijaseuran nimittämä taiteilijajäsen kuvanveistäjä Laura Könönen sekä Kangasalan urkutehdasta edustava Torsti Tulenheimo. Portfoliohakua ja rinnakkaista luonnostilausta on koordinoinut Frei Zimmer Oy:n taidekoordinaattori Heini Orell.
"Olemme erittäin innoissamme siitä, että Kangasalan torille saadaan taideteos, joka kunnioittaa paikkakunnan rikasta kulttuuriperintöä ja urkurakentamisen perinnettä. Kaupunkilaisten osallistuminen äänestykseen on tärkeää, sillä heidän näkemyksensä huomioidaan teoksen lopullisessa valinnassa", kertoo Kangasalan kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eljas Suvanto
Taide- ja kulttuuriasiantuntija, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut
+358 40 121 6803
eljas.suvanto@kangasala.fi
Kuvat





Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Uusi julkinen taideteos valmistunut Omenatarhan pienten lasten yksikköön22.8.2025 12:43:08 EEST | Tiedote
Taiteilija Anne Meskanen-Barmanin taideteos "Omenapuun alla" on valmistunut Kangasalan uuteen Omenatarhan pienten lasten yksikköön. Teos sijoittuu keskeiselle paikalle rakennuksen keskusaulaan tuoden alueen kulttuurihistoriaa ja luonnonläheisyyttä osaksi yksikön arkea.
Hanna Rissanen: “Muistan sinut” Sahalahden museomakasiinilla 5.8.–29.8.202511.7.2025 09:46:04 EEST | Tiedote
Sahalahden museomakasiinilla avautuu 5. elokuuta kuvataiteilija Hanna Rissasen näyttely “Muistan sinut”. Näyttely on avoinna 29. elokuuta asti.
Museoiden iltaa vietetään torstaina 14.8.11.7.2025 09:31:04 EEST | Tiedote
Museoiden ilta järjestetään torstaina 14. elokuuta, jolloin kangasalalaiset museokohteet ovat avoinna klo 17–21. Illan aikana kohteisiin on vapaa pääsy, ja luvassa on muun muassa opastettuja kierroksia ja musiikkiesityksiä. Tutustu ohjelmaan ja lähde nauttimaan kulttuurista pimenevään elokuun iltaan!
Heli Valkama: “Joku suunnitteli kasvattavansa jotain” Taidetila Terrassa 24.7.–27.8.20253.7.2025 09:48:24 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 24. heinäkuuta kuvataiteilija Heli Valkaman näyttely “Joku suunnitteli kasvattavansa jotain”. Näyttely on avoinna 27. elokuuta asti, ja se kutsuu katsojan pohtimaan vuorovaikutusta ja materiaalisuutta taidegrafiikan ja installaation keinoin
Sahalahdella tehdään yhteisötaidetta – teos julkistetaan 10.7.26.6.2025 09:42:42 EEST | Tiedote
Sahalahden Höllinkodon asukkaat ovat päässeet tekemään yhteisötaidetta kangasalalaisen kuvataiteilija Mari Hillon johdolla. Niittykukkia-yhteisötaideteos julkistetaan torstaina 10. heinäkuuta Höllinkodon pihapiirissä klo 13.30. Tilaisuus on kaikille avoin, ja se järjestetään osana Kangasalan kulttuuriviikkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme