Helsingin Sosialidemokraatit ry kokoontuu tänään valitsemaan uutta apulaispormestaria
16.5.2025 10:50:42 EEST | SDP Helsinki | Tiedote
Tänään pidettävässä piirikokouksessa käydään vaali uudesta kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestarista, ja ehdolla on kolme pätevää kaupunkipolitiikan osaajaa.

Puolueosastot asettivat lopulta kolme ehdokasta piirikokouksessa käytävään vaaliin. Ehdolle asetettiin kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja Hilkka Ahde (Kuljetusalan Demarit ry), kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestari sekä kaupunginvaltuutettu Johanna Laisaari (Itä-Helsingin Sosialidemokraatit ry) sekä uusimpana ehdokkaana kaupunginvaltuutettu Antti Vuorela, jonka Tapanilan Työväenyhdistys ry nimesi ehdolle torstai-iltana 15.5.
Hilkka Ahde on koulutukseltaan lastentarhanopettaja sekä työskennellyt pitkään mm. AKT:n viestintäpäällikkönä. Ahde on toiminut kaupunginvaltuutettuna Oulussa sekä Helsingissä. Hänet valittiin viime vaaleissa Helsingissä toiselle kaudelleen. Viime eduskuntavaaleissa Ahde pääsi SDP:n varakansanedustajan paikalle Helsingin vaalipiiristä.
Johanna Laisaari toimii tällä hetkellä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestarina. Hänet valittiin viimeisimmissä kuntavaaleissa kaupunginvaltuutetuksi uudelle valtuustokaudelle. Laisaari on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri ja varatuomari. Ennen apulaispormestarina toimimista hän on työskennellyt mm. valtioneuvoston kansallisen lapsistrategian pääsihteerinä.
Antti Vuorela työskentelee kehittämispäällikkönä Helsingin seudun liikenteessä (HSL). Hän on rakennusalan diplomi-insinööri ja erikoistunut yhdyskuntasuunnitteluun sekä liikennetekniikkaan. Vuorela on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 2005–2012 ja on ollut kunnallisissa luottamustehtävissä Helsingissä jo pitkään. Hänet valittiin kaupunginvaltuutetuksi uudelleen viimeisimmissä kuntavaaleissa.
Apulaispormestarin tehtävä on SDP Helsingin merkittävin luottamuspaikka
Vaalivoiton myötä SDP sai merkittäviä mahdollisuuksia edistää reilumpaa ja tasa-arvoisempaa Helsinkiä.
– Kaupunkiympäristön apulaispormestarin tehtävä on kaupunginvaltuuston puheenjohtajan rinnalla tärkein poliittinen luottamustoimemme tulevalla valtuustokaudella. Saamme varmasti pätevän apulaispormestarin. Jatkossa apulaispormestarin valintaprosessia on syytä terävöittää. Tsemppiä kaikille ehdokkaillemme, sanoo Helsingin piirin puheenjohtaja Taru Reinikainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taru Reinikainenpiirin puheenjohtaja
SDP Helsinki
Tuomas FinneSDP Helsingin toiminnanjohtaja
Puh:0503740315tuomas.finne@sdp.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
SDP:n kaupunginhallitusryhmä: Jyrkkä ei hallituksen sote-leikkauksille Helsingissä23.2.2026 17:00:31 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus lausui tänään näkemyksensä kokoomushallituksen suunnitelmasta leikata valtakunnallisesta sote-rahoituksesta 390 miljoonaa euroa. Leikkauksista 102 miljoonaa euroa kohdistuisi Helsinkiin. SDP:n kanta on selkeä: sote-leikkauksille jyrkkä ei.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Laitamme Itiksen alueen kukoistamaan3.2.2026 16:45:00 EET | Tiedote
Itäkeskuksen ja Puotinharjun alue uudistuu, ja Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailu käynnistyy syksyllä. Kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaaren mukaan vastaavia toimia tarvitaan vielä enemmän ympäri Helsinkiä.
SDP:n Niilo Toivonen: Ruokahävikin lisääminen ei ole ilmastoteko26.1.2026 17:33:33 EET | Tiedote
Kasvipohjaisten vaihtoehtojen lisääminen on tärkeä ilmastoteko, mutta sen toteutustapa ratkaisee. SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Niilo Toivonen korostaa huoltovarmuuden merkitystä ja kaupunkilaisten huomioimista, kun kasvipainotteista ruokaa lisätään Helsingin hankinnoissa.
SDP:n Minna Salminen: Edellytämme henkilöstön huomioimista ja reiluutta Helenin muutosneuvotteluissa20.1.2026 12:08:02 EET | Tiedote
SDP Helsingin valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Minna Salminen toivoo, että henkilöstövaikutuksia pyrittäisiin lieventämään erityisesti nyt, kun Suomen työttömyys on Euroopan korkeinta.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Panostukset kohtuuhintaisempaan ja kaikille reilumpaan asumiseen etenevät12.1.2026 16:19:29 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaukset ja HITAS-järjestelmästä luopuminen ovat lisänneet Helsingille tarvetta panostaa välimallin asumiseen ja sekoittavan, monipuolisen asuntotuotannon turvaamiseen. SDP:n ansiosta asia etenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme