”Suomi on minulle ammatillinen esikuva” – varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
Helsingin kaupungin ruotsinkielisiin päiväkoteihin rekrytoitiin viime vuonna Espanjasta kuusi opettajaa. Onnistuneen kokeilun myötä kasvatuksen ja koulutuksen toimiala laajentaa ulkomailta rekrytointia suomenkieliseen varhaiskasvatukseen.

Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen tehtävien hakijamäärät ovat nousseet viime vuosina. Henkilöstötilanne on kuitenkin edelleen haastava korkeakoulutettujen ammattilaisten osalta niin Helsingissä kuin valtakunnallisellakin tasolla.
Yksi toimenpiteistä, joilla Helsinki ratkoo haastetta, on korkeakoulutettujen varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi. Toimenpide on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin ja valtion yhteistä allianssityötä, jossa etsitään ratkaisuja korkeakoulutetun varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuushaasteisiin.
Uudet opettajat aloittavat työt Helsingin suomenkielisissä päiväkodeissa tammikuussa 2026.
Suomen kieli ja kulttuuri tutuksi
Prosessiin valitut 20 varhaiskasvatuksen opettajaa ovat aloittaneet Espanjassa lähtömaakoulutuksen, joka valmentaa työskentelyyn helsinkiläisissä päiväkodeissa.
Opettajat opiskelevat suomen kieltä yhdeksän kuukauden ajan. Lähtömaakoulutukseen kuuluu myös muita sisältöjä, kuten suomalaisen varhaiskasvatuksen ja työelämän erityispiirteet.
”Rekrytointiprosessi oli selkeä ja suoraviivainen, mikä auttoi jo paljon”, kertoo koulutukseen valittu Alvaro. ”Kurssin alussa suomen kielen monimutkaisuus pelotti hieman, mutta nyt, kun opintoja on takana muutama viikko, näen sen enemmänkin hienona haasteena!”
Vapaaehtoiset päiväkodit mukana
Koulutusjakso tähtää opettajien työllistymiseen päiväkoteihin eri puolille Helsinkiä. Mukana on 12 vapaaehtoista varhaiskasvatusyksikköä, jotka sijoittuvat kaikille Helsingin varhaiskasvatusalueille.
Vuonna 2024 toteutettiin ulkomailta rekrytoinnin pilotti ruotsinkieliseen varhaiskasvatukseen. Pilotin kokemukset olivat positiivisia niin uusien opettajien, heidän työpariensa kuin päiväkodin johtajienkin näkökulmasta.
Opettajien ammatillinen osaaminen on todettu vahvaksi ja ruotsin kieli sujuvaksi lasten kanssa toimiessa. Opettajat itse ovat viihtyneet työssään.
Kokemusten pohjalta moni suomenkielinen päiväkoti onkin uskaltanut lähteä innolla mukaan uudelle rekrytointikierrokselle.
”Kuulin kokeilusta hyvää jo työskennellessäni päiväkodin johtajana ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa”, kertoo Itä-Helsingissä sijaitsevan varhaiskasvatusyksikkö Humikkala-Viekon johtaja Pamela Valtonen.
”Ajattelin, että tämä on hyvä mahdollisuus löytää koulutettuja opettajia, joita yksikössämme kaivataan.”
Ulkomailta rekrytointi on ollut Valtosen mukaan opettavainen kokemus myös esihenkilön näkökulmasta.
“Kokemus on haastanut omaa osaamistani rekrytoivana esihenkilönä, ja olen oppinut rekrytoinnista paljon uutta”, Valtonen sanoo.
”Me olemme jo moninainen työyhteisö ja toivomme toki uusilta opettajilta myös, että he tuovat yksikköömme paitsi omaa osaamistaan ja ammattitaitoa, myös uusia näkemyksiä.”
Vahvaa ammatillista osaamista
Valtosen mukaan kasvatuksen ja koulutuksen HR:n tekemä kattavaa taustatyö vakuutti päiväkodin johtajat siitä, että mukaan lähteminen kannattaa.
Espanjalainen varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto vastaa suurilta osin Suomen koulutusvaatimuksia. Uusilla opettajilla on vahva pedagoginen osaaminen, mikä ilahduttaa päiväkodin johtajia.
”Kaikki haastatteluun valitut olivat päteviä opettajia, ja monella hakijalla oli myös kattavasti lisäkoulutusta tai jopa maisterin tutkinto”, Valtonen kertoo.
”Meidät vakuutti myös se, että Espanjassa arvostetaan suomalaista varhaiskasvatusta ja koulutusjärjestelmää.”
Kiireettömyyttä ja oppimista omaan tahtiin
Prosessiin valitut varhaiskasvatuksen opettajat kehuvat suomalaista pedagogiikkaa ja helsinkiläistä elämäntapaa.
“Suomi on ollut minulle ammatillinen esikuva siitä asti, kun opiskelin Madridin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa”, varhaiskasvatuksen opettaja Alvaro sanoo.
Toinen prosessiin valittu opettaja Erika ihastui Suomeen opiskelijavaihdossa yliopistoaikana. Kun Suomessa työskentelevä ystävä lähetti hänelle Helsingin kaupungin työpaikkailmoituksen, Erika näki tilaisuutensa tulleen.
“Helsinki ei ole niin kiireinen, vaan siellä oleminen tuntui rentouttavalta – kodilta”, Erika miettii.
Kiireettömyys näkyy Erikan mukaan myös koulutuksen maailmassa.
”Suomessa lapsen tarpeita kunnioitetaan ja jokaisen yksilöllinen oppimisen rytmi otetaan huomioon.”
Jatko jo selvillä
Helsinki kehittää jatkuvasti erilaisia toimenpiteitä sen eteen, että uusilla opettajilla olisi mahdollisimman hyvä työn aloitus.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala valmentaa varhaiskasvatuksen esihenkilöitä ja työntekijöitä kielitietoisessa työskentelyssä sekä moninaisuuden johtamisessa kaupunkitasoisten työyhteisöjen kieliperiaatteiden mukaisesti.
Rekrytointiprosessiin kuuluu aina Suomessa jatkuva kielikoulutus sekä asettautumisen tuki. Opettajia autetaan asunnon löytämisessä sekä erilaisissa viranomaisasioissa.
Helsinki aloittaa suomenkieliseen varhaiskasvatukseen toisen ulkomailta rekrytoinnin projektin syksyllä 2025. Tarkoituksena on rekrytoida noin 20 opettajaa, jotka aloittavat työt päiväkodeissa elokuussa 2026.
Suomen kuusi suurinta kaupunkia tavoittelevat noin 8000 uuden korkeakoulutetun varhaiskasvatuksen työntekijän rekrytoimista vuoteen 2032 mennessä.
Uusia korkeakoulutettuja tavoitellaan ulkomailta rekrytointien ohella korkeakoulujen aloituspaikkoja lisäämällä, tilauskoulutusmallin rakentamisella varhaiskasvatuksen työntekijöille, työnvälitystä kehittämällä ja varhaiskasvatuksen sosionomien työnkuvaa kehittämällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Mhonejohtava HR-asiantuntija
Puh:09 310 31738kati.mhone@hel.fiRosa Luopajärvimarkkinointiasiantuntija
Puh:09 310 26765rosa.luopajarvi@hel.fiKasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
"Finland is a professional reference point for me" – recruitment of early childhood education teachers from abroad to expand28.5.2025 12:43:59 EEST | Press release
Last year, six teachers were recruited from Spain to Swedish-language daycare centres of the City of Helsinki. Following the successful experiment, the Education Division will expand recruiting from abroad to Finnish-language daycare centres.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 27.5.27.5.2025 19:09:16 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 27. toukokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 27.5.202523.5.2025 12:58:57 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 27. toukokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistan ilmoitusasioissa on muun muassa englanninkielinen kansallinen lukiokoulutus ja ylioppilastutkinto. Helsinki tarjoaa elokuussa 2026 mahdollisuuden englanninkieliseen lukiokoulutukseen heti, kun lakimuutos sen mahdollistaa. Esityslistalla on myös edellisessä kokouksessa pöydätty talousarvion vuoden 2025 ensimmäinen toteutumisennuste. Lisäksi esityslistalla on yksityiseen varhaiskasvatukseen liittyen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle maksettavan tuen järjestämiseen liittyvän korvauksen muuttamisesta toimintavuodesta 2025-2026 alkaen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle maksettavan 5-vuotiskorvauksen muuttamisesta 1.1.2026 alkaen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen sisaruskorvauksen muuttamisesta toimintavuodesta 2025-2026 alkaen Tilahankkeista käsittelys
The Helsinki Learns – Future Competences vision has guided our work for one year: Reading Wheel, language awareness, and cross-studying23.5.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
The strategic guidelines of education can be seen through many actions in the daycare centres, schools and upper secondary schools in Helsinki, as well as the Helsinki Vocational College and Adult Institute (Stadin AO).
Visionen Helsingfors lär sig – färdigheter för framtiden har nu styrt arbetet i ett år: läsecirkeln, språkmedvetenhet och korsstudier23.5.2025 08:58:00 EEST | Pressmeddelande
De strategiska riktlinjerna för utbildningen syns på många sätt i Helsingfors daghem, skolor och gymnasier samt Stadin ammattiopisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme