Yksi Suomen suurimmista sähkövarastoista otettiin käyttöön Lappeenrannassa – Merus Powerin 15 miljoonan euron toimitus valmistui
16.5.2025 16:15:00 EEST | Merus Power Oyj | Tiedote

Merus Powerin Lappeenrantaan toimittama sähkövarasto on valmistunut ja siirtynyt markkinakäyttöön 15.5.2025. Sähkövaraston omistaa Ardianin Clean Energy Evergeen Fund -rahaston ja Lappeenrannan Energian yhteisyritys. Kyseessä on Suomen suurin sähkömarkkinakäytössä oleva sähkövarasto, jonka teho on noin 38 megawattia ja energia 43 megawattituntia. Hankkeen valmistuminen on Merus Powerille merkittävä asia, sillä kyseessä on suurin yhtiön valmistama sähkövarasto.
“Merus Power toimii EPC-toimijana tarjoten asiakkailleen kokonaisvaltaisia ratkaisuja avaimet käteen -periaatteella. Tässä hankkeessa toimitus sisälsi sähkövarastojärjestelmän asennuksineen ja käyttöönottoineen ja lisäksi verkkovaatimusten hallinnan. Hallitsemme koko arvoketjun kehityksestä rakentamiseen, testauksista markkinoille saattamiseen asti. Sähkövarastot vaativat paitsi teknistä osaamista myös ymmärrystä markkinoista ja sääntelystä – ja juuri tässä meidän vahvuutemme korostuvat. Olemme valmistaneet ja ottaneet markkinakäyttöön lukuisia sähkövarastoja”, sanoo Merus Powerin toimitusjohtaja Kari Tuomala.
Tehoa kuin pienessä voimalaitoksessa
38 megawatin teho vastaa pienen voimalaitoksen tuotantokapasiteettia, ja 43 megawattitunnin nimellinen kapasiteetti riittäisi kattamaan reilun 35 000 kotitalouden eli noin Lappeenrannan kokoisen kaupungin kotitalouksien sähkönkulutuksen kahden tunnin ajalle. Yksi sähkövaraston tärkeimmistä ominaisuuksista on sen kyky reagoida verkon tarpeisiin sekunnin murto-osissa. Juuri tällainen jousto on ratkaisevaa, jotta vakaus säilyy Suomen sähköverkossa.
Sähkövarasto sijaitsee Lappeenrannan Mertaniemen alueella ja toimii osana alueellista energiarakennetta. Investointihankkeen on kehittänyt Ardian Clean Energy Evergreen Fundin suomalainen sijoitusalusta eNordic yhteistyössä Lappeenrannan Energian kanssa.
Benjamin Kennedy, Managing Director Infrastructure - Renewables, Ardianilta kertoo: ”Mertaniemen valmistuminen on meille merkittävä virstanpylväs, sillä se on Ardianin Clean Energy Fundin ensimmäinen investointi sähkövarastoihin Suomessa. Koska maan tuulivoimakapasiteetti jatkaa kasvua edelleen, varastointiratkaisujen tarve on kasvanut entisestään, minkä vuoksi sähkövarasto on erittäin tärkeä tekijä verkon vakauden ylläpitämisessä ja luotettavuuden parantamisessa. Olemme ylpeitä siitä, että saimme ratkaisun käyttöön 18 kuukaudessa, ja näemme merkittäviä investointimahdollisuuksia sähkövarastoissa Pohjoismaissa, missä aiomme jatkaa alustan rakentamista.”
Kohti älykkäämpää ja puhtaampaa sähköjärjestelmää
Sähkövarastot ovat kriittinen osa vihreän siirtymän energiajärjestelmää. Ne tuovat joustoa tilanteisiin, joissa uusiutuvan energian tuotanto vaihtelee, ja mahdollistavat sähkön varastoinnin, kun sitä on saatavilla runsaasti ja edullisesti.
”Tämä on Ardianin ensimmäinen investointi sähkövarastoihin. Se on tärkeä askel strategiamme toteuttamisessa Suomessa ja laajemmin Pohjoismaissa. Näemme merkittäviä investointimahdollisuuksia uusiutuvan energian tuotannon ja sähkövarastoteknologian yhdistämisessä vakaamman ja kestävämmän energiajärjestelmän rakentamiseksi. Ardianin ja eNordicin vahva asema Pohjoismaissa sekä kokemus uusiutuvan energian pitkäjänteisestä kehittämisestä luovat erinomaiset edellytykset energiamurroksen edistämiselle”, toteaa Eero Auranne, toimitusjohtaja, eNordic Oy.
Yhteyshenkilöt
Jonna KannostoViestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Puh:+358 44 357 8320jonna.kannosto@meruspower.comKari TuomalaToimitusjohtaja
Puh:+358 20 735 4320kari.tuomala@meruspower.comKuvat

Merus Power lyhyesti
Merus Power on teknologiayhtiö, joka edistää kestävän energian murrosta. Suunnittelemme ja tuotamme innovatiivisia sähkötekniikan ratkaisuja, kuten sähkövarastoja, sähkönlaaturatkaisuja ja palveluita uusiutuvan energian ja teollisuuden tarpeisiin. Skaalautuvan teknologiamme avulla mahdollistamme uusiutuvan energian kasvun sähköverkoissa ja parannamme yhteiskunnan energiatehokkuutta. Olemme kotimainen innovatiivinen sähkötekniikan erikoisosaaja ja toimimme globaaleilla ja voimakkaasti kasvavilla markkinoilla. Henkilöstömme edustaa kansainvälisesti arvostettua insinööriosaamista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 35,8 miljoonaa euroa, ja osakkeemme kaupankäyntitunnus Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla on MERUS.
About Ardian
Ardian is a world-leading private investment house, managing or advising $177bn of assets on behalf of more than 1,850 clients globally. Our broad expertise, spanning Private Equity, Real Assets and Credit, enables us to offer a wide range of investment opportunities and respond flexibly to our clients’ differing needs. Through Ardian Customized Solutions we create bespoke portfolios that allow institutional clients to specify the precise mix of assets they require and to gain access to funds managed by leading third-party sponsors. Private Wealth Solutions offers dedicated services and access solutions for private banks, family offices and private institutional investors worldwide. Ardian’s main shareholding group is its employees and we place great emphasis on developing its people and fostering a collaborative culture based on collective intelligence. Our 1,050+ employees, spread across 19 offices in Europe, the Americas, Asia and Middle East are strongly committed to the principles of Responsible Investment and are determined to make finance a force for good in society. Our goal is to deliver excellent investment performance combined with high ethical standards and social responsibility.
At Ardian we invest all of ourselves in building companies that last.
About eNordic
eNordic is the Nordic’s sustainable energy platform, formed by a partnership between Ardian, and leading domestic industry executives. Through a local, responsible and agile investment approach, eNordic enables the transformation of the energy sector through long-term partnerships with those that develop or operate sustainable energy projects in the Nordics.
It invests in opportunities in wind, biomass, hydro and district heating, in addition to traditional energy assets that have the potential to be transformed or managed in a particularly sustainable way. eNordic is based in Sweden and Finland, with local teams operating throughout the Nordics region.
enordic.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Merus Power Oyj
Merus Power toimittaa STATCOM-ratkaisun Argentiinaan ja vahvistaa asemaansa teollisuuden sähkönlaaturatkaisuissa24.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Merus Power toimittaa Merus® STATCOM -kompensaattorin argentiinalaisen terästeollisuuden valssaamolle. Toimitus on yhtiölle markkina-avaus Argentiinassa ja vahvistaa Merus Powerin asemaa kansainvälisten teollisten sähkönlaaturatkaisujen toimittajana. Merus Powerin kompensaattori parantaa valssaamon sähköjärjestelmän vakautta, energiatehokkuutta ja tuotannon käyttövarmuutta. Tämän kaltaisten toimitusten arvo on tyypillisesti noin miljoonan euron luokkaa. Käyttöönotto tapahtuu kesällä 2027. Asiakas, Sidersa S.A., on merkittävä argentiinalainen terästeollisuuden toimija, joka panostaa ympäristöystävällisempään teräksen tuotantoon ja oman energiankäyttönsä kehittämiseen. Merus Powerin ratkaisu tukee asiakkaan tavoitteita vahvistamalla tuotantolaitoksen sähköjärjestelmän hallintaa ja varmistamalla sähkön laatua vaativassa valssaamoympäristössä. Valssaamot ovat sähkönlaadun kannalta vaativia ympäristöjä, joissa nopeat kuormitusvaihtelut voivat aiheuttaa jännitevaihteluita ja häiriöitä. Merus
Merus Power to deliver a STATCOM solution to Argentina, strengthening its position in industrial power quality solutions24.7.2026 12:00:00 EEST | Press release
Merus Power will supply a Merus® STATCOM compensator to a rolling mill in the Argentine steel industry. The delivery is a market entry for the company in Argentina and strengthens Merus Power’s position as a supplier of international industrial power quality solutions. Merus Power’s compensator improves the stability of the rolling mill’s electric grid, energy efficiency, and production reliability. The value of such deliveries is typically in the range of one million euros. Commissioning will take place in summer 2027. The customer, Sidersa S.A., is a major player in the Argentine steel industry that is committed to more environmentally friendly steel production and improving its own energy efficiency. Merus Power’s solution supports the customer’s goals by strengthening the management of the production facility’s electrical system and ensuring power quality in the demanding rolling mill environment. Rolling mills are demanding environments in terms of power quality, where rapid load
Merus Power toimittaa Siemens Mobility Denmarkille sähkönlaaturatkaisun akkukäyttöisen junan latausasemalle29.6.2026 19:45:00 EEST | Tiedote
Merus Power toimittaa Merus® STATCOM -kompensaattorin Siemens Mobility Denmarkille. Siemens Mobility on yksi maailman johtavista raideliikenteen kaluston, infrastruktuurin, palveluiden ja digitaalisten ratkaisujen toimittajista. Kompensaattoria käytetään akkukäyttöisen junan latausaseman sähkönlaadun hallintaan. Toimitus vahvistaa Merus Powerin asemaa vaativien raideliikenteen ja liikenteen sähköistymisen sähkönlaaturatkaisujen toimittajana sekä tukee yhtiön strategiaa. Akkukäyttöisten junien latausinfrastruktuuri on Merus Powerille uusi ja kiinnostava sähkönlaadun käyttökohde. Liikenteen sähköistäminen voi vähentää merkittävästi liikenteen CO₂-päästöjä, mutta suuritehoinen lataus asettaa uusia vaatimuksia sähköverkolle. Merus® STATCOM -kompensaattori auttaa pitämään verkon vakaana ja sähkön laadun tasaisena myös silloin, kun lataus kuormittaa verkkoa nopeasti ja voimakkaasti. Kauppa tukee Merus Powerin strategiaa kasvaa energiamurroksen ja sähköistymisen edellyttämien sähköjärjestelmä
Merus Power is supplying Siemens Mobility Denmark with a power quality solution for a battery-powered train charging station29.6.2026 19:45:00 EEST | Press release
Merus Power is supplying a Merus® STATCOM compensator to Siemens Mobility Denmark. Siemens Mobility is one of the world’s leading suppliers of rail rolling stock, infrastructure, services, and digital solutions. The compensator will be used to manage power quality at a battery-powered train charging station. The delivery strengthens Merus Power’s position as a supplier of power quality solutions for demanding rail transport and the electrification of transport, and supports the company’s strategy. The charging infrastructure for battery-powered trains represents a new and exciting application for Merus Power in the field of power quality. The electrification of transportation can significantly reduce CO₂ emissions from transportation, but high-power charging places new demands on the power grid. The Merus® STATCOM compensator helps keep the grid stable and power quality consistent even when charging places a rapid and heavy load on the grid. The order supports Merus Power’s strategy to
Merus Power ja CATL sähkövarastoyhteistyöhön Pohjois-Euroopassa.3.6.2026 12:57:57 EEST | Tiedote
Merus Power Oyj ja Contemporary Amperex Technology Co., Limited, CATL, ovat allekirjoittaneet strategisen yhteistyösopimuksen, joka koskee noin 3 GWh sähkövarastoratkaisujen toimituksia Pohjois-Eurooppaan. Sopimus jatkaa yhtiöiden 3 vuoden yhteistyötä, jonka aikana Merus Power on toimittanut Pohjois-Eurooppaan CATL:n akkuteknologiaa hyödyntäviä sähkövarastoratkaisuja noin 500 megawattitunnin edestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme