SDP:n Filatov: Leikkuri iskee toimeentulotukeen – leikataan köyhistä köyhimmiltä
Jos henkilö ei hae kokoaikatyötä ja ensisijaista etuutta, niin jatkossa toimeentulotuesta voidaan leikata puolet pois, kirjoittaa eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov blogissaan 16.5.2025.

Toimeentulotuesta voidaan jatkossa leikata puolet pois. Nykyisin toimeentulotuen perusosa on yksin asuvalle on 593,55 euroa kuukaudessa. Perusosa on tarkoitettu elämän välttämättömin asioihin ruokaan ja vaatteisiin. Jos henkilö ei hae kokoaikatyötä ja ensisijaista etuutta, esimerkiksi työmarkkinatukea, niin jatkossa tuesta voidaan leikata puolet pois.
Tuen leikkauksella tavoitellaan yli 70 miljoonan euron säästöä. Tämä on leikkaus köyhistä köyhimmiltä. Säästötavoitteeseen pääsemiseksi toimeentulotuen perusosan tasoa myös leikattaisiin yksin asuvilta tai vanhempiensa luona asuvilta täysi-ikäisiltä kolme prosenttia. Kaikilta muilta leikkaus olisi kaksi prosenttia.
Sinänsä on oikein, että kannustetaan työnhakuun, mutta sitten tulee se kuuluisa mutta.
Kaikki eivät kykene kokopäivätyöhön, koska Suomessa terveydelliset esteet ovat poikkeuksellisen suuria työnsaannin esteitä.
Kaikki eivät aina ymmärrä, mitä velvoitteita heille asetetaan. Oikeuksien ja velvollisuuksien vyyhti on monimutkainen.
Kaikki eivät aika elämän kriisien keskellä jaksa. Sosiaaliturvan pitäisi auttaa ja kannustaa, kannatella elämän vaikeissa tilanteissa.
Surullisinta on se, että säästö otetaan osaksi talouden tasapainottamista, kun se ehdottomasti tarvittaisiin palvelun ja tuen rahoittamiseen.
Sosiaaliturvakomitean keskusteluissa yhteinen tavoite on, että toimeentulotuella olevien määrä vähenisi, mutta itse ajattelen, että keinojen pitäisi olla inhimillisemmät.
Kannattaa muistaa, että huoli toimeentulosta lisää kongitiivista kuormitusta, joka taas vähentää niitä voimavaroja, joilla voisi päästä pois toimeentulotuelta.
Vaikka aurinko paistaa, olo on surullinen.
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovEduskunnan 2. varapuhemies
Puh:050 511 3112Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kumpula-Natri: Suomen Vasemmistoliiton linja pitäisi kuulla selkeämmin12.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri kritisoi Euroopan vasemmiston linjaa aseellisessa tuessa Ukrainalle. Hänen mukaansa aatteellinen vastustus puolustustuelle vaarantaa ihmishenkiä ja horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Kumpula-Natri peräänkuuluttaa yhtenäistä EU-linjaa ja pitkäjänteistä tukea Ukrainalle Venäjän brutaalin hyökkäyssodan keskellä.
SDP:n Niina Malm: Vasemmistoliitolta realismi hukassa12.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm kommentoi Vasemmistoliiton viimeaikaisia talous- ja turvallisuuspoliittisia irtiottoja. Malm muistuttaa, että SDP on ollut keskeinen toimija Suomen turvallisuuden vahvistamisessa.
SDP:n Aki Lindén: Työttömyyden kasvu ja sosiaaliturvan leikkaukset rapauttavat luottamusta11.7.2025 15:38:06 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Aki Lindénin mukaan johtavat hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat hermostuneet SDP:n esitettyä perusteltua kritiikkiä hallituksen talouslinjasta. Tämä on näkynyt kiivaina vastakommentteina, jotka eivät muuta sitä tosiasiaa, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistumassa.
SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset pettivät lupauksensa11.7.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen, Pia Viitanen vastaa perussuomalaisten esittämään kritiikkiin ja muistuttaa, että hallituksen talouslinja on ollut tuhoisa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Hallituksen vietävä valtionosuusuudistus maaliin10.7.2025 15:20:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen vaatii hallitukselta päättäväisyyttä kuntien valtionosuusuudistuksen loppuunsaattamisessa. Uudistus on hänen mukaansa välttämätön, jotta kuntien rahoitusjärjestelmä olisi oikeudenmukainen ja vastaisi nykyistä toimintaympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme