Vihreiden Tynkkynen: politiikan suurimpia harhakäsityksiä on kuvitelma kokoomuksesta talousosaajana
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ruoti Vihreiden puoluevaltuustossa kokoomuslaisen talouspolitiikan näyttöjen heikkoutta. Juha Sipilää lainaten hän lähetti pääministeri Orpolle viestin: on aika panna ukko vaihtoon.

Tynkkynen palasi puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä puoliväliriihen päätöksiin. Ne merkitsivät äkillistä täyskäännöstä hallituksen talouspolitiikassa.
”Ensin hallitus toitotti kaksi vuotta, miten talouden tasapainottamiseksi on nyt vain ihan pakko leikata köyhiltä ja työttömiltä, opiskelijoilta ja pitkäaikaissairailta. Sitten yks kaks yllättäen hallitus kertookin, että rahaa on – nimittäin veronalennuksiin erityisesti suurituloisille ja suuryrityksille”, vihreitä eduskunnan talousvaliokunnassa edustava Tynkkynen ihmetteli.
Kansantalouden kannalta eriskummallisimpana Tynkkynen piti hallituksen päätöstä alentaa yhteisöveroa. Useimmat asiantuntijat ovat teilanneet veroalen tehottomana ja kalliina.
”Yhteisöveron alentamista vastaan puhui myös valtiovarainministeriö vielä maaliskuussa. Aiemmat yhteisöveron alennukset Suomessa eivät ole myöskään tuottaneet haluttua tulosta”, Tynkkynen muistutti.
Kokoomuksen saldo tähänastiselta hallituskaudeltakaan ei ole tilastojen perusteella häävi.
”Yritysten konkurssit ja korkeakoulutettujen työttömyys ovat nousseet korkeimmalle tasolle koko tällä vuosituhannella. Velkaakin hallitus on tällä menolla ottamassa ainakin yhtä paljon kuin edellinen hallitus – kirjanpidolla kikkailusta huolimatta”, Tynkkynen moitti.
Kokoomuslaiset muistuttavat usein, että Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen. Heiltä jää kuitenkin Tynkkysen mukaan mainitsematta jotain olennaista.
”Menneestä 17 vuodesta Suomella on ollut kokoomuslainen pääministeri kuuden ja kokoomuslainen valtiovarainministeri seitsemän vuoden ajan. Tuon ajanjakson ainoan kokoomuksettoman hallituksen aikana Suomen talous itse asiassa kasvoi”, Tynkkynen kertasi.
Yhdysvaltalainen Edwards Deming on todennut: “In God we trust. All others must bring data.” Talousdata on kokoomukselle armotonta.
”Juha Sipilä sanoi aikoinaan itsestään: ’Pannaan ukko vaihtoon, jos tulosta ei tule’. Kokoomus ja Petteri Orpo: tulosta ei teiltä talouspolitiikassa todellakaan ole tullut. Siksi nyt on aika panna ukko vaihtoon”, Tynkkynen päätti puheenvuoronsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsu: “Hallituksen esitys paperittomien terveydenhoidon rajoittamisesta on puhtaan ideologinen, ei tutkimukseen tai kokemukseen perustuva”27.5.2025 17:55:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kritisoi puheessaan eduskunnan täysistunnossa hallituksen esitystä, jossa hyvinvointialueilta poistetaan velvoite tarjota paperittomille henkilöille välttämätöntä mutta kiireetöntä terveydenhoitoa.
Vihreiden Tiina Elo: Käännystyslain ongelmat eivät ole hävinneet – turvallisuusuhkia tulee torjua muilla keinoilla kuin oikeusvaltiota murentamalla27.5.2025 13:11:25 EEST | Tiedote
Vihreiden Tiina Elo jätti yhdessä vasemmistoliiton Anna Kontulan kanssa vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutun käännytyslain voimassaolon jatkamista koskevasta esityksestä. Elon mukaan viime kesänä hyväksytyn käännytyslain ongelmat ovat pysyneet ennallaan.
Esteettömyys on ihmisoikeus – tarvitaan laki esteettömyyden turvaamiseksi, linjaa Vihreiden uusi vammaispoliittinen ohjelma23.5.2025 16:31:13 EEST | Tiedote
Olisiko oikein, jos oven edessä määriteltäisiin, että tilaan ovat tervetulleita kaikki muut paitsi vammaiset? Vihreiden mukaan esteettömyydestä tulisikin säätää oma laki, koska esteettömyys ja saavutettavuus ovat perus- ja ihmisoikeuksia, jotka mahdollistavat itsenäisen elämän ja täysimääräisen osallistumisen yhteiskuntaan. Vihreiden puoluevaltuusto hyväksyi viikonloppuna uuden vammaispoliittisen ohjelman.
Vihreiden Harjanne: OECD:n maaraportin myötä asiantuntijakritiitti Orpon talouspolitiikkaan kiihtyy, joko hallitus herää kekkosenaikaisesta meinigistään?23.5.2025 11:15:22 EEST | Tiedote
Asiantuntijoiden Orpon hallituksen talouspolitiikkaan kohdistama kritiikki ei ota laantuakseen. Viimeisimpänä kritiikkiin on yhtynyt raportissaan OECD. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne ei tätä ihmettele.
Vihreiden varjovälikysymys laajentaa velkakeskustelua hyvinvointi- ja ympäristövelkaan21.5.2025 11:17:49 EEST | Tiedote
Vihreät jättävät tänään varjovälikysymyksen talous-, hyvinvointi- ja ympäristövelasta. Uudenlaisella politiikan välineellä vihreät haluavat toisaalta tukea keskustan, SDP:n ja Liike Nytin välikysymystä, toisaalta tuoda esiin eroja näiden puolueiden velkanäkemyksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme