SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen: Tuleeko EU:n yhteisvelasta nyt "Purra ykkönen"?

Jaa

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen ihmettelee perussuomalaisten täyskäännöstä suhteessa EU:n yhteisvelkaan.

Kuva: Nora Vilva/Demokraatti
Kuva: Nora Vilva/Demokraatti

–  Ministeri Purran ja perussuomalaisten linja on kääntynyt päälaelleen. Ensin kotimaassa linja on muuttunut – ja nyt se näyttäisi muuttuneen myös Euroopan unionissa.

- Valtiovarainministeri Purra on nyt hyväksynyt EU:ssa yhteisvelan, jota perussuomalaiset aiemmin ankarasti vastustivat. Yhteisvastuullinen velanotto oli Purran ja perussuomalaisten kovan retoriikan ja päivittelyn kohteena, mutta nyt yhteisvelka kyllä käy, Viitanen sanoo.

MTV:n haastattelussa (10.9.2024) Purra sanoi, että yhteisvelka ei käy Suomelle. 

-Perusuomalaisilla näyttää kuitenkin olevan taipumus saada asiat käymään, kommentoihan Purra vielä ennen eduskuntavaaleja, etteivät pienituloisiin kohdistuvat leikkaukset käy perussuomalaisille, vaikka sittemmin olemme nähneet, että varsin hyvin käyvät. 

– Mitkä ovat ministeri Purran perustelut sille, että nyt EU:n yhteisvelkaa kannatetaan? Miten perussuomalaiset selittävät tämän täyskäännöksen äänestäjilleen? kysyy Viitanen.

Viitanen viittaa myös perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin tuoreeseen ulostuloon Iltalehdessä. Soini kritisoi rajusti entisen puolueensa toimintaa yhteisvelan hyväksymisessä ja puhuu jopa puolueen "upottamisesta".

– Mitä ministeri Purra vastaa Soinille, joka sanoo, että yhteisvelkaratkaisut ovat virhe ja vievät perussuomalaisia väärään suuntaan?

Viitanen muistuttaa, että ei ole ensimmäinen kerta, kun perussuomalaiset ovat taipuneet vallan kahvassa.

– Kun perussuomalaiset aikanaan menivät hallitukseen, he hyväksyivät heti ensi töikseen Kreikan kolmannen tukipaketin – niin sanotun "Soini ykkösen". Nyt herää kysymys: tuleeko EU:n yhteisvelasta nyt "Purra ykkönen"?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote

Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.

SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye