Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz hakee jatkokautta RKP:n puheenjohtajana

Jaa

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz hakee jatkokautta puolueen puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksessa. Puheessaan RKP:n puoluevaltuustossa Tampereella Adlercreutz korosti, että Suomi tarvitsee RKP:n kaltaisen puolueen – puolueen, joka toimii sillanrakentajana ja joka vastustaa niin kotimaassa kuin globaalilla tasolla näkyvää polarisaatiokehitystä. 

– RKP kantaa vastuuta taloudesta huomioiden samalla heitä, joilla on vaikeaa. Ajattelemme turvallisuutta, mutta samalla ymmärrämme, että turvallisuus rapautuu, jos emme välitä yhteisistä pelisäännöistä ja ihmisoikeuksista. Pidämme kiinni kulttuuristamme ja omista erityispiirteistämme, mutta samalla tiedostamme, että Suomi on aina muuttunut ja kehittynyt ja että vahvistumme, kun toivotamme ihmisiä tänne tervetulleeksi. Näin me RKP:ssä tarkastelemme maailmaa, Adlercreutz sanoo. 

– Meillä on nyt kaksi vuotta seuraaviin eduskuntavaaleihin. Näiden kahden vuoden aikana kehitämme yhdessä puoluettamme. Työskentelemme sen eteen, että olemme paremmin esillä, selkeämpiä, houkuttelevampia ja osallistavampia. Tämä on työtä, jota toivon saavani johtaa – siksi asetun ehdolle jatkamaan hienon kansanliikkeemme puheenjohtajana ja toivon saavani puolueväen luottamuksen puoluekokouksessa Vaasassa, Adlercreutz sanoo. 

RKP saavutti hyvän vaalituloksen huhti­kuun kunta- ja aluevaaleissa. 

– Kannamme vastuuta myös vaikeina aikoina. Tilanteen haastavuus näkyi tuloksessa joillakin alueilla, kun taas muualla kasvatimme kannatustamme. Kevään kahden vaalin tulos antaa meille hyvän lähtökohdan vuoden 2027 eduskuntavaaleja ajatellen, Adlercreutz sanoo. 

Hallituksen kehysriihi tuotti hyviä tuloksia RKP:n näkökulmasta. Maailmanpoliittisesti haastavassa tilanteessa, joka vaikuttaa suoraan myös talouteemme, hallitus esitti laajan kokonaisuuden kasvua edistäviä toimenpiteitä. 

– RKP:n kädenjälki näkyy selvästi kehysriihen tuloksissa ja hallituksen politiikassa. Useat toimenpiteet, jotka löytyvät ohjelmistamme ja toimenpidepaketeistamme etenevät nyt. Kasvua edistävien päätösten lisäksi RKP onnistui hyvin edistämään toimia sosiaali- ja terveydenhuoltoon, koulutukseen, kestävyyteen ja liikenteeseen liittyen – muutamia aloja mainitakseni. Meillä on nyt kaksi vuotta aikaa viedä näitä päätöksiä eteenpäin, Adlercreutz sanoo. 

RKP:n puoluevaltuusto kokoontuu Tampereella 17.–18. toukokuuta 2025. Adlercreutzin koko puhe löytyy tämän linkin kautta: https://wp.me/p4T6Dh-2Jo.

Yhteyshenkilöt

Crista Grönroosspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)

Puh:050 441 4257

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

En viktig delseger för minskandet av företagens byråkrati – Henrikssonrapporten om inre marknaden godkänd i utskottet15.7.2025 14:24:45 EEST | Pressmeddelande

– I en orolig värld är det viktigare än någonsin att vi i Europa kan stå på egna ben. Därför behöver vi stärka vår konkurrenskraft. Budskapet från näringslivet är tydligt: vi måste minska byråkratin i EU så att företagen kan fokusera på att skapa tillväxt, arbetsplatser, innovationer och skatteintäkter, säger Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP).

Tärkeä erävoitto yritysten byrokratian vähentämiseksi – Henrikssonin sisämarkkinaraportti hyväksyttiin valiokunnassa15.7.2025 14:24:45 EEST | Tiedote

– Tässä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeämpää kuin koskaan, että Eurooppa pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Siksi meidän on vahvistettava kilpailukykyämme. Yrityksiltä tuleva viesti on selvä: meidän on vähennettävä byrokratiaa EU:ssa, jotta yritykset voivat keskittyä kasvun, työpaikkojen, innovaatioiden ja verotulojen luomiseen, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).

Strand och Wickström: Joddböles utveckling i Ingå är strategiskt viktig för hela Finland30.6.2025 21:57:40 EEST | Pressmeddelande

Europa- och ägarstyrningsminister Joakim Strand besökte idag, måndag den 30.6, Joddböle industriområde i Ingå tillsammans med riksdagsledamot och Ingås kommunstyrelseordförande Henrik Wickström. Under besöket presenterades planerna på ett utsläppssnålt stålverk av Blastr Green Steel samt visionen om att skapa ett företagskluster i Joddböle och i hela Västra Nyland.

Strand ja Wickström: Joddbölen kehitys Inkoossa on strategisesti tärkeää koko Suomelle30.6.2025 21:57:40 EEST | Tiedote

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand vieraili tänään. 30.6, Joddbölen teollisuusalueella Inkoossa. Vierailuun osallistui myös kansanedustaja ja Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström. Vierailun aikana ministerille esiteltiin Blastr Green Steelin suunnitelmat vähäpäästöisestä terästehtaasta sekä laajemmat visiot yrityskeskittymän rakentamisesta Joddböleen ja koko Länsi-Uudellemaalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye