Suomalaisten menestys kiinnosti Euroviisuissa – finaali tavoitti noin 2,6 miljoonaa katsojaa Yle TV1:ssä
18.5.2025 12:45:46 EEST | Yleisradio Oy | Tiedote
Maailman suurin musiikkishow keräsi suomalaiset ruutujen äärelle. KAJ ja Erika Vikman kiinnostivat myös semifinaali-iltoina.

Eurovision Song Contest 2025 -ohjelma tavoitti Finnpanelin mukaan Yle TV1:n lauantai-illassa noin 2,6 miljoonaa suomalaista. Viisulähetystä seurasi illan mittaan keskimäärin 1,7 miljoonaa katsojaa. Kaikkia Ylen viisulähetyksiä pystyi seuraamaan myös Yle Areenan sekä Yle.fi:n ja Yle-sovelluksen kautta. Finaalia startattiin verkossa yli 500 000 kertaa.
Suomen edustaja Erika Vikman nappasi finaalissa sijan 11. Ruotsin edustaja, suomalainen KAJ-yhtye, oli puolestaan neljäs.
”Suomesta on ehdottomasti tullut yksi Euroviisujen kiinnostavimmista maista – ja samalla kilpailu kiinnostaa laajasti suomalaisia. OIemme tietyllä tapaa löytäneet oman äänemme Euroviisuissa, mikä on lähtöisin rohkeista linjauksista Uuden Musiikin Kilpailussa. UMK26 onkin jo hyvällä mallilla – siitä on tulossa upea show”, sanoo Ylen Euroviisujen päätuottaja Anssi Autio.
Tiistai-iltana nähty ensimmäinen semifinaali, jossa KAJ kisasi, tavoitti 1,5 miljoonaa suomalaista. Illan aikana lähetys keräsi keskimäärin 808 000 katsojaa. Verkossa Yle Areenan, Yle.fi:n ja Yle-sovelluksen kautta lähetystä startattiin 390 000 kertaa.
Vikmanin kilpaileminen torstai-illan toisessa semifinaalissa tavoitti kotisohvilla 1,6 miljoonaa suomalaista. Lähetystä seurasi torstain myöhäisillassa keskimäärin 930 000 silmäparia. Verkossa lähetystä startattiin 470 000 kertaa.
Tämän vuoden Euroviisut järjestettiin Sveitsin Baselissa.
Lähde: Finnpanelin TV-mittaritutkimus, kohderyhmänä yli 3-vuotiaat, ja Ylen Datapilvi (startit sisältävät yli 3 sekuntia kestäneen katselun).
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Yle näyttää salibandyn miesten MM-kotikisat kattavasti kanavillaan3.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen mitalijahtia seurataan 5.–13. joulukuuta Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa. Salibandy valtaa myös huippusuositun tietäjäpelin.
Finland på hundra sekunder – studentfilmer visar hur det är att vara finländare i dag2.11.2026 08:49:56 EET | Pressmeddelande
Yle har beställt kortfilmer av elva läroanstalter för att uppmärksamma Yles jubileumsår. Serien, som omfattar nästan hundra kortfilmer, avslöjar vad som irriterar, roar eller känns bekant i vårt land just nu – från Helsingfors till Enare.
Suomi sadassa sekunnissa -opiskelijaelokuvat näyttävät, mikä on tämän päivän kokemus Suomesta2.11.2026 08:49:56 EET | Tiedote
Yle tilasi juhlavuoden kunniaksi yhdeltätoista oppilaitokselta lyhytelokuvia. Lähes sadan lyhytelokuvan sarja paljastaa, mikä tässä maassa ärsyttää, naurattaa tai tuntuu omalta juuri nyt – Helsingistä Inariin.
Så firas självständighetsdagen i Yles kanaler30.10.2026 10:01:03 EET | Pressmeddelande
Självständighetsdagen uppmärksammas mångsidigt på Yle Arenan, i Yles tv-kanaler och på webben den 6 december 2026.
Näin itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla30.10.2026 10:01:03 EET | Tiedote
Itsenäisyyspäivää vietetään tuttuun tapaan laajasti Yle Areenassa, Ylen tv-kanavilla, Yle Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa sunnuntaina 6.12.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme