KOVA ry

KOVA: Kohtuuhintaisen asumisen ensimmäinen toimialakatsaus julkaistu

Jaa

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on julkaissut kohtuuhintaisen asumisen toimialakatsauksen. Toimialakatsaus on ensimmäinen lajissaan. Se tarkastelee kohtuuhintaista asumista laajasti monista eri näkökulmista. Esimerkkejä käsiteltävistä aihealueista ovat väestönkasvu, asuntokuntarakenne ja -jakauma, vuokramarkkinat, asuntotuotanto ja -kanta, asumisen tuet sekä rahoitusmarkkinat ja rakennussektori. Toimialakatsaukseen pääsee tutustumaan vapaasti osoitteessa https://www.kovary.fi/tietoa-toimialasta/.

Kohtuuhintaisen asumisen toimialakatsaus on tarkoitettu kaikille asumisesta ja siihen liittyvästä tiedosta kiinnostuneille. Erityisesti se tarjoaa arvokasta tietoa virkamiehille ja sekä paikallis- että valtakunnantason päättäjille. Suomenkielisen version lisäksi toimialakatsaus on saatavilla myös englanniksi, joten sitä pystytään hyödyntämään myös kansainvälisissä yhteyksissä Suomen asuntojärjestelmää esiteltäessä. Toimialakatsaus tullaan jatkossa päivittämään vuosittain keväisin.

- Nyt julkaistu kokonaisuus on kattava paketti. Se pohjautuu huomattavaan määrään kerättyä dataa. Datalähteitä ovat esimerkiksi Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus, Tilastokeskus ja Valtiokonttori. Vastaavia ei tietääksemme ole aiemmin tehty, joten oli jo aikakin, että kohtuuhintaista asumista käsittelevää tietoa nivotaan yhteen samoihin kansiin. On tosin luontevaa, että juuri KOVA kohtuuhintaisten asuntotoimijoiden toimialajärjestönä toteuttaa tällaisen katsauksen. Katsauksesta ilmenee useita mielenkiintoisia asioita, kuten asuntotuotanto rahoitusmuodoittain jaoteltuna, yhteiskunnan asumiseen maksamien tukien kehitys sekä kotitalouksien keskikoon pienentyminen. Katsauksen lopussa esitellään KOVAn näkemyksiä toimenpidesuosituksista asuntomarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi ja kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi. Olen iloinen, että saamme tämän ison projektin nyt maaliin, KOVAn ekonomisti Eetu Kauria sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa.  KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2025 yhteensä noin 4 800 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

KOVA on tyytyväinen vuoden 2026 korkotukilainavaltuuksien nostamisesta2.9.2025 22:39:52 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on tänään päättyneessä budjettiriihessään päättänyt nostaa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen tarkoitettua korkotukilainavaltuutta 135 miljoonalla eurolla valtiovarainministeriön vuoden 2026 budjettiehdotukseen nähden. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry pitää lainavaltuuden nostamista myönteisenä asuntorakentamisen kannalta. KOVA esitti hallitukselle, että korkotukilainavaltuuden taso olisi ollut ensi vuonna tämän vuoden tasolla, eli 1 750 miljoonassa eurossa. Tämä olisi ollut 615 miljoonaa euroa suurempi kuin hallituksen budjettiriihessä päättämä lainavaltuuden taso.

KOVA: Asuntorakentamisen käynnistyminen siirtyy ensi vuoteen – työttömyyskehitys kuitenkin synkistää talousnäkymiä2.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry odottaa tuoreessa syksyn suhdanne-ennusteessaan Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,3 prosenttia. Molemmat luvut ovat alempia kuin ensimmäisen kvartaalin ennusteessa. Tarkentuneiden tietojen mukaan viime vuonna Suomen BKT kasvoi 0,4 prosenttia. Työmarkkinatilanne on näyttäytynyt keväällä odotettua heikompana, ja KOVA odottaa työttömyysasteen olevan 9,3 prosenttia vuonna 2025, josta se laskee hiljalleen 8,8 prosenttiin vuonna 2026.

KOVA: Asumisoikeusasunnoista ei ole käynnissä asukkaiden joukkopakoa28.8.2025 15:25:39 EEST | Tiedote

Yle uutisoi tänään 28.8., että asumisoikeusasunnoista on käynnissä joukkopako. Tällaisen näkemyksen on Ylelle esittänyt Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:n kunniapuheenjohtaja Eric Hällström. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n mukaan Hällströmin esittämä väite on virheellinen eikä se perustu todellisuuteen. KOVA edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä laajasti. KOVAn jäsenet omistavat tällä hetkellä noin 85 prosenttia kaikista asumisoikeusasunnoista Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye