Business Finland

Paikallisten ääni kuuluu vielä heikosti matkailussa

2.6.2025 07:45:00 EEST | Business Finland | Tiedote

Jaa

Vain murto-osa matkailuyrityksistä kerää aktiivisesti palautetta paikallisilta asukkailta. Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland kannustaa yrityksiä kehittämään vuoropuheluaan lähiyhteisöjen kanssa, sillä se vahvistaa sekä matkailuelinkeinon hyväksyttävyyttä että asiakaskokemusta.

Porvoon saaristossa sijaitsevassa Kokouspoukamassa on järjestetty jo kaksi kertaa asukasilta, jossa on käsitelty Porvoon saariston asuttavuutta ja kehitystarpeita.
Porvoon saaristossa sijaitsevassa Kokouspoukamassa on järjestetty jo kaksi kertaa asukasilta, jossa on käsitelty Porvoon saariston asuttavuutta ja kehitystarpeita. Julia Kivelä / Visit Finland

Kestävä matkailu ei rakennu vain ympäristöteoista. Sosiaalinen kestävyys, kuten vuorovaikutus paikallisten asukkaiden kanssa, on myös olennainen osa kokonaisuutta. Siitä huolimatta vain noin 10 prosenttia Sustainable Travel Finland -ohjelmassa (STF) mukana olevaista yrityksistä ilmoittaa järjestävänsä säännöllisesti asukasiltoja tai toteuttavansa asukaskyselyjä. Valtaosa yrityksistä ei tee näitä lainkaan tai ei koe toimenpiteitä omalle toiminnalleen relevantteina.

– Monet matkailuyritykset pitävät hyvää huolta asiakkaistaan ja työntekijäistään, mutta paikallisten ihmisten näkökulma voi jäädä helposti taka-alalle. Se on kehityskohde, jossa on paljon potentiaalia, sanoo Visit Finlandin vastuullisuusasiantuntija Liisa Kokkarinen.

Asukkaiden osallistaminen ei tarkoita vain tilaisuuksia valituksille. Parhaimmillaan se tuottaa arvokkaita havaintoja, ideoita ja yhteyksiä, jotka voivat vahvistaa yrityksen juurtumista alueelle ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lisäksi vuoropuhelu lisää matkailun hyväksyttävyyttä erityisesti niillä alueilla, joilla matkailun vaikutukset ovat voimakkaita.

– Keskustelu esimerkiksi liikenteen, maankäytön tai sesonkiajan kuormituksen kaltaisista lieveilmiöistä on yleistynyt, ja juuri näihin kysymyksiin voidaan löytää kestäviä ratkaisuja yhdessä asukkaiden kanssa. Asukkailla on myös paras paikallistuntemus ja yhdessä heidän kanssaan voidaan innovoida uusia matkailupalveluita, joista hyötyy koko yhteisö.

Erityisesti pienillä paikkakunnilla ja luontomatkailukohteissa paikallisten tuki voi olla ratkaiseva. Visit Finlandin STF-ohjelmassa on jo nyt mukana yrityksiä, jotka ovat kehittäneet onnistuneita tapoja osallistaa sekä vakituisia että vapaa-ajan asukkaita. Esimerkiksi Porvoon saaristossa sijaitsevassa Kokouspoukamassa on järjestetty jo kaksi kertaa asukasilta, jossa on käsitelty Porvoon saariston asuttavuutta ja kehitystarpeita. Alvar Aallon suunnittelemalla, nykyään matkailukäytössä olevalla Säynätsalon kunnantalolla on puolestaan kokeilussa yhteiskäyttöauto, joka on sekä paikallisten että vierailijoiden käytettävissä.

– Toivomme, että tulevina vuosina yhä useampi matkailualan yritys ottaa askeleen kohti vahvempaa yhteyttä paikallisyhteisöön. Se ei ole vain hyvän tahdon ele. Se on strateginen teko, joka tuo matkailulle kestävyyttä ja syvyyttä, Kokkarinen painottaa.

Asukkaiden osallistaminen pitäisi nähdä osana matkailuyrityksen kokonaisvaltaista kehittämistä. Se ei palvele ainoastaan kestävyyteen liittyviä tavoitteita, vaan vahvistaa myös alueen elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja matkailun hyväksyttävyyttä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Finnish representative appointed for the first time to the leadership of the Council of the European Space Agency19.3.2026 13:15:00 EET | Press release

Finnish Kimmo Kanto, who works at Business Finland, has been appointed as Vice-Chair of the Council of the European Space Agency in Interlaken, Switzerland, on March 19, 2026. Kanto will begin his term on July 1. The ESA Council is the organization’s highest strategic decision-making body, and Kanto is the first Finnish representative to hold the position. At Business Finland, Kanto is the Director of the Space, Defence and Connectivity unit.

Kimmo Kanto nimitetty Euroopan avaruusjärjestön neuvoston varapuheenjohtajaksi19.3.2026 13:15:00 EET | Tiedote

FM Kimmo Kanto on nimitetty Euroopan avaruusjärjestön (ESA) neuvoston varapuheenjohtajan rooliin Interlakenissa Sveitsissä 19.3.2026. Kanto työskentelee Business Finlandilla avaruus-, puolustus- ja konnektiviteettiyksikön johtajana. Hän aloittaa kautensa 1. heinäkuuta. ESA:n neuvosto on järjestön ylin strateginen päätöksentekoelin, ja Kanto on tehtävässä ensimmäinen suomalainen.

Suomi käännekohdassa: yritysten investointivalmius korkealla, mutta poliittisen riskin koetaan kasvaneen12.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomi on yhä kilpailukykyinen investointikohde, mutta toimintaympäristöä uudistavia toimenpiteitä tulisi kiirehtiä, jotta Suomen vetovoima säilyisi globaalin kilpailun kiristyessä. Investointiympäristön epävakautta ruokkii päätöksenteon poukkoilevuus. Osaajapula, kasvanut poliittinen riski ja lupaprosessien kankeus muodostavat yhdessä merkittävän esteen uusille investoinneille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye