Aluehallitus käsitteli yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksen – VAKEn johtamisrakennetta tiivistetään
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus käsitteli tänään yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksen. Kuusi viikkoa kestäneet neuvottelut ovat koskeneet johtamisrakennetta ja esihenkilöitä.

”Hyvinvointialuetta on rakennettu reilut kaksi vuotta. Nyt oli aika tarkastella, millaisella organisaatioilla meidän on viisainta jatkaa”, kertoo hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö muutoksen taustoista.
Ennen yhteistoimintaneuvotteluita alueella selvitettiin laajasti esihenkilöiden näkemyksiä muutostarpeista ja erilaisten henkilöstökyselyiden tuloksia. Näiden perusteella organisaatiomuutoksen tavoitteeksi asetettiin johtamisen linjakkuus, ammattimaisuus ja yhdenmukaisuus. Tähän liittyen aluehallituksessa hyväksyttiin aikaisemmin toukokuussa myös hyvän johtamisen politiikka.
Organisaatiorakennetta muutetaan
Yhteistoimintaneuvotteluiden lopputulemana VAKEn organisaatiorakenteeseen tulee muutoksia. ”Muutoksia on suunniteltu ja arvioitu asiakasprosessien sekä kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta”, henkilöstöjohtaja Anne Sivula kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikilla toimialoilla on jatkossa enintään kuusiportainen organisaatio. “Eri johtamistasoille sisältyvät vastuut on kuvattu selkeästi, jotta jokainen tietää oman roolinsa”, Sivula tarkentaa.
Lisäksi joitakin palvelualueita ja tehtäväalueita yhdistetään toisiinsa. Tiivistämisen myötä esihenkilötehtävien määrä vähenee kaikkiaan 25:llä. Irtisanomisuhan alla oleville henkilöille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan heille soveltuvia tehtäviä tai mahdollisuutta osoittaa kiinnostuksensa avoimiin tehtäviin touko-kesäkuun aikana. Irtisanomiset ovat kuitenkin mahdollisia.
Yhteistoimintaneuvotteluissa keskitetään joitakin yhteisiä tuki- ja asiantuntijapalveluita Konsernipalveluihin muilta toimialoilta. Konsernipalveluissa toimintaa sujuvoitetaan ja tehostetaan kaikilla palvelualueilla.
Muutokset astuvat voimaan syyskuun alusta.
”Yhteistoimintaneuvottelut olivat juuri nyt oikea-aikaiset ja lopputulos vastaa niihin tarpeisiin, joita eri selvityksissä on noussut, ja joita olemme aluehallituksessa linjanneet aikaisemmin tänä vuonna”, aluehallituksen puheenjohtaja Maarit Raja-Aho toteaa.
Lisäksi päätettiin selvittää, mitä vaikutuksia olisi, jos Aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden toimiala yhdistettäisiin mahdollisesti joihinkin muihin toimialoihin.
Koko esityslista liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (cloudnc.fi). Tarkastettu pöytäkirja kokouksesta on luettavissa päätössivustolla 27.5.2025 alkaen.
Yhteyshenkilöt
Maarit Raja-AhoAluehallituksen puheenjohtaja
maarit.raja-aho@vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678Anne SivulaHenkilöstöjohtaja
Puh:040 556 9206anne.sivula@vakehyva.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Nya chefer har blivit utsedda till vuxensocialarbetet och funktionshinderservicen4.9.2025 12:25:52 EEST | Pressmeddelande
Politices magister Kristina Nousianen har utsetts till serviceområdeschef för Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) funktionshinderservice. Politices magister Hanne Niemi har utsetts till serviceområdeschef för vuxensocialarbetet.
Uudet johtajat nimitetty aikuissosiaalityöhön ja vammaisten palveluihin4.9.2025 12:25:52 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Kristina Nousiainen on nimetty Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelujen palvelualuejohtajaksi. Aikuissosiaalityön palvelualuejohtajaksi on nimetty valtiotieteiden maisteri Hanne Niemi.
Pelastuslautakunnassa 3.9.2025 hyväksyttiin uusi palokuntasopimus3.9.2025 18:02:48 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 3.9.2025 muun muassa hyväksyttiin palokuntasopimusten päivittäminen, käsiteltiin vuoden 2026 talousarviota ja alustavaa toimintasuunnitelmaa sekä päätettiin perustaa onnettomuuksien ehkäisyn määräaikainen projektipäällikön virka.
Pelastuslautakunnassa 3.9.2025 palokuntasopimusten päivittäminen1.9.2025 16:01:41 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 3.9.2025 on käsittelyssä muun muassa palokuntasopimusten päivittäminen, vuoden 2026 talousarvio ja alustava toimintasuunnitelma ja onnettomuuksien ehkäisyn määräaikaisen projektipäällikön viran perustaminen.
Aluehallitus haluaa varmistaa asunnottomien riittävät palvelut19.8.2025 16:41:52 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus aloitti syyskautensa 19. elokuuta 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa toimialojen yhdistämissuunnitelmaa, Korson valmiusaseman rakentamista ja asunnottomien palveluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme