Entistä laadukkaampi podcast-tuotanto – Podme Suomi muutti uusiin toimitiloihin Lauttasaareen
Podme on muuttanut Suomessa uusiin toimitiloihin. Lauttasaaressa sijaitsevat uudet, modernit tilat mahdollistavat entistä laadukkaammat olosuhteet Podmen sisällön ja sen myötä kotimaisen podcast-kentän kehittämiseen.

Kesästä 2021 lähtien Helsingin Kampissa toiminut Podme Suomi on muuttanut maaliskuun aikana uusiin tiloihin Helsingin Lauttasaareen.
Uudet toimitilat mahdollistavat entistä paremman työskentely-ympäristön podcastien tekijöille. Tilat kattavat neljä korkeatasoista äänitysstudiota, useita neuvottelutiloja ja yhteisiä tiloja. Studioiden suunnittelussa on huomioitu erityisesti rakenteiden äänieristys ja tekniset laatuvaatimukset.
Aiemmin samoissa toimitiloissa on toiminut myös radiokanava NRJ. Osaa entisten radiostudioiden rakenteista voitiin hyödyntää tilojen uudistuksessa.
– Kasvumme myötä Kampin Kalevankadun toimitilat alkoivat käydä jo pieniksi henkilöstömme määrään nähden, vaikka toteutammekin ketterästi hybridityötä. Aiemmin osa podcast-jaksoista on äänitetty toimistotilojemme ulkopuolella, joten on mahtavaa saada keskitettyä kaikki toiminnot saman katon alle. Olemme todella tyytyväisiä siihen, miten muutostyöt ovat onnistuneet kohteessa, Podme Suomen maajohtaja Henna Helske sanoo.
Uudet, modernit toimitilat edistävät Helskeen uskomuksen mukaan luovuutta ja tarjoavat työntekijöille uusia mahdollisuuksia, kun tilaa ja erilaisia äänieristettyjä tiloja on aiempaa enemmän.
– Podme tuottaa tällä hetkellä yli 90 prosenttia podcasteistaan talon sisällä, jolloin valtava podcastien määrä asettaa luonnollisesti tiloille poikkeuksellisia vaatimuksia. Korkealaatuisten studioiden lisäksi on tärkeää, että tilat myös ruokkivat luovuutta ja tarjoavat rentoja ja inspiroivia oleskelu- ja työtiloja myös meillä päivittäin työskenteleville podcastaajille ja voice over -talenteille, Podme Suomen sisältöjohtaja Ninja Huhtamäki huomauttaa.

Työympäristö, jossa jaksaa ja viihtyy
Kohteen pääurakoitsijana toimi Bravida Finland, vastaten projektissa kaikista taloteknisistä ratkaisuista, kuten ilmanvaihdosta, jäähdytyksestä, automaatiosta ja sähköjärjestelmistä. Tämän lisäksi kohteessa uusittiin kaikki pinnat toimiston eri tiloissa.
Tila- ja toteutussuunnittelusta vastasi sisustustusarkkitehti Riia Rauhala. Podme halusi uusien toimitilojen olevan ympäristö, jossa ihmiset viihtyvät ja voivat tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.
– Podmen uusien toimitilojen suunnittelun tavoitteena oli luoda raikas ja trendikäs tila, joka tuntuu enemmänkin korttelikodilta kuin perinteiseltä toimistolta. Tila, joka heijastaa asiakkaan brändiä ja tarjoaa paikan, jossa viihtyy niin työpäivän aikana kuin sen jälkeenkin, Rauhala taustoittaa.
– Asiakkaan toiveisiin yllätyksellisyydestä ja elämyksellisyydestä vastattiin mm. rohkeilla värivallinnoilla, laadukkailla ja inspiroivilla pinnoilla sekä tunnelmaa tukevalla säädettävällä valaistuksella.
Lopputulos oli juuri sitä mitä Podme haki. Tilat herättävät hyvää mieltä, tukevat työssä viihtymistä ja luovat iloa ympärilleen.
– Tiloihin on helppo tulla viihtymään sekä inspiroitumaan. Oma ehdoton suosikkini on ison yhteisöllisen olohuoneen kauniilla laatalla laatoitettu iso seinäpinta sekä kapselin muotoinen baaritiski, Rauhala sanoo.

Entistä ketterämpi tuotanto
Uusissa tiloissa on myös erillinen kuvaustila, mikä helpottaa esimerkiksi markkinointimateriaalien tuotantoprosessia.
– Oma kuvaustila on ollut meille investointi, joka on parantanut ketteryyttämme. Voimme nyt reagoida tuotantotarpeisiin entistä nopeammin, oli kyse sitten sosiaalisen median sisällöistä tai muista kampanjamateriaaleista. Toimitilojen kuvaustila ja olemassa oleva kalusto paitsi nopeuttaa prosesseja, mutta myös mahdollistaa yhtenäisen, brändimme mukaisen ilmeen ylläpitämisen kaikissa materiaaleissamme, Podme Suomen markkinointijohtaja Ville Väärni kertoo.

Tilojen muutostyöt alkoivat marraskuun puolessa välissä ja etenivät suunnitellusti tiukoista toimitusajoista huolimatta. Podme pääsi muuttamaan uusiin tiloihin aikataulun mukaisesti maaliskuun puolivälissä.
Kun tieto uusista toimitiloista vahvistettiin Podme Suomen henkilöstölle viime syksynä, muutto otettiin ilolla vastaan.
– Uudet, suuremmat ja juuri remontoidut tilat ovat ilahduttaneet tekijöitämme ja moni olisi varmasti ollut valmis muuttamaan aiemminkin. Erityiskiitos HQ Finderin toimitusjohtajalle Mika Paakkarille, joka auttoi meitä löytämään unelmiemme toimitilat, Helske kiittelee.
Podmen uudet toimitilat sijaitsevat Lauttasaaren Vattuniemessä, Kiviaidankadun vanhassa tehdasrakennuksessa. Paikan päälle pääsee kätevästi, sillä Lauttasaaren metroasema sijaitsee 10 minuutin kävelymatkan päässä ja linja-autolla pääsee saapumaan aivan rakennuksen viereen. Myös lähialueen mainiot pysäköintimahdollisuudet palvelevat autolla saapuvia. Alue tarjoaa myös houkuttelevan ruokakauppa-, ravintola- ja kahvilatarjonnan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christos ZavrosCommunications and Marketing Manager Finland
christos.zavros@podme.comKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Podme on vuonna 2017 perustettu podcast-palvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella premium-podcasteja kuukausimaksulla ilman mainoksia. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. Podmen sisältötarjonta laajenee äänikirjoilla kesäkuun 2025 lopulla. Podme toimii tällä hetkellä myös Ruotsissa ja Norjassa. Palvelu on saatavilla selainversiona sekä iOS- ja Android -sovelluksina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podme
Podmen podcastit kuuluvat ja näkyvät Superterassilla koko kesän – Julianna Jokela ja Veronica Verho juontavat uutta paikan päällä tehtävää kesäsarjaa10.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Podme-palvelusta tutut podcastaajat viihdyttävät terassikansaa koko kesän ajan Helsingin Kasarmitorilla, jonne nousee kesäkuun 12. päivä kesän kuumin kohtaamispaikka, Superterassi. Torilla äänitetään kolmesti viikossa myös uutta Podme Livebox -kesäsarjaa, jota juontavat tutut podcast- ja radioäänet Veronica Verho ja Julianna Jokela.
Upeat, kokeneet ja viisaat naiset pääsevät ääneen Anni Ihamäen uudessa podcastissa31.5.2025 05:30:00 EEST | Tiedote
Anni Ihamäki ei aio kadota vanhetessaan, vaan viisastua. Uudessa, Podmessa lauantaina 31.5. alkavassa podcastissaan Viisaat naiset suosikkijuontaja tutkii naiseutta karismaattisten, yli 60-vuotiaiden naisten kanssa. Podissa Ihamäki ja vieraat keskustelevat rakkaudesta, rypyistä, urasta, menetyksistä ja menestyksestä.
Podme laajentaa sisältötarjontaansa äänikirjoihin15.5.2025 10:05:00 EEST | Tiedote
Podcast-palveluna tunnettu Podme lisää äänikirjat osaksi sisältötarjontaansa. Äänikirjat tulevat kuunneltavaksi palveluun kesäkuun lopulla.
Podmen uusi true crime -podcast vie kuuntelijat keskelle tunnettuja kotimaisia oikeudenkäyntejä7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Podme-palvelussa keskiviikkona 7. toukokuuta alkava Tuomio-podcast uppoutuu äänitallenteiden kautta ainutlaatuisella tavalla tunnettujen suomalaisten rikostapausten oikeudenkäynteihin.
Podmen ja MTV:n yhteistuotanto alkaa: Love Island Suomen kulissit avautuvat nyt podcast- ja videomuodossa – erikoisjaksojen juontajana Niko Saarinen19.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Podcast-palvelu Podme ja mediatalo MTV aloittavat sisältöyhteistyön, jonka myötä realityviihteen ja podcastien ystävät pääsevät nauttimaan Love Island Suomi -tv-sarjan kulissien takana tapahtuvasta lisämateriaalista kahdessa eri sisältöpalvelussa. Niko Saarisen juontamat Nikotellen x Rakkauden saari -erikoisjaksot julkaistaan 19.4. alkaen osana Nikotellen-podcastia täysipitkinä jaksoina Podmessa. Kustakin jaksosta nähdään tiivistetty videopodcast-versio MTV Katsomossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme