Tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon on parantunut Kaakkois-Suomessa
Väyläviraston teettämä tutkimus kertoo, että Kaakkois-Suomen tienkäyttäjät olivat menneenä talvena tyytyväisempiä maanteiden talvihoitoon kuin vuotta aiemmin. Tyytyväisyys nousi sekä yksityishenkilöiden että raskaan liikenteen parissa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että valtakunnallisesti talvihoitoon kaikista tyytyväisimmät yksityisautoilijat löytyvät Kaakkois-Suomesta, mutta raskaan liikenteen kuljettajien mielestä tiet ovat valtakunnallisesti lähes heikoimmassa kunnossa.

Tienkäyttäjien tyytyväisyyttä talvihoidon palvelutasoon tarkastellaan valtakunnallisesti tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen avulla. Tutkimuksessa tienkäyttäjät arvioivat asteikolla 1–5 tyytyväisyyttään maanteiden talvihoitoon ja sen osa-alueisiin, kuten esimerkiksi liukkaiden torjuntaan ja lumenpoistoon.
Tienkäyttäjät tyytyväisiä Kotkan alueurakkaan
Väylävirasto määrittelee maanteille talvihoidolle laatuvaatimukset, joiden toteutumisesta vastaavat paikallisten ELY-keskusten liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueet, jotka tilaavat teiden kunnossapitotyöt urakoitsijoilta. Urakoita on 79 ja niistä vastaavat palveluntuottajat yleensä noin viisivuotisen sopimuskauden ajan.
Väylävirasto palkitsi 20.5.2025 jo viidettä kertaa tienkäyttäjien palvelussa parhaiten onnistuneet ja asiakastyytyväisyydessä eniten parantaneet maanteiden hoitourakat menneen talven aikana. Vaativien hoitourakoiden sarjassa palkittiin mm. Kotkan alueurakka (YIT Road Oy).
Sekä yksityishenkilöiden että raskaan liikenteen kuljettajien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon on parantanut
Talvi oli keleiltään todella vaihteleva ja se näkyy osaltaan tuloksissa. - Alkutalvesta oli kylmempää ja satoi lunta, mutta varsinkin rannikolla lumet myös sulivat vahdilla pois. Lopputalvi oli erittäin lauha. Sydäntalven aikana Kaakossa satoi jälleen eniten lunta koko maassa, kuvailee yksikön päällikkö Tuomas Vasama mennyttä talvea.
Niin yksityishenkilöiden kuin raskaan liikenteen tuloksissakin tyytyväisyys on selvässä nousussa. Kuitenkin edelleen Kaakkois-Suomen raskaan liikenteen tyytyväisyys on valtakunnallisen keskiarvon alapuolella, kun yksityishenkilöiden on pitkään ollut sen yläpuolella. Tarpeet ovat toki erilaiset. Yksityishenkilöiden vastauksissa Kaakkois-Suomen talvihoidon vahvuuksiksi nähdään pääteiden lumen auraus, linja-auto pysäkkien hoito ja jalankulku- ja pyöräteiden talvihoito. Tyytymättömyyttä on muiden teiden talvihoitoon.
Raskaan liikenteen kuljettajien tyytymättömyys koskee erityisesti pääteiden yöaikaista talvihoitoa. Muilta osin pääteiden talvihoitoon ollaan tyytyväisempiä kuin muiden teiden talvihoitoon. Raskaan liikenteen kuljettajat toivovat selvästi lisää hiekkaa liukkaudentorjuntaan, kun suolauksen osalta taas mielipiteet jakautuvat. - Raskaan liikenteen vastaajia on kuitenkin niin vähän, että tulosten tilastollinen tarkastelu pitää tehdä varauksella, Vasama huomauttaa.
Tuloksia hyödynnetään toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa
-Tutkimuksesta saadut vastaukset ovat hyvin linjassa palautteen kanssa, jota saadaan paljon ja täydennetään aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja sitä halutaan tehdä yhdessä mm. kuljetusalan toimijoiden kanssa, Tuomas Vasama kertoo.
Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään mm. toiminnan kehittämisessä sekä urakoitsijan työn kannustimena. Vaikka urakat eroavat toisistaan alueiden ja sääolosuhteiden vuoksi, urakoitsijalla on kuitenkin suuri mahdollisuus vaikuttaa työllään asiakastyytyväisyyteen, ja esimerkiksi urakan henkilöstö, heidän työskentelytapansa, työkoneet ja laitteet sekä sääolosuhteiden ennakointi, toimenpiteiden ajoitus ja aluetuntemus ovat tärkeä osa urakoitsijan työtulosta.
Tarkempia tietoja tutkimuksesta
Vuosittain toteutettu Väyläviraston tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus tarjoaa tietoa 18–74-vuotiaiden yksityishenkilöiden ja raskaan liikenteen edustajien kokemuksista sekä mielipiteistä maanteiden talvihoitoon liittyen.
Tiedonkeruu toteutettiin tänä vuonna 31.1.-18.3.2025 lähetetyllä postikyselyllä, johon sisältyi myös mahdollisuus vastata internetissä. Osaa ammattikuljettajista lähestyttiin sähköpostitse. Tutkimukseen vastasi koko maassa 5789 yksityishenkilöä ja 1318 ammattikuljettajaa. Laajempi tutkimusraportti julkaistaan myöhemmin Väyläviraston verkkosivuilla.
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö Tuomas Vasama, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, p. 0295 021 361, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Muutos tulossa heinäkuun lopussa: Kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle Kouvolan suunnasta kielletään3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteuttaa muutoksen liikennejärjestelyissä Kouvolassa valtatiellä 12 Venäläistöyryntien liittymässä. Jatkossa kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle on Kouvolan suunnasta saavuttaessa kielletty liikennemerkein.
Sateiset ja koleat säät ovat pitäneet kaakon leväesiintymät vähissä26.6.2025 15:08:46 EEST | Tiedote
Pilvinen, epävakainen ja ajankohtaan nähden viileä sää pitävät sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa. Kuluvalla viikolla leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä on havaittu hieman levää. Rannikkoalueella Virolahden Rautalanselällä havaittiin keskiviikkona runsaasti levää ja mahdollisesti ulompana Virolahden edustalla on lievä tai kohtalainen leväesiintymä.
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa 15 prosenttia25.6.2025 08:57:52 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi vuodentakaisesta Kaakkois-Suomessa suhteellisesti yhtä paljon kuin koko maassa. Lomautettujen määrä nousi alueella yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta ja laski 12 prosenttia huhtikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus muuttaa Keskikosken museosillan painorajoitusta Kouvolassa24.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Painorajoitusta joudutaan muuttamaan sillan huonon kunnon vuoksi. Merkkimuutokset saadaan valmiiksi kesäkuun lopussa, ja uudet painorajoitukset astuvat voimaan heinäkuun alussa.
Uusi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä19.6.2025 08:48:32 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa 18.6.2025. Ensi vuonna ELY-keskusten palvelut Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä löytyvät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme