Aluehallitusten puheenjohtajat: Hyvinvointialueiden tulevaisuus rakennetaan luottamukselle
21.5.2025 14:30:00 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
"On aika vahvistaa edellytyksiä pitkäjänteiselle, vaikuttavalle ja taloudellisesti kestävälle kehittämiselle hyvinvointialueilla. Yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa löydämme ratkaisut, jotka varmistavat, että hyvinvointialueet voivat täyttää lupauksensa asukkaille – nyt ja tulevaisuudessa."

Hyvinvointialueiden ensimmäiset vuodet ovat olleet monella tapaa poikkeuksellisia. Historiallisen rakenteellisen muutoksen ohella olemme kohdanneet nopeasti muuttuvan toimintaympäristön, kiihtyvän kustannuskehityksen, kasvavan palvelutarpeen, henkilöstöpulan sekä asukkaiden kasvavat odotukset. Vaikka olemme vasta alkutaipaleella, on selvää, että alueuudistus on tullut jäädäkseen. Samalla hyvinvointialueiden pitkäjänteinen kehittäminen vaatii realistisia ja kestäviä edellytyksiä sekä puoluerajat ylittävää yhteistä näkemystä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen tulevaisuudesta.
Ensimmäisten vuosien taloudellinen paine on ollut kova. Hyvinvointialueiden alijäämien kattamisvelvoite nykymuodossaan ei vastaa alueiden käynnistyksessä ilmenneisiin haasteisiin eikä huomioi toimintaympäristön nopeita muutoksia. Kaikilla alueilla olemme käynnistäneet rakenteellisia uudistuksia ja kustannusvaikuttavuuden parannuksia, mutta vaikutukset realisoituvat viiveellä. Siksi alijäämien kattamisvelvoitteen aikajänteen pidennys olisi perusteltu, kustannusneutraali ja mahdollistaisi hallitun muutoksen ilman hallitsemattomia säästötoimia. Äkkijyrkät säästötoimet voivat vaarantaa palvelujen perustuslaillisen saatavuuden, yleistä luottamusta ja luottamuksen romahtaessa lopulta koko yhteiskunnan turvallisuuden.
Samanaikaisesti on tärkeää tunnustaa rahoituksen muutosta määrittävän hyvinvointialueindeksin merkitys alueiden rahoituksen vakauden turvaamisessa. Henkilöstökulujen kasvu on ollut ja tulee uuden työehtosopimuksen myötä olemaan nopeampaa kuin indeksin korotusvara. Tämä muodostaa riskin alueiden taloudelliselle tasapainolle ja kyvylle ylläpitää palvelujen laatua ja saatavuutta. Tarvitsemme järjestelmää, joka tunnistaa ja reagoi dynaamisesti henkilöstökulujen sekä palveluostojen hintojen todelliseen kehitykseen, jotta alueiden toimintaedellytykset säilyvät kestävällä pohjalla.
Hyvinvointialueiden perustamisen keskiössä on asiakaslähtöisyyden vahvistaminen. Tämä tarkoittaa palvelujen kehittämistä asukkaiden tarpeista käsin, moniammatillisesti ja saumattomasti – ei organisaatiolähtöisesti ja siiloutuen. Alueet ovat jo käynnistäneet rohkeita kokeiluja ja uudistuksia, mutta alueilla tarvitaan liikkumatilaa ja tukea asiakaslähtöisyyden vahvistamiseen. Tähän liittyy kiinteästi asukkaiden osallisuuden ja luottamuksen vahvistaminen. Meidän on yhdessä osoitettava, että rakennamme muutosta ihmisten parhaaksi – kuunnellen, osallistuen ja läpinäkyvästi.
Ensimmäiset vuodet ovat olleet oppimista, luottamuksen rakentamista ja muutoksiin sopeutumista. Nyt on aika vahvistaa edellytyksiä pitkäjänteiselle, vaikuttavalle ja taloudellisesti kestävälle kehittämiselle hyvinvointialueilla. Yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa löydämme ratkaisut, jotka varmistavat, että hyvinvointialueet voivat täyttää lupauksensa asukkaille – nyt ja tulevaisuudessa.
Ensimmäisen valtuustokauden aluehallituksien puheenjohtajat kokoontuivat kokoukseen Kolilla 15.–16.5.2025.
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat:
Esa Ahonen
Kainuun hyvinvointialue
Maria Kaisa Aula
Keski-Suomen hyvinvointialue
Nina Brask
Kymenlaakson hyvinvointialue
Lasse Hautala
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kari-Matti Hiltunen
Pirkanmaan hyvinvointialue
Anneli Kiljunen
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Heikki Laukkanen
Etelä-Savon hyvinvointialue
Harri Lehtonen
Satakunnan hyvinvointialue
Kaisa Lepola
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Tapani Melaluoto
Lapin hyvinvointialue
Juha Mustonen
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Sari Niinistö
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Tapio Pajunpää
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Helinä Perttu
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Riitta Raatikainen
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Maarit Raja-Aho
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Anne Salonvaara-Kero
Pohjanmaan hyvinvointialue
Tapani Tölli
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Sanna Vauranoja
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Avainsanat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
NordLab käynnistää yhteistoimintaneuvottelut taloustilanteen vuoksi8.4.2026 15:40:21 EEST | Tiedote
NordLab kutsui 7.4.2026 henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluihin tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Kotihoidon yritys konkurssiin Haukiputaalla – asiakkaat saavat palvelun Pohteelta8.4.2026 09:18:36 EEST | Tiedote
Haukiputaan Kotihoivapalvelut Oy on asetettu konkurssiin torstaina 2.4.2026. Asiakkaiden palvelut eivät ole katkenneet, vaan palvelun järjestää nyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde. Haukiputaan Kotihoivapalvelujen henkilöstö on siirtynyt töihin Pohteelle.
Pohteen alkuvuosi on ylijäämäinen, myös hoitojonot lyhenevät7.4.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 7.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Alkuvuoden tietojen mukaan Pohteen talous ja toiminta kehittyvät suunnitellusti.
Pohde järjestää paikallisia asukastilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta7.4.2026 11:43:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää huhti-toukokuun aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan liittyviä tilaisuuksia. Niissä alueen asukkaat, Pohteen henkilöstö sekä eri sidosryhmät voivat kertoa näkemyksensä kehittämisen kohteista ja heille tärkeistä asioista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Reseptien uusimisessa on viivettä1.4.2026 15:17:27 EEST | Tiedote
Reseptien uusiminen on ruuhkautunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Reseptien käsittelyajoissa voi esiintyä tilapäistä viivettä ruuhkan takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme