Laura Aalto vastuullisuusasiantuntijaksi Elintarviketeollisuusliittoon

Maatalous-metsätieteiden maisteri, ympäristö- ja luonnonvaraekonomisti Laura Aalto on nimitetty vastuullisuuden ja kestävän kehityksen asiantuntijaksi Elintarviketeollisuusliittoon 19.5.2025 alkaen. Hän vastaa muun muassa ilmastoon, ympäristöön, energiaan ja kiertotalouteen liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Laura Aalto on työskennellyt aiemmin Swecolla / Gaia Consulting Oy:llä ympäristö- ja ilmastoasioiden konsulttina sekä Pellervon Taloustutkimus PTT:llä maankäyttösektorin ilmastotoimien parissa.
Aallon nimitys on osa liiton panostusta strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja elintarvikealan menestyksen tukemiseksi vastuullisuuden osa-alueella.
– Vastuullisuuteen liittyvä toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja haastaa jatkuvasti alan yrityksiä. Olemme erittäin iloisia saadessamme Lauran asiantuntemuksen vahvistamaan tiimiämme, Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón sanoo.
Aalto tulee vastaamaan muun muassa vastuullisuusteemoihin liittyvän ajankohtaisen tiedon ja tapahtumien tuottamisesta jäsenyrityksille. Lisäksi hän on tärkeässä roolissa edistämässä vastuullisuuteen liittyvien elintarvikealan itsesääntelykeinojen, kuten energiatehokkuussopimuksen uuden kauden toimeenpanoa.
– Olen innoissani mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä monipuolisten elintarvikealan yritysten kanssa. Näen elintarvikealan keskeisenä toimijana kestävän kehityksen edistämisessä. Toivon voivani tuoda uusia näkökulmia ETL:n vastuullisuustyöhön ja auttaa siten alan yrityksiä menestymään nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, Laura Aalto kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satumaija LevónJohtaja, Vastuullisuus ja kestävä kehitysETL
Puh:040 752 8537satumaija.levon@etl.fiTietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
Luontokäsikirja luo suunnan elintarviketeollisuuden biodiversiteettityölle4.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on käynnistänyt yhdessä jäsenyritystensä kanssa alan Luontokäsikirjan laatimisen. Käsikirjassa määritetään yhteinen suunta elintarviketeollisuuden luontotyön kehittämiseen sekä jaetaan käytännön työvälineitä ja esimerkkejä yritysten työn tueksi.
Elintarvikemarkkinalain uudistus vie kohti reilumpaa kilpailua31.10.2025 13:16:38 EET | Tiedote
Ehdotukset elintarvikemarkkinalain uudistamiseksi ovat askel oikeaan suuntaan, mutta ne eivät vielä riitä täysin takaamaan elintarvikemarkkinan tervettä kilpailua ja vastuullista kaupankäyntiä. Tasapuolinen tiedon- ja riskinjako sekä toimiva kilpailu hyödyttävät koko ketjua aina alkutuottajista kuluttajiin.
Det finländska pantsystemet – en modell för hela Europa23.10.2025 08:07:00 EEST | Tiedote
I Finland har handeln och dryckesindustrin tillsammans utvecklat ett utmärkt pantsystem för återvinning av dryckesförpackningar. Trots detta riskerar EU:s nya förordning om förpackningar och förpackningsavfall att vrida klockan tillbaka för Finland och tvinga landet att återinföra tvättbara glasflaskor, om undantag inte medges.
Suomalainen juomapakkausten palautusjärjestelmä kelpaisi malliksi koko Euroopalle23.10.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomessa kauppa ja juoma-alan yritykset ovat kehittäneet pantillisten juomapakkausten kierrätykselle erinomaisesti toimivan järjestelmän. Ilman poikkeuksia eurooppalainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus on palauttamassa Suomea vuosikymmeniä taaksepäin ja pakottamassa siirtymään takaisin pestävien lasipullojen käyttöön.
Iso joukko elintarvikeyrityksiä liittynyt jo uudelle energiatehokkuussopimusten kaudelle9.10.2025 11:33:03 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuus jatkaa määrätietoista työtään energiatehokkuuden parantamiseksi. Uudelle energiatehokkuussopimuksen kaudelle on sitoutunut jo 16 elintarvikealan yritystä. Pitkäjänteinen työ ja selkeät tavoitteet ovat tuottaneet huomattavia energiasäästöjä ja vievät alaa kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme