Työ ei aina löydy omin voimin – A-kassa ja Barona auttavat löytämään reitin takaisin työelämään
Avoin työttömyyskassa A-kassa ja työelämäpalveluyritys Barona jatkavat tiivistä yhteistyötä tarjotakseen jäsenilleen käytännön tukea työllistymiseen. Keväällä 2025 käyttöön otettu räätälöity työnvälityspalvelu auttaa A-kassan jäseniä löytämään heille sopivia työmahdollisuuksia – myös sellaisia, joita he eivät itse välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Baronan rekrytoijat kartoittavat jokaisen hakijan osaamista laaja-alaisesti ja tukevat hakijoita yhteydenotoilla ja sparrauksella. Myös työnhakualustaa on päivitetty, jotta hakijoiden profiilit palvelevat aiempaa tehokkaammin työllistymisen edistämistä.
Kohtaantohaaste vaatii uusia ratkaisuja
Työn ja tekijöiden kohtaaminen ei ole itsestäänselvyys, vaikka sekä työpaikkoja että työnhakijoita olisi runsaasti tarjolla. Moni työnhakija on kiinnostunut avoimista tehtävistä, mutta esteeksi saattaa muodostua esimerkiksi työmatkan pituus tai liian kapeasti rajatut toiveet. Baronan kehittämä uusi toimintamalli pyrkii tunnistamaan työnhaun esteitä jo varhaisessa vaiheessa ja ohjaamaan hakijoita laajempaan ajatteluun.
– Kun työnhakija täydentää profiiliaan huolellisesti ja suhtautuu avoimesti erilaisiin mahdollisuuksiin, työllistymisen todennäköisyys kasvaa merkittävästi. Me haluamme tukea tässä koko matkan ajan, toteaa Baronan palvelujohtaja Arto Töyrä.
Monet jäsenet kokevat haastavaksi itsestään kertomisen, ja työnhaun ylipäätään. Samalla työnantajat etsivät sopivia hakijoita, mutta kohtaanto ei onnistu, jos hakijoiden taidoista tai toiveista ei ole tarpeeksi olennaista tietoa.
– Mistä esimerkiksi juuri työnhaun aloittaneen teollisuustyöntekijän pitäisi tietää, mitkä asiat ovat rekrytoijalle olennaisia? Tähän haasteeseen haluamme tarjota käytännön apua. Meiltä saa käyttöön toimivat työkalut, ohjausta ja tukea muun muassa webinaariemme avulla. Uuden kokeilemisen ei tarvitse olla yksin tehty matka, tarkentaa A-kassan palvelupäällikkö Elina Laine.
Oman osaamisen sanoittaminen voi olla vaikeaa
Yhteistyön myötä on huomattu, että monella on haasteita sanoittaa omaa osaamistaan. Se voi olla haasteellista varsikin, jos on tehnyt pitkän uran tietyssä tehtävässä. Osaamisen kuvaamisessa voi olla apua tekoälystä, joka sekin löytyy A-kassan TyöllisyysApurista.
– Mitä paremmin omaa työkokemusta ja taitoja osaa kuvailla, sitä helpompaa on erottua työnhakijoiden joukosta. Rekrytoijalle on arvokasta tietoa, jos hakija pystyy kuvailemaan osaamistaan monipuolisesti, jolloin voi löytyä myös uusia aloja ja tehtäviä, joissa karttuneesta kokemuksesta on hyötyä, kiteyttää Töyrä.
Yhteistyön ytimessä työnhakijan etu
A-kassan jäsenille suunnattu Baronan räätälöity työnhakupalvelu on osa kassan vuoden alussa lanseerattua työllisyyspalveluiden kokonaisuutta. Työnvälityspalvelun lisäksi jäsenet voivat hyödyntää TyöllisyysApuria ja osallistua maksuttomiin TyöllisyysWebinaareihin, joiden avulla voi kehittää omaa työnhakuaan rauhassa ja omaan tahtiin. Kaikki A-kassan työllisyyspalvelut on kehitetty juuri sitä varten, että jäsen ei jää yksin työnhaun haasteiden kanssa.
– Meille tärkeintä on, että jäsenemme saavat tarvitsemansa tuen heti työttömyyden alusta lähtien. Haluamme tarjota konkreettisia työkaluja, joilla työnhakijat voivat edistää omaa tilannettaan, sanoo A-kassan kassanjohtaja Sami Aapro.
Uuden palvelun käyttö vaatii hieman vaivannäköä – mutta se kannattaa
– Yhteistyö Baronan kanssa on lähtenyt mukavasti käyntiin, ja A-kassan jäsenten joukosta on löytynyt kiinnostuneita kokeilemaan uutta työnvälityspalvelua. Uusi palvelu on toki aina myös oppimisprosessi: se pitää ensin löytää, siihen täytyy kirjautua ja opetella käyttämään. Siksi A-kassa viestii palvelusta aktiivisesti eri kanavissaan ja kannustaa jäseniään hyödyntämään tätä mahdollisuutta, kertoo Laine.
Työnhakukanavan käyttö vaatii aluksi hieman aikaa ja paneutumista, mutta vaivannäkö kantaa nopeasti hedelmää. Kun työnhakuprofiili on kerralla kunnolla täytetty ja dokumentit koottu, työnhaku helpottuu jatkossa merkittävästi. Profiilin täydentäminen myöhemmin onkin jo huomattavasti helpompaa, kun alkuponnistelut on tehty huolella. Baronan rekrytoijat voivat sitten työnhakuprofiilien avulla kohdentaa työpaikkasuositukset tarkemmin ja ehdottaa tehtäviä, joita työnhakija ei itse olisi ehkä osannut edes etsiä.
– Moni jäsen on kertonut, että pelkkä profiilin täyttäminen auttaa jäsentämään omia vahvuuksia ja selkiyttämään tavoitteita. Pieni rohkeus kokeilla uutta voi avata isoja ovia, Laine tiivistää.
A-kassan ja Baronan yhteistyön kehittäminen jatkuu ja tavoitteena on rakentaa malli, joka tuottaa pitkäaikaisia hyötyjä työnhakijoille – ja samalla vastaa myös työmarkkinoiden muuttuviin tarpeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto TöyräPalvelujohtaja, Barona
Puh:050 599 5007arto.toyra@barona.fiElina LainePalvelupäällikkö, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:029 372 4137elina.laine@a-kassa.fiSami AaproKassanjohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:040 565 9628sami.aapro@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän – silti joka kymmenes jäsen saa edelleen etuutta13.5.2025 07:46:03 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa selvää laskuaan. Huhtikuussa päivärahansaajia oli 28 986, mikä on yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lomautettujen määrä on vähentynyt vielä nopeammin – yli 30 prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaan työttömien lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Huhtikuussa 2025 heitä oli 13 543, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 943.
Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote
A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.
Avoin työttömyyskassa vie työnhaun uudelle tasolle – tekoälyn avulla työnhaku helpottuu31.3.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa lanseeraa 1.4.2025 uuden digitaalisen TyöllisyysApuri-palvelun, joka tukee jäseniä työnhaussa, urasuunnittelussa ja uusien mahdollisuuksien löytämisessä. TyöllisyysApuri hyödyntää tekoälyä ja yhdistää yhteen paikkaan työnhakua tukevat työkalut, tarjoten konkreettista apua työnhakudokumenttien luomisesta työpaikkojen etsimiseen.
A-kassa ja Barona lanseeraavat täysin uudenlaisen työllistämisyhteistyön25.3.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa on sopinut yhteistyöstä työelämäyhtiö Baronan kanssa. 1.4. alkava yhteistyöpilotti tarjoaa A-kassan jäsenille työmahdollisuuksia sekä henkilökohtaista tukea työnhakuun ja uravalintaan. Kyseessä on Suomen ensimmäinen työllistämiskumppanuus työttömyyskassan ja henkilöstöpalveluyhtiön välillä.
Lakimuutokset heikentäneet työttömien taloudellista turvaa erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa5.3.2025 08:14:25 EET | Tiedote
Vuonna 2024 voimaan tulleet työttömyysturvan lakimuutokset, kuten omavastuuajan pidentäminen ja lomakorvauksen jaksottaminen, ovat merkittävästi heikentäneet työttömien taloudellista turvaa etenkin työttömyyden alkuvaiheessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme