Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Lyypäkin tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta
Lyypäkin suunniteltu tuulivoimatuotannon alue sijoittuisi Runkauksen, Kuivasjärven sekä Martimoaapa-Lumiaapa-Penikoiden Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden lähialueelle. YVA-menettelyn yhteydessä on toteutettu hankkeen Natura-arviointi. Natura-arvioinnista saaduissa lausunnoissa on katsottu, etteivät Natura-arvioinnit kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Lyypäkin tuulivoimahanke merkittävästi heikennä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.

Lyypäkin tuulivoimahankkeessa yhteysviranomaisena toimiva Lapin ELY-keskus on antanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta perustellun päätelmän, jossa esitetään hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen riittävyyden ja laadun lisäksi näkemys myös hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perustellussa päätelmässä on käsitelty myös vaikutusten arvioinnin epävarmuuksia.
Yhteysviranomainen edellyttää, että suureen petolintuun kohdistuvien merkittävien haitallisten vaikutusten takia hankkeen jatkosuunnittelussa tarkastellaan voimaloiden siirtämistä tai vähentämistä. Lisäksi yhteysviranomainen on katsonut Simojoen sähköasemalle suuntautuvan SVEB-vaihtoehdon aiheuttavan merkittäviä haitallisia vaikutuksia luontokohteisiin ja todennut sen vaikutustenarvioinnissa olevan puutteita. Myös YVA-selostuksesta saadussa palautteessa kritisoitiin kyseistä voimajohtovaihtoehtoa.
Lapin ELY-keskus katsoi kaikista Natura-arvioinneista antamissaan lausunnoissa, etteivät Natura-arvioinnit kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Metsähallituksen Luontopalvelut puolestaan katsoi, ettei Martimoaavan Natura-arviointi täytä edellä mainittuja arvioinnin vaatimuksia. Yhteysviranomainen on kuitenkin katsonut, että vaikutusten arviointia voidaan täydentää kaavoituksessa. Kaavoituksessa päivittyvän ja tarkentuvan arvioinnin pohjalta hankkeesta on todennäköisesti mahdollista muodostaa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Hankkeen jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon perustellussa päätelmässä esille tuodut seikat.
Perusteltu päätelmä sisältää lukuisia yksityiskohtia, joihin voi tutustua tarkemmin ympäristöhallinnon verkkosivuilla (ymparisto.fi).
Metsähallitus suunnittelee tuulivoimapuistoa Simon kuntaan Tainijoen länsipuolelle ja Simojoen pohjoispuolelle. Tuulivoimahanke koostuu tuulivoimapuistosta ja siihen tarvittavasta sähkönsiirrosta. Tuulivoimaloita on suunniteltu rakennettavaksi eri vaihtoehdoissa 35–42. Tuotantoalueelta sähkö siirrettäisiin tuulivoimala-alueen sisällä uudelle suunnitellulle Saunakummun sähköasemalle tai vaihtoehtoisesti tuulivoimala-alueelta lounaaseen Simojoen sähköasemalle.
Hankkeen suunnittelu jatkuu yleiskaavoituksessa
Yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-ohjelmasta heinäkuussa 2022. Nyt yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Simon kunta on laatimassa Lyypäkin tuulivoimaosayleiskaavaa, jota voidaan käyttää tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena. YVA-menettelyn yhteydessä tehtävät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit sekä Natura-arvioinnit toimivat myös kaavoituksen selvitysaineistona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus, ylitarkastaja Olli Rönkä, puh: +358 50 350 8612
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Metsäisessä maastossa kulkeva moottorikelkkailureitti on vaarallinen liikenneympäristö30.5.2025 13:37:37 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus on mukana Traficomin rahoittamassa hankkeessa, jossa laaditaan moottorikelkkailureittien suunnitteluopas. Opas vastaa tarpeeseen parantaa liikenneturvallisuutta moottorikelkkailureiteillä ja luo puitteet yhtenäiselle toimintamallille kuntien ja muiden yhteistyötahojen käyttöön. Hankkeen hakijana on ollut Sallan kunta ja mukana ovat olleet Lapin ELY-keskus, Liikenneturva ja kaikki Lapin 21 kuntaa.
Lapin tienpidon ja liikenteen katsaus kertoo vuoden 2025 keskeisimmät tienpidon toimet sekä suuntaviivat30.5.2025 10:35:23 EEST | Tiedote
Lapin tienpidon ja liikenteen katsaus vuodelle 2025 on julkaistu. Vuonna 2025 Lapin ELY-keskuksella on tienpitoon käytettävissä 77,7 miljoonaa euroa. Rakennusurakoihin on saatu erillisrahoitusta. Päällystysrahoituksella korjataan noin 200 km maanteitä ja kävely- ja pyöräilyväyliä. Suunnitteilla on useita kohteita, joilla parannetaan tieverkon kuntoa, liikennöitävyyttä ja liikenneturvallisuutta. Monet kohteet parantavat myös elinkeinoelämän toimintaympäristöä.
Lohenkalastus Tornionjoella alkaa 9.6. klo 1928.5.2025 13:35:14 EEST | Tiedote
Lohen vapakalastus alkaa Tornionjoella 9.6.2025 klo 19 ja jatkuu 15.8.2025 päivän loppuun saakka. Lohen nousun pelätään jäävän heikoksi myös tulevana kesänä, minkä vuoksi kalastajilta toivotaan erityistä vastuullisuutta. Vuoden 2025 neuvotteluissa lohelle asetettiin kaikkeen jokikalastukseen henkilökohtainen kahden kalan kausikiintiö.
Tenojoella, Muonionjoella ja Tornionjoella tulva huipussaan kuun vaihteessa28.5.2025 11:12:11 EEST | Tiedote
Tornionjoella, Muonionjoella ja Tenojoella virtaamat ovat vielä nousussa ja tulvahuippuja ennustetaan kuun vaihteeseen. Lapin muissa isommissa vesistöissä tulvahuiput on jo ohitettu.
Tievalaistusta uusitaan Ranuan Portimojärvellä ja Rovaniemen Muurolassa26.5.2025 12:56:42 EEST | Tiedote
Lapissa uusitaan tievalaistusta kantatiellä 78 Ranuan Portimojärvellä sekä valtatiellä 4 Rovaniemen Muurolassa. Työt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme