Omaishoidossa hyötyä uusista käytännöistä – kinestetiikka tukee sujuvampaa hoitoa
Vanhuksia pyritään hoitamaan yhä pidempään kotona, mutta miten varmistetaan, että omaishoitajat ja -hoidettavat jaksavat? Kinestetiikka eli liikkumista ja toimintakykyä tukeva avustamisen tapa voi kehittää sekä omaishoitajan osaamista että omaishoidettavan osallisuutta avustustilanteissa.

Kinestetiikan kurssille osallistuneet omaishoitajat ja -hoidettavat kokivat hyötyä erityisesti silloin, kun he sovelsivat oppimiaan käytäntöjä kotonaan. Kurssi ei parantanut ainoastaan omaishoitajan avustamisosaamista, vaan myös vahvisti yhteistyötä omaishoitajan ja hoidettavan välillä, sovittujen toimintatapojen noudattamista, sosiaalista toimivuutta ja tuki omaishoidettavien omaa aktiivisuutta avustustilanteissa.
”Omaishoidon onnistuminen kotona edellyttää, että omaishoitajilla ja -hoidettavilla on käytännön keinoja selviytyä kuormittavista tilanteista, esimerkiksi siirtymisten avustamisesta. Kinestetiikan avulla voidaan lisätä molempien osapuolten toimijuutta”, fysioterapeutti (ylempi AMK) Anne Haapala sanoo. Hän väittelee koulutuksen hyödyistä 28. toukokuuta Oulun yliopistossa.
Omaishoitajat harjoittelivat väitöstutkimuksessa toteutetulla kinestetiikan kurssilla avustamistilanteissa toimimista ja sovelsivat oppimaansa harjoittelemalla tilanteita, joissa omaishoidettavalla oli normaalia heikompi toimintakyky. Vastaavasti omaishoidettavat harjoittelivat olemaan aktiivisia avustustilanteissa ja saivat niistä onnistumisen kokemuksia.
Kinestetiikan kurssi painotti yhteistä harjoittelua hoitajien ja hoidettavien välillä. Tämä vahvisti paitsi taitoja myös keskinäistä vuorovaikutusta ja kokemusta onnistumisesta. Kehittämiskohteiksi todettiin koulutuksen saavutettavuus, aikataulutus ja opetusmenetelmät.
Tutkimuksen keskeiset löydökset osoittavat, että omaishoidon prosesseja tulisi kehittää siten, että kaikilla omaishoitajilla olisi tarvittavat tiedot ja taidot.
Tulokset ovat yhteiskunnallisesti ajankohtaisia, kun omaishoidon merkitys, mutta myös tuen ja koulutuksen tarve kasvavat. Anne Haapalan mukaan koulutusten saavutettavuuden parantaminen voisi olla yksi askel kohti kestävämpää kotona asumisen mallia. Hän pitää tärkeänä, että omaishoitajilla olisi mahdollisuus osallistua kinestetiikkakoulutuksiin koko omaishoitajauran ajan.
Väitöstutkimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja liittyy laajempaan keskusteluun siitä, miten ikääntyvää väestöä voidaan tukea kotona.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Olvi-säätiö, Suomen Kinestetiikkayhdistys ry, Oulun yliopiston apuraharahasto, Tauno Tönningin säätiö, Oulun yliopiston tukisäätiö ja Anja Mäntylän rahasto.
Kinestetiikan kursseja järjestää Suomen Kinestetiikkayhdistys ry.
Fysioterapeutti (ylempi AMK) Anne Haapala väittelee Oulun yliopistossa keskiviikkona 28.5.2025. Tuotantotalouden alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Kinestetiikan koulutusintervention hyödyt omaishoitajille ja hoidettaville kotikontekstissa (The benefits of a training intervention in kinaesthetics for family caregivers and care recipients in the home context). Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Clas-Håkan Nygård Tampereen yliopistosta ja kustoksena dosentti Arto Reiman. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla salissa LO124 klo 12. Väitöstä voi seurata etäyhteyksin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fysioterapeutti (ylempi AMK) Anne Haapala, p. 0407267922, anne.haapala@student.oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 0407650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Nuorten yritysten nopea kasvu ei rajoitu vain kaupunkeihin – myös maaseutu tuottaa gaselliyrityksiä19.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret ja nopeasti kasvavat yritykset sijaitsevat useimmiten kaupungeissa, mutta näitä gaselleiksi kutsuttuja yrityksiä on myös maaseudulla. Gaselliyritykset ovat tärkeitä alueiden yrityskentän uudistumiselle, elinvoimalle sekä työllisyydelle.
Oulussa juhlistetaan psykiatrian merkkipaaluja – 100 vuotta sairaalahoitoa ja 60 vuotta yliopisto-opetusta18.8.2025 12:50:00 EEST | Tiedote
Psykiatrinen sairaala Oulussa täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja Oulun yliopiston psykiatrian oppiaine juhlii 60-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden kunniaksi järjestetään kaksiosainen juhlaseminaari perjantaina 5. syyskuuta. Myös median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Lasten kosketusallergiat lisääntyneet merkittävästi 20 vuodessa14.8.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Lasten kosketusallergiat ovat lisääntyneet Suomessa selvästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, selviää Oulun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Nousua on erityisesti kosmetiikan kemikaaleille ja liima-aineille kehittyneissä allergioissa.
Fysiikan opinnoissa voi suuntautua vihreään siirtymään14.8.2025 05:46:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden tutkinto-ohjelmassa voi tästä syksystä alkaen suuntautua vihreän siirtymän fysiikkaan. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi tarvitaan teknologian kehitystä ja innovaatioita. Myös tietopohjainen päätöksenteko ja eri toimien vaikutusten arviointi ovat tarpeen. Yliopisto arvioi, että vihreään siirtymään koulutettujen asiantuntijoiden tarve kasvaa.
Liikennemelu yhteydessä nuorten mielenterveyshäiriöihin13.8.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen altistuminen liikennemelulle on yhteydessä masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin nuorilla, osoittaa Oulun yliopiston johtama tutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme