Mittava kansallinen hanke tuo data-analyysin urheiluseurojen strategiseksi työkaluksi
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut vastata urheiluseurojen kasvavaan tarpeeseen mitata, sanoittaa ja ohjata niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Uusien työkalujen kehitystyössä seurat olivat aktiivisessa roolissa.
Turun yliopiston johtama Yhteenkuuluvuudesta hyvinvointia -hanke on kehittänyt Urheiluseura 2.0 -alustan, joka sisältää monipuolisia työkaluja urheiluseuratoiminnan laadun arviointiin ja kehittämiseen. Hankkeen johtaja Juha Hedman Turun yliopistosta kertoo, että hankkeessa kerätty laaja aineisto tarjoaa ennennäkemättömän kuvan suomalaisen seuratoiminnan tilasta.
– Tämä mittava kansallinen ponnistus vastaa akuuttiin tietovajeeseen: miten integroida paikallisen seurakulttuurin ja fyysisen aktiivisuuden hyvinvointivaikutukset päätöksentekoon ja luoda uusi yhteiskunnallinen perustelu liikunnalliselle elämäntavalle, hän sanoo.
Digitaalinen alusta ja kaksi uutta mittaria
Urheiluseura 2.0 -alustan konsepti perustuu seuratoiminnan kontekstin tunnistaviin tietokantoihin, datamalleihin ja algoritmeihin sekä tehokkaisiin tiedonkeruu- ja analyysiratkaisuihin. Alusta sisältää useita datahankintatyökaluja kuten Seurayhteisö-, Lajiyhteisö, valmennuksen Reflektiivisyys- ja johdon Muutosvalmiustestin.
Hedmanin mukaan alustan pilotoinnin myötä on havaittu, että laajamittaisen testaamisen aloittaminen muuttaa seuran arkea pysyvästi ja tekee yhteenkuuluvuuden rakentamisesta aidosti seuran agendalla olevan asian.
– Urheiluseura 2.0 on ainutlaatuinen siinä, että se kerää systemaattisesti tietoa ei-urheilevista aikuisista toimijoista ja tarjoaa vertailukelpoista dataa seuran yhteenkuuluvuudesta ja toimijoiden tavoitteista, hän sanoo.
Digitaalisen alustan lisäksi hanke on kehittänyt kaksi innovatiivista indeksimittaria: yhteenkuuluvuusindeksin (CI) ja kestävyysindeksin (RI). Yhteenkuuluvuusindeksi (CI) mittaa yhteisön tai ryhmän yhteenkuuluvuutta ottamalla huomioon osallistuvuuden, tavoitteellisuuden, kriittisyyden ja yksimielisyyden.
– Toisin kuin perinteiset mittarit, CI perustuu ajatukseen yhteenkuuluvuudesta yhteisön ominaisuutena, ei yksilöiden tunteiden summana. Mittaus on jatkuva prosessi, joka auttaa seuroja ymmärtämään ja vahvistamaan yhteisöllisyyttään, Hedman kertoo.
Kestävyysindeksi (RI) arvioi seuran kestävyyttä yhteenkuuluvuusindeksin ja seuran aikuistoimijoiden mukaan. Se heijastaa jäsenpolun kestävyyttä seurassa ja tavoittelee tasapainoa resurssien ja yhteisöosaamisen välillä erottaen kestävän seuran palveluorganisaatiosta.
Urheiluseurat mukana kehitystyössä
Yksi Yhteenkuuluvuudesta hyvinvointia -hankkeen kulmakivistä oli saada urheiluseurat mukaan tutkimukseen aktiivisina toimijoina. Työkalujen kehittämisessä ovatkin olleet mukana urheiluseurat ja niiden keskeiset sidosryhmät kuten lajiliitot ja rahoittajat. Pilotoinnin aikana on osallistettu yli 40 000 seuratoimijaa 1200 organisaatiosta ja 67 seutukunnasta.
– Tavoitteena on, että yhteisön jäsenet tulevat oman ja yhteisönsä hyvinvoinnin tuottajiksi, eivät passiivisiksi valmiiden ohjelmien vastaanottajiksi. Hankkeessa kerätty data on peräisin suoraan yhteisöistä, mikä takaa sen autenttisuuden ja kontekstisidonnaisuuden. Datan omistajuus säilyy seuroilla, Hedman kertoo.
Hanke keskittyy erityisesti urheiluyhteisöjen aikuisiin toimijoihin – vanhempiin, valmentajiin, johtajiin ja muihin vapaaehtoisiin – sillä juuri he luovat toiminta- ja oppimisympäristön sekä mahdollisuudet nuorten osallistumiselle ja kasvulle.
– Suomessa ei aiemmin ole ollut datapohjaista järjestelmää, joka keräisi systemaattisesti tietoa tästä ratkaisevan tärkeästä ryhmästä.
Uudenlainen malli urheilun ja tieteen yhteistyölle
Hankkeessa kehitetty Urheiluseura 2.0 -alusta siirtyy jatkokehitykseen Urheiluseurojen Liitto ry:lle. Hedmanin mukaan on tärkeää, että seurat jatkavat omaehtoista yhteistyötä ja itseensä investointia.
– Tulevat EU-lainsäädäntöuudistukset, kuten NIS2-direktiivi ja Data Act, lisäävät järjestöjen vastuuta datan hallinnasta mutta tarjoavat myös mahdollisuuksia, joihin hankkeen kaltaiset datapohjaiset työkalut antavat erinomaiset valmiudet.
Yhteys perustutkimukseen varmistetaan Sport Pragademyn tutkijakumppanuuden kautta, perustuen Turun yliopiston ja East Carolina Universityn puitesopimukseen. Urheiluseurojen Liitto ja Sport Pragademy toimisivat urheilun ja kansalaistoiminnan keskeisenä tutkimus- ja tietoresurssina, pohjautuen ruohonjuuritason kehittämiseen ja kohtuuden talouden periaatteeseen.
Hedman kiteyttää hankkeen merkittävimmäksi perinnöksi sen kyvyn vahvistaa suomalaisten urheiluseurojen roolia yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden, osallisuuden ja vaikuttavuuden rakentajina.
– Luomalla tieteellisesti perustellun mittaus- ja sanoittamismallin seuratoiminnan yhteisölliselle vaikuttavuudelle – ei vain yhteistyössä seurojen kanssa, vaan jopa seurojen omista lähtökohdista käsin – hanke luo uudenlaisen mallin urheilun ja tieteen kumppanuudelle. Tämä mahdollistaa seuroille ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa konkreettisesti arvonsa ja merkityksensä rahoittajille ja koko yhteiskunnalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hedmanhankkeen johtaja
Tavoitettavissa ma 26.5. klo 9–13 ja klo 15.30 eteenpäin.
Turun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Mediakutsu: Monitieteinen NAAS-konferenssi tuo kansainväliset Yhdysvaltain asiantuntijat Turkuun28.5.2025 13:30:00 EEST | Kutsu
Kesäkuun alussa järjestettävään konferenssiin osallistuu Yhdysvaltain tutkimuksen asiantuntijoita ympäri maailmaa. Media on tervetullut mukaan konferenssiin.
21. kansainvälinen konferenssi uusiutuvista luonnonvaroista ja biojalostamoista pidetään Turussa 2.-4.6.202528.5.2025 10:16:51 EEST | Tiedote
Kansainvälinen uusiutuvien luonnonvarojen ja biojalostamojen konferenssi, International Conference on Renewable Resources & Biorefineries (RRB), saapuu Turkuun 2.–4. kesäkuuta 2025. RRB-on yksi merkittävimmistä foorumeista biotalouden ja vihreän kemian aloilla. Se kokoaa yhteen asiantuntijoita, tutkijoita, yritysjohtajia ja sijoittajia eri puolilta maailmaa edistämään innovaatioita, jakamaan tietoa ja rakentamaan yhteistyötä.
Väitös: Tietoisuus ajan kulusta katoaa argentiinalaiskirjailija Julio Cortázarin novellituotannossa28.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopiston väitöskirjatutkija Iisa af Ursin tutki ajallisuutta Cortázarin novellituotannossa. Kirjailija piti novellia genrenä runouden sisaruksena.
Tekoälyn tekemä eutanasiapäätös hyväksytään heikommin kuin ihmislääkärin tekemä27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn rooli lääketieteellisessä päätöksenteossa herättää ihmisissä eri reaktioita verrattuna ihmislääkärin toimintaan. Uusi tutkimus tarkastelee tapauksia kuvailevien tarinoiden avulla, millaisissa tilanteissa hyväksyntä eroaa ja miksi.
Neurokirjon nuorten ja perheiden tukemisessa paljon kehitettävää27.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
NEPSOS eli Neuropsykiatrisesti oireilevat nuoret palvelujen pyörteissä -hanke tutki, miten eri alojen palvelut ja neurokirjon nuorten perheisiin liittyvät tekijät tukevat nuorten tuen toteutumista oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. Monitieteisessä tutkimuksessa oli mukana asiantuntijoita sosiaalityöstä, nuorisopsykiatriasta ja erityispedagogiikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme