Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Lupaavia tuloksia nuorten keskittymishäiriöiden hoidossa Pohjanmaalla – ADHD-tutkimusten tarve vähentynyt

Jaa

Pohjanmaan hyvinvointialueen uusi hoitopolku nuorten keskittymishäiriöihin on tuottanut lupaavia tuloksia. Keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden vuoksi hoitoon hakeutuvien nuorten tilanne arvioidaan kahden viikon kuluessa ja kaikille tarjotaan varhaista tukea perusterveydenhuollossa.

Nuorten keskittymishäiriöiden hoitopolkua on kehitetty valtakunnallisen Terapiat etulinjaan -toimintamallin mukaisesti osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sujuvat palvelut -valmennusta. Tavoitteena on ollut sujuvoittaa palveluun pääsyä, ohjata nuoret oikean tuen piiriin ja tarjota varhaista tukea.

Syyskuussa 2024 käyttöön otetun toimintamallin ensimmäiset tulokset hyvinvointialueen keskiseltä alueelta ovat lupaavia. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana seurattiin perustason mielenterveyspalveluissa – psykososiaalisessa keskuksessa, nuorisoasema Klaarassa ja opiskeluterveydenhuollossa – kuinka monen kohdalla heräsi epäily ADHD:stä. Seurannan mukaan ADHD-tutkimuksiin ohjattiin vain 42 % nuorista, jotka hakeutuivat hoitoon keskittymishaasteiden vuoksi.

– Tämä osoittaa, että uusi toimintamalli auttaa tunnistamaan, ketkä todella tarvitsevat ADHD-tutkimuksia. Aiemmin monet keskittymishaasteiden kanssa painivat nuoret päätyivät tutkimuksiin tarpeettomasti, mikä aiheutti jopa kahden vuoden jonot, kertoo projektipäällikkö Anu Hiironniemi hyvinvointialueen EU-rahoitetusta Prima Botnia -hankkeesta.

Tukea keskittymishaasteisiin nopeasti ja tarpeen mukaan

Uudessa toimintamallissa keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden vuoksi hoitoon hakeutuvien nuorten tilanne arvioidaan kahden viikon kuluessa. Hoidon tarpeen arvioinnin tukena käytetään terapianavigaattoria, joka on verkossa täytettävä oirekysely. Se sisältää kansallisesti suositeltuja mittareita yleisimpien mielenterveyden haasteiden kartoittamiseen.

Kaikille nuorille tarjotaan myös varhaista tukea keskittymisen haasteisiin ohjatun omahoidon muodossa. Ohjattu omahoito tarkoittaa, että nuori työskentelee itsenäisesti oman hyvinvointinsa eteen, mutta saa samalla tukea ja ohjausta terveydenhuollon ammattilaiselta. Keskittymisvaikeuksien omahoito-ohjelma sisältää käytännön harjoituksia ja konkreettisia keinoja, jotka tukevat keskittymiskykyä ja arjen hallintaa. Tapaamisia ohjatun omahoidon aikana on tavallisesti kolme kertaa noin 1–2 viikon välein.

– Terapianavigaattori ja ohjattu omahoito auttavat löytämään oikean hoidon jo varhaisessa vaiheessa. Kun työskentelemme yhdessä, saamme kokonaiskuvan oireista ja niiden vaikutuksesta arkeen. Vaikka ohjattu omahoito ei suoraan lievittäisi oireita, se auttaa myös selvittämään, mistä haasteet voivat johtua, kertoo psykiatrinen sairaanhoitaja Meri-Juulia Pihlaja eteläisen alueen psykososiaalisesta keskuksesta.

Osalle keskittymisvaikeuksien ohjattu omahoito on riittävä apu arjen tueksi; osalla keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden taustalta löytyy jokin muu syy kuin sairaus tai oireyhtymä. Keskittymiseen voivat vaikuttaa hyvin moninaiset mielenterveyden haasteet tai elämäntilanteeseen liittyvät tekijät, esimerkiksi stressi, univaikeudet, epäsäännöllinen syöminen tai päihteiden käyttö. Jos ohjatusta omahoidosta ei ole riittävästi apua ja muutkin tutkimuskriteerit täyttyvät, voidaan ADHD-tutkimukset aloittaa perusterveydenhuollossa koko hyvinvointialueella.

Uuden toimintamallin vakiinnuttamiseksi ja henkilöstön osaamisen vahvistamiseksi syksyllä alkaa koko hyvinvointialueen henkilöstölle avoin koulutus neuropsykiatristen häiriöiden varhaisesta tunnistamisesta ja tuesta. Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä järjestettävä koulutus tarjoaa tietoa uudesta hoitopolusta sekä käytännön vinkkejä toiminnanohjauksen ja vuorovaikutuksen tukemiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö

Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

kommunikation@ovph.fi

Linkit

Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.

Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Rättvis modell för hyressättning av fastigheter genom samarbete26.5.2025 21:05:44 EEST | Pressmeddelande

I vår har Österbottens välfärdsområde och Vörå kommun förhandlat fram en självkostnadsmodell för hyressättning av fastigheter. Modellen ska tas i bruk från början av år 2026 i de fastigheter som välfärdsområdet hyr av aktiebolag som ägs av kommunen. Modellen både ökar transparensen i hyreskostnaderna och ger välfärdsområdet en besparing på cirka 750 000 euro på årsnivå.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye